Länsivartion Maat (Tulen ja Jään Laulu)

From Karriviki

Rotko Kallojen sillalta lännen suuntaan. Eteläpuolella jokea törmä on riittävän loiva, jotta rantaan pääsee kiipeämään, mutta pohjoispuoli on jyrkkien kalliorinteiden suojaama

Rotkon itäpuolella avautuvat Länsivartion maat, jota asuttavat pääosin Karhusaarten ja Rautasaarten väestöstä periytyvät kalastajat ja metsätorpparit. Tämä kovapintainen ja olosuhteiden karaisema kansa asuu sivistyksen äärimmäisellä reunalla, vain nuolenlennon päässä lähimmistä villeistä ja ainoat säännöt joita he kunnioittavat ovat Vanhojen Jumalten ja Hukkuneen Jumalan lait. Täällä talon päämies on edelleen kuningas omilleen ja omaisuus vaihtuu usein heikommilta vahvemmille ”rautahinnalla”.

Vuorten rinteet nousevat Länsivartion ympärille kuin kiviset muurit sulkien Linnakkeen ja Kallojen Sillan syliinsä. Pohjoisessa ja lännessä Rautavuoren rinteet nousevat erityisen jyrkkinä pudoten rotkoon kohdassa jossa Maitovirran virta on kova ja joen pohjassa vaanii vaarallisia karikoita. Idässä, Kallojen Sillan kohdalla ja siitä kaakkoon joen virtaus heikkenee ja Rotko levenee hiukan. Näillä kohtaa Maitovirran itäpuolinen törmä on vähemmän jyrkkä sen pohjalta löytyy matalampia rantoja ja pieniä niittyjä. Koillisessa, heti Rautavuoren takana, nousee mahtava Kuurapiikki. Vuori, jonka yli tiettävästi kukaan ei ole onnistunut kiipeämaan. Vain etelässä, heti Länsivartion portin takana, maasto on edes jollakin tavoin kulkukelpoista. Länsivartiolle johtava rinne on raivattu puista ja pensaista noin kilometrin etäisyydelle tornista, mutta sen jälkeen alkaa rinnelaakson peittävä, läpipääsemättömän tiheä Kallometsä, joka on villien aluetta.

Länsivartion kylä

Rotkon pohjalla, näköetäisyydellä Länsivartiosta, sijaitsee neljä kalastajatilaa jotka muodostavat yhdessä "Länsivartion kylän". Hyvinä aikoina näillä neljällä tilalla on saattanut hyvinkin asua yli puolensataa ihmistä, joskin Länsivartion ollessa pitkään asumattomana väki on vähitellen kadonnut alueelta. Vuoden 298 aikana Yövartio aloitti kylän uudelleen asuttamisen, aseistamisen ja linnoittamisen. Tässä yhteydessä perustettiin Hukkapolun tila uutena tilana yhdelle tunnetulle rantautumispaikalle.

Rautavarjon Tila

Rautavuoren ja Varjovuoren välissä, rotkon pohjalla, sijaitsee Rautavarjon tila. Tila ja sen niityt näkyvät Kallojen Sillalta pohjoisen suuntaan katsottaessa vain kilometrin päässä ja kaksi sataa metriä alempana. Ainoa reitti tilalle kulkee rotkon itärinteessä kulkevaa pientä vuoripolkua myöden. Tilalla on pitkä tupa, viisi aittaa, laituri ja kaksi venettä. Tilan kohdalla Maitovirran ranta on muutaman metrin matkalta matala, jonka jälkeen vesi syvenee äkkijyrkästi. Kokonsa puolesta tila pystyisi hyvin elättämään toistakymmentä ihmistä ja joukon palvelusväkeä, mutta vuonna 297 vaeltava seikkailija Bern Vääräkäsi surmasi kaikki tilan miehet ja ajoi palvelusväen yhtä piikaa lukuun ottamatta mieroon. Vuonna 298 komentaja Mormontin käskiessä Länsivartion uudelleen miehitettäväksi yksi toimeen komennetun partiomies Ser Terrencen Luguksen ensimmäisiä toimia oli surmata Bern Vääräkäsi. Bernin päädyttyä Kallojen Sillan koristeeksi Rautavarjon tilan uudeksi hallitsijaksi nousi tilan nuori emäntä Jeyne Rautavarjo.

