Difference between revisions of "Laki ja oikeus (Tulen ja Jään Laulu)"

From Karriviki

Line 3: Line 3:
 
Tuomivalta on sidoksissa maaomaisuuteen, mutta myös aatelisasemaan. Periaatteessa se, joka maan omistaa vastaa myös laista ja oikeudesta omalla maallaan. Käytännössä kuitenkin maan omistaminen pysyvässä mielessä on rajoitettu aatelisille ja vastaavasti korkean oikeuden, eli henkeen ja terveyteen käyvien rangaistusten jakaminen on rajoitettu lordeille. Lordit usein delegoivat tuomiovaltaansa erilaisille virkamiehille säästyäkseen itse kuulemasta henkilökohtaisesti jokaista tapausta. Lisäksi vanhan sukuoikeuden peruna monissa taloissa talon päämies pitää kuria omatoimisesti luottaen siihen, että lordi sen hyväksyy niin pitkään kun talossa "maan tapaa" noudatetaan. Kuitenkin koska lordi on hallinnoimansa maan ylin oikeudenkäyttäjä, voi mistä tahansa, myös alempaa oikeutta koskevasta, asiasta valittaa lordille. Mikäli lordi on kykenemätön antamaan päätöstä asiassa siirtyy vastuu Lakeuden alueella korkeimmalle lordille, eli Suurtarhan lordi Tyrellille. Periaatteessa mikä tahansa päätös voidaan alistaa myös kuninkaalle, jopa Suurtarhan lordin ohitse.  
 
Tuomivalta on sidoksissa maaomaisuuteen, mutta myös aatelisasemaan. Periaatteessa se, joka maan omistaa vastaa myös laista ja oikeudesta omalla maallaan. Käytännössä kuitenkin maan omistaminen pysyvässä mielessä on rajoitettu aatelisille ja vastaavasti korkean oikeuden, eli henkeen ja terveyteen käyvien rangaistusten jakaminen on rajoitettu lordeille. Lordit usein delegoivat tuomiovaltaansa erilaisille virkamiehille säästyäkseen itse kuulemasta henkilökohtaisesti jokaista tapausta. Lisäksi vanhan sukuoikeuden peruna monissa taloissa talon päämies pitää kuria omatoimisesti luottaen siihen, että lordi sen hyväksyy niin pitkään kun talossa "maan tapaa" noudatetaan. Kuitenkin koska lordi on hallinnoimansa maan ylin oikeudenkäyttäjä, voi mistä tahansa, myös alempaa oikeutta koskevasta, asiasta valittaa lordille. Mikäli lordi on kykenemätön antamaan päätöstä asiassa siirtyy vastuu Lakeuden alueella korkeimmalle lordille, eli Suurtarhan lordi Tyrellille. Periaatteessa mikä tahansa päätös voidaan alistaa myös kuninkaalle, jopa Suurtarhan lordin ohitse.  
  
Vain merkittävän pieni osa laista on kodifioitua, eli löytyy kirjallisesta muodosta, ja suurin osa kirjoitetusta laista perustuu käytännössä kuninkaiden antamiin lakeihin ja käskyihin. Pääosaan oikeustapauksista ei ole olemassa valmista kirjallista lähdettä, johon vedota, joten paikalliset tavat, ns. "maan laki", tradition ja päätöksentekijän oma käsitys asioista vaikuttaa lopputulokseen merkittävästi. Huomattavaa on, että oikeus perustuu syytökseen, eli rikosta ei voida tuoda tuomita ilman, että joku loukattu osapuoli tuo sen oikeuteen.  
+
Vain merkittävän pieni osa laista on kodifioitua, eli löytyy kirjallisesta muodosta, ja suurin osa kirjoitetusta laista perustuu käytännössä kuninkaiden antamiin lakeihin ja käskyihin. Pääosaan oikeustapauksista ei ole olemassa valmista kirjallista lähdettä, johon vedota, joten paikalliset tavat, ns. "maan laki", tradition ja päätöksentekijän oma käsitys asioista vaikuttaa lopputulokseen merkittävästi. Huomattavaa on, että oikeus perustuu syytökseen, eli rikosta ei voida tuomita ilman, että joku loukattu osapuoli tuo sen oikeuteen.
 +
 
