Difference between revisions of "Länsivartion Maat (Tulen ja Jään Laulu)"

From Karriviki

Line 63: Line 63:
 
<br>
 
<br>
 
<br>
 
<br>
<br>
+
 
 +
[[Category:Yön Sisaret]]

Revision as of 11:58, 24 February 2015

Rotko Kallojen sillalta lännen suuntaan. Eteläpuolella jokea törmä on riittävän loiva, jotta rantaan pääsee kiipeämään, mutta pohjoispuoli on jyrkkien kalliorinteiden suojaama

Rotkon itäpuolella avautuvat Länsivartion maat, jota asuttavat pääosin Karhusaarten ja Rautasaarten väestöstä periytyvät kalastajat ja metsätorpparit. Tämä kovapintainen ja olosuhteiden karaisema kansa asuu sivistyksen äärimmäisellä reunalla, vain nuolenlennon päässä lähimmistä villeistä ja ainoat säännöt joita he kunnioittavat ovat Vanhojen Jumalten ja Hukkuneen Jumalan lait. Täällä talon päämies on edelleen kuningas omilleen ja omaisuus vaihtuu usein heikommilta vahvemmille ”rautahinnalla”.


Länsivartion lähialueet

Vuorten rinteet nousevat Länsivartion ympärille kuin kiviset muurit sulkien Linnakkeen ja Kallojen Sillan syliinsä. Pohjoisessa ja lännessä Rautavuoren rinteet nousevat erityisen jyrkkinä pudoten rotkoon kohdassa jossa Maitovirran virta on kova ja joen pohjassa vaanii vaarallisia karikoita. Idässä, Kallojen Sillan kohdalla ja siitä kaakkoon joen virtaus heikkenee ja Rotko levenee hiukan. Näillä kohtaa Maitovirran itäpuolinen törmä on vähemmän jyrkkä sen pohjalta löytyy matalampia rantoja ja pieniä niittyjä. Koillisessa, heti Rautavuoren takana, nousee mahtava Kuurapiikki. Vuori, jonka yli tiettävästi kukaan ei ole onnistunut kiipeämaan. Vain etelässä, heti Länsivartion portin takana, maasto on edes jollakin tavoin kulkukelpoista. Länsivartiolle johtava rinne on raivattu puista ja pensaista noin kilometrin etäisyydelle tornista, mutta sen jälkeen alkaa rinnelaakson peittävä, läpipääsemättömän tiheä Kallometsä, joka on villien aluetta.

Rotkon pohjalla, näköetäisyydellä Länsivartiosta, sijaitsee neljä kalastajatilaa jotka muodostavat yhdessä "Länsivartion kylän". Hyvinä aikoina näillä neljällä tilalla on saattanut hyvinkin asua yhteensä puolensataa ihmistä.

Rautavarjon Tila

Rautavuoren ja Varjovuoren välissä, rotkon pohjalla, sijaitsee Rautavarjon tila. Tila ja sen niityt näkyvät Kallojen Sillalta pohjoisen suuntaan katsottaessa vain kilometrin päässä ja kaksi sataa metriä alempana. Ainoa reitti tilalle kulkee rotkon itärinteessä kulkevaa pientä vuoripolkua myöden. Tilalla on pitkä tupa, viisi aittaa, laituri ja kaksi venettä. Tilan kohdalla Maitovirran ranta on muutaman metrin matkalta matala, jonka jälkeen vesi syvenee äkkijyrkästi. Kokonsa puolesta tila pystyisi hyvin elättämään toistakymmentä ihmistä ja joukon palvelusväkeä, mutta vuonna 297 vaeltava seikkailija Bern Vääräkäsi surmasi kaikki tilan miehet ja ajoi palvelusväen yhtä piikaa lukuun ottamatta mieroon. Vuonna 298 komentaja Mormontin käskiessä Länsivartion uudelleen miehitettäväksi yksi toimeen komennetun partiomies Ser Terrencen Luguksen ensimmäisiä toimia oli surmata Bern Vääräkäsi. Bernin päädyttyä Kallojen Sillan koristeeksi Rautavarjon tilan uudeksi hallitsijaksi nousi tilan nuori emäntä Jeyne Rautavarjo.