Tilan asukkaita

Jeyne Rautavarjo - Tilan edesmeennen pojan nuori leskivaimo ja tilan nykyinen hallitsija.

Wyna Rautavarjo - Jeynen nuori tytär.

Katryn - Viikatekiven heimon pakolainen.

Aryn - Viikatekiven heimon pakolainen. Katrynin kymmenvuotias poika.

Rudi - Viikatekiven heimon pakolainen. Katrynin neljävuotias tyttö.

Jayk - Viikatekiven heimon pakolainen. Katrynin kolmevuotias poika.

Meg - Tilan piika.

Haila - Mursumiehiltä vaihtokaupassa keihäänterään vaihdettu villinainen. Tilan piika.

Danielle - Entinen Rautivannotkon paimenpiika joka pelastettiin lammaslaumoineen hurjasusilta. Hoitaa Länsivartion lampaita.

Rautivannotkon Tila

Kallojen Sillan eteläpuolella, heti Rotkon käännyttyä loivasti lounaaseen, sijaitsee Rautivannotkon tila. Tila on jyrkkäreunaisen, kiilanmuotoisen Varjovuorelta laskevan notkon pohjalla, joten se jää sillalta katsottuna näkymättömiin, mutta sinne on näköyhteys Länsivartiion tornista. Notkossa virtaavan puron vesi on usein ruosteenpunaista, mistä notko on saanut nimensä. Tilan päärakennus ja aitta on rakennettu jyrkän notkon pohjoisseinämää vasten ja pihapiiri on pieni, joten talon karja on pakko viedä notkon ulkopuolelle syömään.

Rautivannotkon Mysteeri

Vuoden 297 loppupuolella jo pitkään vähällä väellä ollut Rautivannotkon tila kärsi valtavan iskun tilan perillisen kuoltua yllättäen kesken häävalmisteluidensa. Tämän jälkeen tilan karja, piika ja vanha tilan isäntä ja emäntä katosivat jättäen tilan tyhjilleen, mutta omaisuutensa karjaa lukuun ottamatta paikalleen. Tilan isännän sanotaan menneen surusta sekaisin poikansa kuoltua ja tilan piian epäillään vieneen karjan vuoriniityille palaamatta enää takaisin.

Tilan asukkaita

Torfyr Porter - Tilan Yövartion nimissä uudelleen asuttanut isäntä.

Mya Porter - Tilan nuori emäntä.

Gilla Porter - Torfyrin ja Myan nuori tytär.

Rence - Yövartion aseistama keihäsrenki.

Kolmikärjen Tila

Kolmikärjen kalastajatila sijaitsee Rautivannotkon toisella puolen, Rotkoon työntyvän kalliomuodostelman laella. Tilan rakennukset ovat linnun tietä Kallojen Sillasta vain kolmen kilometrin päässä ja hyvällä säällä näkyvät selvästi sillalle. Kolmikärjelle päästäkseen täytyy kuitenkin ylittää Rautivannotko ylävirralta ja laskeutua sen jälkeen kiemurtelevaa polkua takaisin Rotkon pohjalle joten matka Länsivartiolta tilalle saattaa kestää hyvinkin useita tunteja. Tila koostuu suurehko pääpirtistä aitasta, tallista ja venevajasta jotka on rakennettu yhteen kulmaan joen rannassa sijaitsevaa ruohon peittämää nittyä. Yövartion keihäsrengin saavuttua tilalle on tilaa alettu ympäröimään aidalla.

Tilan asukkaita

Rudolphus Kolmikärki - Tilan isäntä. Saita mies ja veronkiertäjä.

Genna Kolmikärki - Tilan emäntä.

Hullen Kolmikärki - Rudolphuksen ja Gennan ensimmäinen poika.

Gwin - Hulleninen nuori vaimo.

Waymar Kolmikärki - Rudolphuksen ja Gennan toinen poika.

