Delta Green-Lost in the Dark Operation Witch Hammer Report by Agent Revenant

From Karriviki

(In Finnish)

Rose ja Revenant saivat em tehtävän muun ryhmän ollessa estyneitä osallistumaan ja kyseiselle tehtävälle annettiin näin ollen vahvistukseksi kaksi ylimääräistä asiantuntijaa; Buckh ja Splitriver. Operaatio suuntautui Norjaan, Bergeniin 01/2000 ja tarkoituksena oli ottaa selvää epältyjen (Tandberg, Sagen, Vignes) toimista ja yhteyksistä Norjassa.

Ryhmä matkusti onnistuneesti Norjaan Kanadan matkustusasiakirjoilla, perillä ryhmä tapasi kontaktihenkihenkilön ja tarkisti läheisen tarvikekätkön sisällön, mistä löytyi hyödyllistä tavaraa. Norjan kontaktihenkilö antoi jonkin verran hyödyllistä informaatiota ja kertoi lisäksi vuorilla metsästämistään erikoisista suurikokoisista humanoideista.

Ryhmä pääsi Tandbergin jäljille ja epäiltyä sekä tämän tyttöystävää varjostettiin ennen varsinaista iskua huolellisesti. Valmistelujen jälkeen ryhmä haki Tanbergin kuulusteltavaksi tämän kokotoa tyttöystävän ollessa muualla. Kiinnioton yhteydessä kävi ilmi, että Tandbergilla näyttäisi olevan jonkinlaisia mieleenvaikuttamiskykyjä jotka toimivat ainakin agentti Roseeen.

Kuulusteluissa Tandberg kertoo että em epältyjen lisäksi Bostonissa jollain kukkulalla asuu henkilö Julian Mercer, joka on Tandbergin mukaan suunnitellut suurimman osan Fimbulvinteristä. Tanberg väittää että Vignes halusi saada aikaan Ragnarokin ja em Mercer jonkinlaisen laaja-alaisen metafyysisen mullistuksen ja Tanbergin mukaan Mercer uskoi Fimbulvinterin käynnistävän jotain suurta. Lisäksi Tandberg väittää Vignesin omaavan jonkinlaisia yliluonnolisia voimia jotka on perinyt veljeltään Runeltä, Tanberg väittää Vignesin syyllistyneen kannibalismiin saadakseen em. voimat ja harjoittaa talollaan Tandbergin kertomuksen mukaan systemaattisesti jonkinlaista kulttitoimintaa ja mustaa magiaa jonka kokoontumisiin osallistuu Tanbergin mukaan useita ihmisiä.

Kuulustelujen jälkeen Agentti Rose ja Buckh vievät Tanbergin erämaahan, josta hänen on määrä etsiytyä kotiinsa omin avuin sopivan ajan kuluttua; kuulusteluissa ei saada vahvistusta Tandbergin syyllisyydelle koskien varsinaisia operatiivisia toimintoja liittyen Fimbulvinteriin.

Seuraavaksi suunnitellaan isku Vignesin talolle tavoitteena ottaa hänet kiinni kuulustelua varten. Tehtyä suunnitelmaa ei voida noudattaa koska Vignes jostain, mahdollisesti yliluonnollisista ominaisuuksista johtuen, huomaa Revenantin piilon talon lähistöllä ja hyökkää välittömästi kirves aseenaan. Taistelu on lyhyt ja päättyy kun Vignes tulee ammutuksi itsepuolustukseksi, Revenant ottaa yhden vakavan iskun olkapäähän.

Vignesin taloa ei päädytä tutkimaan sinne mahdollisesti asetettujen rituaalien vuoksi ja talo päädytään polttamaan jotteivät siellä mahdollisesti harjoitettu musta magia ja kulttitekstit leviä myöhemmin kenenkään ulkopuolisen tietoon. Tämän jälkeen ryhmä poistuu Norjasta onnistuneesti matalalla profiililla.