Rautivannotkon Tila

Kallojen Sillan eteläpuolella, heti Rotkon käännyttyä loivasti lounaaseen, sijaitsee Rautivannotkon tila. Tila on jyrkkäreunaisen, kiilanmuotoisen Varjovuorelta laskevan notkon pohjalla, joten se jää sillalta katsottuna näkymättömiin, mutta sinne on näköyhteys Länsivartiion tornista. Notkossa virtaavan puron vesi on usein ruosteenpunaista, mistä notko on saanut nimensä.

Kolmikärjen Tila

Kolmikärjen kalastajatila sijaitsee Rautivannotkon toisella puolen, Rotkoon työntyvän kalliomuodostelman laella. Tilan rakennukset ovat linnun tietä Kallojen Sillasta vain kolmen kilometrin päässä ja hyvällä säällä näkyvät selvästi sillalle. Kolmikärjelle päästäkseen täytyy kuitenkin ylittää Rautivannotko ylävirralta ja laskeutua sen jälkeen kiemurtelevaa polkua takaisin Rotkon pohjalle joten matka Länsivartiolta tilalle saattaa kestää hyvinkin useita tunteja.

Julmanotkon Tila

Julmanotkon tila on kauimmainen Rotkossa sijaitseva tila, jonne näkee Länsivartion tornista. Matkaa tilalle on suoraan mitattuna hiukan yli viiden kilometrin, mutta se sijaitsee Varjovuorelta laskevan jyrkkäreunaisen kivinotkon pohjalla ja sinne pääseminen vaatii usean tunnin laskeutumisen notkoon ylävirralta ja sen jäljeen notkossa virtaavan puron seuraamisen aina Rotkon pohjalle asti.


Varjovuori

Rotkon itäpuolella suoraan Kallojen Sillasta länteen sijaitsee Varjovuoren metsälaakso, joka jakaa alueen kahtia. Sen pohjoispuolella sijaitsevat Varjotorni ja muuri niitä etelästä suojaavine metsineen. Varjovuoren eteläpuolella, Länsivartiosta kaakkoon mahtavan Varjovuoren etelärinne on loiva ja metsän peitossa nousten taas Rajavaaroille.

Varjovuoren etelärinteillä asuu paimenia, sekä pienillä viljelyksillä ja metsästyksellä eläviä torppareita, mutta alue ei ole oikeastaan kenenkään hallinnassa. Varjotornilta katsottuna etelärinteet ovat aivan liian vaivalloisen matkan takana ja väki niin köyhää, etteivät Yövartion partion sinne juuri eksy. Varjovuori on myös riittävän kaukana Rajavaaroista ja Kilpivuoresta, jotta Kilvenkupuran rosvot eivät juurikaan vaivaudu sinne ryöstelyretkilleen.


Kilvenkupuran Maat

Varjovuoren eteläpuolella avautuu laaja ja mäkinen metsälaakso, joka jää Varjovuoren ja Rajavaarojen väliin. Tämän alueen eteläistä osaa kutsutaan Kilvenkupuran maiksi Kilpivuoren rinteelle muinoin rakennetun Kilvenkupuran linnoituksen mukaan. Vaikka linnakkeen rakentanut muinainen aatelissuku on muuttanut etelään jo satoja vuosia sitten on linnake ränsistyneenäkin vahva varustus, jonka suojasta metsäalueita ja Kilpivuoren rinteitä voi hallita.