Gyles - Yövartion aseistama keihäsrenki. Katosi Varjovuorella ja on ilmeisesti kuollut.

Julmanotkon Tila

Julmanotkon tila on kauimmainen Rotkossa sijaitseva tila, jonne näkee Länsivartion tornista. Matkaa tilalle on suoraan mitattuna hiukan yli viiden kilometrin, mutta se sijaitsee Varjovuorelta laskevan jyrkkäreunaisen kivinotkon pohjalla ja sinne pääseminen vaatii usean tunnin laskeutumisen notkoon ylävirralta ja sen jäljeen notkossa virtaavan puron seuraamisen aina Rotkon pohjalle asti. Tila koostuu pääpirtistä, aitasta ja eläinsuojasta, jotka on rakennettu tiiviisti joen rantaan jäävälle kalliolle. Kalliolle johtavan pienen kannaksen toiseen päähän on vastikään rakennettu aita ja pieni "porttitupa", joka toimii keihäsrengin asumuksena.


Tilan asukkaita

Nicholas Julmanotko - Tilan isäntä. Synkkämielinen ja salaileva, mutta ystävällinen Yövartiota kohtaan.

Zhoe Julmanotko - Tilan emäntä.

Andar Julmanotko - Nicholaksen ja Zhoen juuri aikuistunut poika.

Tarah Julmanotko - Nicholaksen ja Zhoen nuori tytär.

Lyra - Julmanotkon nuorempi piika. Paimentaa Julmanotkon lampaita ja vuohia.

Jynessa - Julmanotkon vanhempi piika. Toimii pääosin keittiöapuna.

Lia Nietos - Jynessan äpärätyttö.

Maekar Nietos - Jynessan äpäräpoika.

Falstan - Yövartion aseistama keihäsrenki. Kuoli loppuvuodesta 298 Mursumiesten hyökkäyksessä Hukkapolulle.

Hukkapolun Tila

Hukkapolun tila on Länsivartiosta katsottuna vielä Julmanotkoakin kauempana alavirtaa, eikä sinne ole tornista suoraa näköyhteyttä. Tila on rakennettu vastarantaan kohdasta, jossa maansortuma toisella puolen Rotkoa avasi hetkellisesti suoran yhteyden Rotkon poikki eteläpuolelle. Yövartion rakentajat onnistuivat tekemään sortumankohdan kiipeilykelvottomaksi ja nyt myös Hukkapolun rantaan on hakattu paksuja paaluja villien rantautumisen estämiseksi. Tilan hirsinen päärakennus ja välttämättömät aidat ehtivät jo kertaalleen valmistua, kunnes ne tuhottiin Mursumiesten hyökkäyksessä loppuvuodesta 298. Rakennustyötä yritettiin jatkaa usean kuukauden ajan hyökkäyksen jälkeen, mutta lopulta rakennustyöt keskeytettiin talven lähestymisen takia.



Varjovuori

Rotkon itäpuolella suoraan Kallojen Sillasta länteen sijaitsee Varjovuoren metsälaakso, joka jakaa alueen kahtia. Sen pohjoispuolella sijaitsevat Varjotorni ja muuri niitä etelästä suojaavine metsineen. Varjovuoren eteläpuolella, Länsivartiosta kaakkoon mahtavan Varjovuoren etelärinne on loiva ja metsän peitossa nousten taas Rajavaaroille.

Varjovuoren etelärinteillä asuu paimenia, sekä pienillä viljelyksillä ja metsästyksellä eläviä torppareita, mutta alue ei ole oikeastaan kenenkään hallinnassa. Varjotornilta katsottuna etelärinteet ovat aivan liian vaivalloisen matkan takana ja väki niin köyhää, etteivät Yövartion partion sinne juuri eksy. Varjovuori on myös riittävän kaukana Rajavaaroista ja Kilpivuoresta, jotta Kilvenkupuran rosvot eivät juurikaan vaivaudu sinne ryöstelyretkilleen.

Mansel Kaksikeihäs - Yläniittyjen yhteisön yhteisen nostoväkiarmeijan päällikkö.

Joris Jousimies - Varakas lammaspaimen, joka tunnetaan luotettavana kauppamiehenä. Nostoväen toinen päällikkö.

