Aethelingin huone (Tulen ja Jään Laulu)

From Karriviki

Revision as of 19:21, 20 October 2013 by Polaria (talk | contribs) (→‎Yleistä)

Vaakuna: Alaspäin aukeavalla kulmalla jaettu kenttä, jonka yläosa on kärppää ja alaosa tummaa hopeaa, yläreunassa poikittainen oranssi linja

Yleistä

Aethelingin ritarisuvun historia ulottuu noin kolmensadan vuoden taakse. Aegonin valloitussodan aikana silloin aseenkantajana palvellut tallirenki Darys Aetheling lyötiin ritariksi ja lähetettiin viemään viestiä erään nyt jo tuhoutuneen aatelishuoneen Lakeuden alueelle sotajoukkojensa ja lohikäärmeidensä kanssa tunkeutuneelle kuningas Aegonille. Viestin lähettäjä oletti vastalyödyn ritarin tulevan teloitetuksi sillä Ser Daryksen tietämättä viesti sisälti aatelissuvun sodanjulistuksen kuninkaalle ja tiedon siitä, että he olivat surmanneet Aegonin lähettiläät. Ser Daryksen saapuessa kuninkaan leiriin viestinsä kanssa viestin vastaanottanut Aegonin marsalkka vaikuttui Ser Daryksen rohkeudesta ja uskollisuudesta petoksen edessä ja piti huolen siitä, että hän pääsi lähtemään turvassa takaisin. Piakkoin tämän jälkeen Ser Daryksen ritariksi lyönyt lordi perheineen surmattiin lyhyessä piirityksessä ja lordin ritarit, Ser Darys mukaan lukien, siirtyivät tukemaan kuningas Aegonia.

Aethelingin ritarisuku ei kuitenkaan löytänyt sodan jälkeen uutta herraa ja niinpä suvun miehet toimivat pitkään Seitsemän kirkon luostarimaiden tilanhoitajina ja sheriffeinä, sekä Soturien Pojissa kirkon ritareina. Tämä vaihe suvun historiassa päättyi väkivaltaisesti kirkon kapinan jälkeen, kun kuningas hajotti kirkon armeijat ja pakotti kirkon nöyrtymään ja luopumaan aseistaan. Aethelingin suvun onnistui kuitenkin pitämään ritarin statuksensa ja he jatkoivat toimintaa kirkollisten tilojen voutina aina vuoteen 103 AL asti, jolloin kirkko luovutti suvulle heidän pitkään hallitsemansa tilan maineen. Näin syntyi Aethelingin ritaritila, jonka mailla Aethelingin ritarikartano sijaitsi vielä vuoteen 299 AL asti.

Vallananastajan sodassa Aethelingin ritari Ser Aldor palveli Manningien huoneen joukoissa ja osallistui muun muassa Mysrkynpään piiritykseen, jossa hänen onnistui vangita silloinen lordi Penrose. Ser Aldor menehtyi keuhkotautiin seitsemän vuotta tämän jälkeen, mutta hänen vanhin poikansa Ser Theor jatkoi suvun ritariperinnettä ensin jalkaväen ritarijohtajana ja myöhemmin Nuorten Hirvaiden yhtenä alipäällikkönä. Hän oli yksi neljästä ritarista, jotka seurasivat lordi Kevan Manningia Patolan pelloille ja oli läsnä kahakassa, josta Kissojen Sota sai alkunsa.

Kartano

Maat ja kansa

Aethelingin suku piti Kissojen Sotaan asti hallussaan pienehköä ja harvaan asutettua maa-aluetta Hirvasharjanteella. Suvun maihin kuului kartanon peltojen ja omenatarhan lisäksi kaksitoista maatilaa peltoineen näköetäisyydellä kartanosta. Lisäksi suvulla oli omat metsästysmaansa kartanon maiden länsipuolen rinteellä olevasta tiheästä metsästä.

Asemiehet

Kissojen Sodan alkaessa vuoden 299 AL alkupuolella Aethelingin huone kykeni varustamaan kaksi ratsastavaa ritaria ja kahdeksantoista muuta asemiestä, joihin laskettiin voudin ja aseenkantajan lisäksi talon kuusi palvelijaa sekä kymmenen keihäsmiestä lähimmiltä tiloilta. Rautivanpellon taistelun aikaan syttyneessä kapinassa kuusi kymmenestä talollisesta keihäsmiehestä kapinoi ja yksi palvelijoista perheineen varasti Aethelingin kartanon hevoset ja rahavarat.

Henkilöitä

Ser Aldur Aetheling - Aethelingin suvun edellinen päämies. Menehtyi kahdeksan vuotta sitten.

Ser Theor Aetheling - Aetheling suvun viimeisin päämies. Kateissa Patolan pelloilla käydyn taistelun jälkeen.

Lady Nymea Aetheling - Ser Theorin vaimo ja suvun ensimmäinen nainen. Omaa sukua Ridderin ritarisuvun vanhin tytär.

Alda Aetheling - Ser Theorin ja Lady Nymean kuusivuotias tytär.

Ser Denys Aetheling - Ser Theorin nuorempi veli.

Brogo “Karhu” Aetheling - Ser Theorin serkku ja Aethelingin tilan vouti.

Mace Spearbrooke - Ser Theorin viisitoistavuotias aseenkantaja. Spearbrooken ritarisuvun toinen poika.

Giana Myrsky - Piikatyttö.