Aluetta hallitsee Kilvenkupuran "lordi", joka on käytännössä pelkkä rosvopäällikkö. Hänen isänsä valtasi kyläläisten turvapaikkana villien ryöstöretkiä vastaan toimineen Kilvenkupuran kaksi vuosikymmentä sitten. Kilvenkupuran lordi hallitsee maita linnakkeella majoittuvan rosvojoukon avulla. Alueen verotus on säätelemätöntä pakko-ottoa ja varsinaista lainpitoa ei ole. Kilvenkupuran asemiehet kuitenkin pitävät muut rosvot, mukaan lukien pääosan villeistä, poissa mailtaan.


Naakkavuoren Maat

Naakkavuoren luostari on Yövartion jälkeen alueen vanhimpia instituoita, jonka historia juontuu aina Andalien maahantuloon asti. Tarinoiden mukaan ensimmäiset Andalien venekunnat olivat hyvin hurskasta väkeä ja suhtautuivat Seitsemän uskoon suurella antaumuksella. Naakkavuoren luostari perustettiin aikanaan Andalien tunnetun maailman laidalle, kauas kaikesta sivistykseen edes viittaavasta, ja se oli alunperin eräänlainen rangaistussiirtola, johon suvuilleen häpeää aiheuttaneet naiset karkoitettiin loppuiäkseen pois muiden silmistä. Aikojen kuluessa kuitenkin Naakavuoren luostarin Seitsemän uskosta, vahvasti linnoitetun luostarin tarjoamasta suojasta ja septojen taidoista tuli tärkeä osa ympäröivää yhteisöä.

Nykyisin Rotkon reunalla sijaitsevaa Naakkavuorta ympäröivät metsä- ja laidunmaat ovat käytännössä luostarin hallinnoimia ja niillä kunnioitetaan Seitsemän uskoa. Naakkavuoren hallinnoima alue on harvaan asuttua, mutta alueen hallinto ja lainkäyttö on järjestäytynyttä, pitkien aikojen kuluessa muodostuneiden käytäntöjen sanelemaa ja alueella vallitsee paikallisittain poikkeuksellinen yhteiskuntarauha. Rikokset ovat yleisiä, mutta aseistettuja rosvojoukkoja ei alueella liiku ja rikokset tuodaan yleensä lainlukijana toimivan luostarin suurseptan tuomittavaksi.


Suolaniityt

Suolaniityiksi kutsutaan Eteläniityistä katsottuna Rotkon eteläpuolelle jäävää suurta niittyaluetta. Alue on harvaanasuttua kukkulaista ruohomaata ja Rotko on näiltä kohtdin syvä ja jyrkkäreunainen, joten alueen asukkaat saavat elantonsa pääosin karjankasvatuksesta. Alueella on kolme suurempaa kyläyhteisöä, Kirvespiha, Kolmenkeihäs ja Suolaheinä, joista kutakin perinteisesti johtavat kylänvanhimpien neuvostot. Kolme vuosikymentä sitten tilanne muuttui, kun villien ryöstäjien uhatessa kylät valitsivat itselleen yhteisen sotajohtajan, Suolakuninkaan. Huhuttu villien suuri ryöstöretki ei ikinä toteutunut, mutta Suolakuningas jäi pysyväksi.

Edellisen Suolakuninkaan kuoltua metsästysonnettomuudessa valittiin nykyinen Suolakuningas, mies nimeltä Cotter. Ensitöikseen hän surmasi valitsemiskokouksensa jälkijuhlissa suuren määrän kylänvanhimpia, korvaten nämä omilla miehillään. Pian tämän jälkeen hän poikkesi perinteistä ottaen itselleen ensin toisen ja pian jopa kolmannen vaimon. Vuoden 298 alussa nyt jo lähes kuusikymmenvuotiaan Suolakuningas Cotterin perheeseen kuuluu seitsemäntoista vaimoa ja kymmeniä lapsia, joista vanhimmat on nimitetty kuninkaan päätöksellä kyläyhteisöjen neuvostoihin.