Häppäliiterin Harold - Kylän rikkain mies, jota ei kunnioiteta niin paljon kuin kahta edellä mainittua, mutta jota hiukan pelätään.

Häppäliiterin Falyse - Haroldin vaimo, jota kylällä pelätään samalla tavalla kuin Haroldia.

Haroldin Häppäliiteri

Varjovuoren Yläniityillä sijaitseva polkujen risteyskohtaan rakennettu vaatimaton "taverna".

Suoakan Suu

Varjovuorella sijaitseva suolavesilampi, jonka rannoille kuivuneista suolakerrostumista paikalliset keräävät suolaa kotitarpeisiinsa.

Vieraan Tila

Hylätty tila Varjovuoren rinteessä. Tarinan mukaan tilan isäntinä toimineet veljet rakastuivat samaan piikaan ja tilan väki jakautui kahden veljen taakse kiistassa. Lopulta tilan pellolla käytiin taistelu, jossa koko tilan miesväki, renkejä myöten sai surmansa. Kiistan aiheuttanut kaunis piika katosi ja tila jäi tyhjilleen.

Kilvenkupuran Maat

Varjovuoren eteläpuolella avautuu laaja ja mäkinen metsälaakso, joka jää Varjovuoren ja Rajavaarojen väliin. Tämän alueen eteläistä osaa kutsutaan Kilvenkupuran maiksi Kilpivuoren rinteelle muinoin rakennetun Kilvenkupuran linnoituksen mukaan. Vaikka linnakkeen rakentanut muinainen aatelissuku on muuttanut etelään jo satoja vuosia sitten on linnake ränsistyneenäkin vahva varustus, jonka suojasta metsäalueita ja Kilpivuoren rinteitä voi hallita.

Aluetta hallitsee Kilvenkupuran "lordi", joka on käytännössä pelkkä rosvopäällikkö. Hänen isänsä valtasi kyläläisten turvapaikkana villien ryöstöretkiä vastaan toimineen Kilvenkupuran kaksi vuosikymmentä sitten. Kilvenkupuran lordi hallitsee maita linnakkeella majoittuvan rosvojoukon avulla. Alueen verotus on säätelemätöntä pakko-ottoa ja varsinaista lainpitoa ei ole. Kilvenkupuran asemiehet kuitenkin pitävät muut rosvot, mukaan lukien pääosan villeistä, poissa mailtaan.

Kilvenkupuran Kartano

Kilvenkupuran kartano on aikojen kuluessa pahasti ränsistynyt, mutta kartanontornin linnoitteet ovat vielä pystyssä ja asumiskelpoisia. Kartanon sijainti jyrkkärinteisen vuoren rinteessä, juuri puustorajan tuntumassa tarjoaa sille kuitenkin suojaa hyökkäyksiltä ja näköalapaikan mistä käsin lähestyvät viholliset voi havaita jo kaukaa. Kilpivuoren rosvojoukon lisäksi kartanolla majoittuu sekalainen lauma palvelusväkeä ja rosvojen seuralaisia lapsineen. Vaikka kartano onkin ollut asuttuna vuodesta 277 lähtien muistuttaa sen toiminta edelleen enemmän sotilasleiriä tai rosvojoukon piilopaikkaa, kuin oikeaa aateliskartanoa.

Kilpivuoren Rosvojoukko

Kilvenkupuran kartanoa hallussaan pitävä rosvojoukko koostuu parista kymmenestä asemiehestä, sekä näiden aseenkantajista ja henkilökohtaisesta palvelusväestä. Yhteenlaskettuna joukon vahvuus on ehkä 70 miestä, mutta vain alle kolmanneksella miehistä on täysin varustettuja asemiehiä. Näillä miehillä on hevosten lisäksi rautapaidat, kypärät, kilvet, keihäät ja miekat. Loppuväki on kevyesti varustettua ja aseistettua palveluskuntaa, joista vain puolella on hevoset. Kilvenkupuran maiden asukkaat harvoin uskaltautuvat tarjoamaan minkäänalaista vastusta "verotusretkillään" oleville rosvoille, joten tyypillisesti nämä liikkuvat maillaan avoimesti ja pienissä joukoissa joissa on kerrallaan vain muutama asemies palveluskuntansa kanssa.

Jumalmetsä

Kilpivuorella sijaitsee muinainen jumalmetsä, jossa on neljä sydänpuuta. Vasemalta oikealle puut ovat: Metsämies, Halla, Naurava Neito ja Pakkanen

Kilpivuoren etelärinteessä, Kilvenkupuralta katsottuna huipun toisella puolen, sijaitsee muinainen jumalmetsä. Tämä jumalmetsä on pitkään ollut Kilvenkupuran maiden asukkaiden pyhättö ja juhlapaikka. Rosvojoukon asetuttua kartanolle paikkallisten ihmisten vierailut jumalmetsässä ovat vähentyneet ja metsä on jäänyt rosvojoukon omaksi pyhätöksi, jossa he uhraavat muun muassa viljaa ja linnun munia vanhoille jumalille. Kuten Länsivartion jumallehto tämäkin pyhättö poikkeaa pohjoisten aateliskartanoiden jumalmetsistä siinä, että täällä on useampia sydänpuita. Kilpivuoren sydänpuut on nimetty jo muinaisina aikoina ja monilla niistä on useampi, kuin yksi nimi, mutta yleisimmin ne tunnetaan Metsämiehenä, Hallana, Nauravana Neitona ja Pakkasena.


Naakkavuoren Maat

Naakkavuoren luostari on Yövartion jälkeen alueen vanhimpia instituoita, jonka historia juontuu aina Andalien maahantuloon asti. Tarinoiden mukaan ensimmäiset Andalien venekunnat olivat hyvin hurskasta väkeä ja suhtautuivat Seitsemän uskoon suurella antaumuksella. Naakkavuoren luostari perustettiin aikanaan Andalien tunnetun maailman laidalle, kauas kaikesta sivistykseen edes viittaavasta, ja se oli alunperin eräänlainen rangaistussiirtola, johon suvuilleen häpeää aiheuttaneet naiset karkoitettiin loppuiäkseen pois muiden silmistä. Aikojen kuluessa kuitenkin Naakavuoren luostarin Seitsemän uskosta, vahvasti linnoitetun luostarin tarjoamasta suojasta ja septojen taidoista tuli tärkeä osa ympäröivää yhteisöä.

Nykyisin Rotkon reunalla sijaitsevaa Naakkavuorta ympäröivät metsä- ja laidunmaat ovat käytännössä luostarin hallinnoimia ja niillä kunnioitetaan Seitsemän uskoa. Naakkavuoren hallinnoima alue on harvaan asuttua, mutta alueen hallinto ja lainkäyttö on järjestäytynyttä, pitkien aikojen kuluessa muodostuneiden käytäntöjen sanelemaa ja alueella vallitsee paikallisittain poikkeuksellinen yhteiskuntarauha. Rikokset ovat yleisiä, mutta aseistettuja rosvojoukkoja ei alueella liiku ja rikokset tuodaan yleensä lainlukijana toimivan luostarin suurseptan tuomittavaksi.

Naakkavuoren Septri

Naakkavuoren septri sijaitsee jyrkkärinteisen Naakkavuoren etelärinteessä hiukan vuoren huipun alapuolella. Pohjoisrinteen puolella Naakkavuoren rinne putoaa jyrkästi Rotkoon ja etelärinteenkin puolella ainoa hevosella ja kärryillä kuljettava reitti mutkittelee tiheän metsäalueen läpi rinnettä ylös kaakosta luoteeseen. Septri itse on laaja, vahvasti linnoitettu ja muodostaa luontaisten puolustustensa kanssa vahvimman linnoituksen useiden satojen kilometrien säteellä. Vaikka septrin alue onkin hyvin linnoitettu se on myöskin alustapitäen rakennettu nimenomaan uskonnollisen järjestön toimintoja silmällä pitäen mikä näkyy esimerkiksi muurien sisällä olevasta puutarhasta, suuresta septistä ja ikivanhasta kirjastosta. Septrin alueella asuu kerrallaan korkeintaan 49 septaa, 21 hiljaista sisarta ja 7 septonia.

Naakkavuoren septojen uskonnoliset traditiot juontavat juurensa aina Andalien kansan ensimmäisen maahantulon aikoihin ja ovat saaneet kehittyä omassa yksinäisyydessään ilman Baelorin Suurseptin vaikutusta. Näinollen ne poikkeavat voimakkaasti monista eteläisillä mailla harjoitetuista Seitsemän uskon muodoista. Eniten ulkopuolista vaikutusta Naakkavuoren elämään on tullut Vanhankaupungin septristä, joka näkyy erityisesti nuorempien septojen tiukassa kurissa ja vaativassa opetusohjelmassa. Uskontulkintojen osalta Naakkavuoren septat turvautuvat yleensä Maegorilaiseen perinteeseen, jossa on tosin runsaasti vaikutteita paikallisista, Vanhojen Jumalten palvontaan, liittyvistä mysteeriuskomuksista.

Seitsenmiehet

Seitsenmiehet ovat vapaaehtoisista Naakkavuoren maiden vapaista miehistä koottu järjestyskaarti, jonka tehtäviin kuuluu Naakkavuoren septrin vartiointi, järjestyksenpito markkinarauhan aikana sekä rikoksista syytettyjen tuominen oikeuden eteen. Tultuaan valituksi seitsenmieheksi soturi merkitään seitsensakaraisella tähdellä ja hän vannoo palvelevansa Seitsemää Jumalaa ja Naakkavuoren septriä päiviensä loppuun saakka. Suurin osa seitsenmiehistä on alueen suurimpien talojen ja karjalaumojen omistajia tai näiden perillisiä, joilla on luonnollisesti myös oma intressinsä pitää järjestystä maillaan sillä heillä on villien tai rosvojen hyökkäyksen sattuessa eniten menetettävää. Suurin osa seitsenmiehistä taistelee keihäällä ja kirveellä suojanaan pelkästään kilpi ja teräskypärä. Vaikka monet seitsenmiehet käyttävät taistelussa nahka- tai pehmikenuttua, muutamat jopa rautapaitaa, suuri osa heistä taistelee ilman paitaa, kantaen ylpeästi rinnassaan olevaa seitsensakaran merkkiä, kuin suojaavaa amulettia.


Suolaniityt

Suolaniityiksi kutsutaan Eteläniityistä katsottuna Rotkon eteläpuolelle jäävää suurta niittyaluetta. Alue on harvaanasuttua kukkulaista ruohomaata ja Rotko on näiltä kohdin syvä ja jyrkkäreunainen, joten alueen asukkaat saavat elantonsa pääosin karjankasvatuksesta. Alueella on kolme suurempaa kyläyhteisöä, Kirvespiha, Kolmenkeihäs ja Suolaheinä, joista kutakin perinteisesti johtavat kylänvanhimpien neuvostot. Kolme vuosikymentä sitten tilanne muuttui, kun villien ryöstäjien uhatessa kylät valitsivat itselleen yhteisen sotajohtajan, Suolakuninkaan. Huhuttu villien suuri ryöstöretki ei ikinä toteutunut, mutta Suolakuningas jäi pysyväksi.

Edellisen Suolakuninkaan kuoltua metsästysonnettomuudessa valittiin nykyinen Suolakuningas, mies nimeltä Cotter. Ensitöikseen hän surmasi valitsemiskokouksensa jälkijuhlissa suuren määrän kylänvanhimpia, korvaten nämä omilla miehillään. Pian tämän jälkeen hän poikkesi perinteistä ottaen itselleen ensin toisen ja pian jopa kolmannen vaimon. Vuoden 298 alussa nyt jo lähes kuusikymmenvuotiaan Suolakuningas Cotterin perheeseen kuuluu seitsemäntoista vaimoa ja kymmeniä lapsia, joista vanhimmat on nimitetty kuninkaan päätöksellä kyläyhteisöjen neuvostoihin.

Kirvespihan Kartano

Kirvespihan kartano on muinaisen, ensimmäisten ihmisten kukkulalinnoituksen paikalle rakennettu linnoitettu kylä. Itse linnoituskukkula on vallihaudan ja kivisen muurin ympäröimä ja sen alueella sijaitsee kylän suuri halli, sekä seppien pajat. Muuri on rakennettu kolmessa osassa. Pohjimmaisena on nykyisin jo maan peitossa oleva, irtokivistä ensimmäisten ihmisten aikana rakennettu valli, jonka päälle on myöhemmin rakennettu toinen, myöskin irtokivistä tehdyn muurin tukema, pienempi maavalli. Tämän maavallin päälle on rakennettu paaluvarustus. Lisäksi ensimmäisen maavallin päälle, kivimuurin edustalle, on istutettu katajapensaita niin tiheään, että paaluvarustuksen lähestyminen on mahdotonta ilman niiden raivaamista. Kehämuurin sisällä olevat rakennukset on kaikki katettu savitiilillä, mikä tekee tulinuolien ampumisesta niiden katolle tehotonta. Kaikesta huolimatta Kirvespihan linnoitteet ovat enemmän symbolisia paikallisen mahdin osoituksia, kuin todellista piiritystä kestävä linnoitus. Ne suojaavat kyllä hyvin äkkirynnäköiltä tai lyhyeltä piiritykseltä, mutta kehämuurin sisällä ei ole riittäviä varastoja viikkojen pituisen, oikean piirityksen varalta.

Kolmenkeihään Torni

Kolmenkeihään torni on Kolmenkeihään kylän lähellä sijaitseva muinainen vartiotorni. Torni on muurattua kiveä ja muistuttaa rakenteeltaan Länsivartion tornia, joten sen on arveltu mahdollisesti olevan ensimmäisten ihmisten aikana rakennettu vartiotorni, jonka tehtävänä oli valvoa Rotkoa. Suolakuninkaan aikana tornin kattorakenteet on uusittu ja torni on muutettu vartiopaikasta pieneksi maaseutukartanoksi. Torni toimii Suolakuninkaan armeijan tukikohtana, hallinnollisena keskuksena ja kuninkaan henkilökohtaisena kartanona, jossa hän yöpyy Suolaniittyjen pohjoisosissa liikkuessaan.

Suolakuninkaan Armeija

Perinteisesti Suolaniittyjen kullakin kolmella kyläkeskuksella on ollut oma armeijansa, maakaarti, joka on koottu kylän miehistä ja varustettu suojelemaan kylien taloja ja karjaa ryöstöiltä. Suolakuninkaan noustessa valtaan maakaarti yhdistettiin Suolakuninkaan alaiseksi yhtenäiseksi jalkaväkiarmeijaksi, joka koostuu noin kolmestasadasta keihäsmiehestä. Näiden lisäksi Suolakuninkaalla on oma, henkilökohtainen kuninkaankaartinsa, joka koostuu kahdestatoista raskaasti aseistetusta ja varustetusta ratsumiehestöä, sekä kahdestatoista kevyemmin aseistetusta aseenkantajasta. Kuninkaankaartin miehet ovat rikastuneet asemansa johdosta ja monilla heistä on henkilökohtaisia maaseutukartanoita hallinnassaan. Kuninkaankaartin ratsumiehet on puettu pitkiin rautapaitoihin ja ketjuhuppuihin, joiden suojausta on täydennetty kypärillä ja teräksisillä käsivarsi- ja säärisuojilla. Lisäksi jokaisella miehellä on suuri, pisaranmuotoinen kilpi. He ovat tottuneet taistelemaan niin jalkaisin, kuin myös keihäillä hevosen selästä. Kaartin aseenkantajatkin taistelevat ratsain ja heidät on varustettu keihäillä, kypärillä, kilvillä ja rautapaidoilla. Maakaarti on varustettu Kuninkaankaartia heikommin, mutta heidänkin varustuksensa on pääosin yhtenäinen. Jokaisella miehellä on kypärä, kilpi, keihäs ja paksusta villasta tai pellavasta tehty asetakki. Näiden varusteiden lisäksi jokainen mies on velvoitettu kantamaan vara-aseenaan joko kirvestä tai miekkaa.