 +
Kodifioidun lain tärkeimpiä lähteitä yksittäisen kartanon osalta ovat kartanon omista arkistoista löytyvät tiedot aikaisemmista lordien päätöksistä ja määräyksistä. Vanhoilla suvuilla arkistot saattavat ulottua satojenkin vuosien päähän historiaan. Monilla isommilla aatelissuvuilla on tapana pitää kartanon hovikirjaa, mihin kirjataan lyhyt selostus kaikista istuvan lordin tekemistä päätöksistä. Mikäli hovikirja on huolella laadittu päätösten perusteluineen se muodostaa tietynlaisen "ennakkopäätösten kokoelman", josta voidaan hakea esimerkkiä myöhempiin tuomioihin. Varsinaisia lakikirjoja Suurtarhan alueella tunnetaan vain kaksi
  
 
== Rangaistuksista ==
 
== Rangaistuksista ==

Revision as of 18:37, 23 December 2013

Tuomiovalta ja yleinen oikeuskäytäntö

Tuomivalta on sidoksissa maaomaisuuteen, mutta myös aatelisasemaan. Periaatteessa se, joka maan omistaa vastaa myös laista ja oikeudesta omalla maallaan. Käytännössä kuitenkin maan omistaminen pysyvässä mielessä on rajoitettu aatelisille ja vastaavasti korkean oikeuden, eli henkeen ja terveyteen käyvien rangaistusten jakaminen on rajoitettu lordeille. Lordit usein delegoivat tuomiovaltaansa erilaisille virkamiehille säästyäkseen itse kuulemasta henkilökohtaisesti jokaista tapausta. Lisäksi vanhan sukuoikeuden peruna monissa taloissa talon päämies pitää kuria omatoimisesti luottaen siihen, että lordi sen hyväksyy niin pitkään kun talossa "maan tapaa" noudatetaan. Kuitenkin koska lordi on hallinnoimansa maan ylin oikeudenkäyttäjä, voi mistä tahansa, myös alempaa oikeutta koskevasta, asiasta valittaa lordille. Mikäli lordi on kykenemätön antamaan päätöstä asiassa siirtyy vastuu Lakeuden alueella korkeimmalle lordille, eli Suurtarhan lordi Tyrellille. Periaatteessa mikä tahansa päätös voidaan alistaa myös kuninkaalle, jopa Suurtarhan lordin ohitse.

Vain merkittävän pieni osa laista on kodifioitua, eli löytyy kirjallisesta muodosta, ja suurin osa kirjoitetusta laista perustuu käytännössä kuninkaiden antamiin lakeihin ja käskyihin. Pääosaan oikeustapauksista ei ole olemassa valmista kirjallista lähdettä, johon vedota, joten paikalliset tavat, ns. "maan laki", tradition ja päätöksentekijän oma käsitys asioista vaikuttaa lopputulokseen merkittävästi. Huomattavaa on, että oikeus perustuu syytökseen, eli rikosta ei voida tuomita ilman, että joku loukattu osapuoli tuo sen oikeuteen.

Kodifioidun lain tärkeimpiä lähteitä yksittäisen kartanon osalta ovat kartanon omista arkistoista löytyvät tiedot aikaisemmista lordien päätöksistä ja määräyksistä. Vanhoilla suvuilla arkistot saattavat ulottua satojenkin vuosien päähän historiaan. Monilla isommilla aatelissuvuilla on tapana pitää kartanon hovikirjaa, mihin kirjataan lyhyt selostus kaikista istuvan lordin tekemistä päätöksistä. Mikäli hovikirja on huolella laadittu päätösten perusteluineen se muodostaa tietynlaisen "ennakkopäätösten kokoelman", josta voidaan hakea esimerkkiä myöhempiin tuomioihin. Varsinaisia lakikirjoja Suurtarhan alueella tunnetaan vain kaksi

Rangaistuksista

Suurin osa tavanomaisista oikeustapauksista ratkaistaan loukatulle osapuolelle maksettavalla sakolla. Sakot ovat määräsummaisia ja summat ovat yleensä vanhaa perinnettä noudattavia vuota- ja kilpimaksuja mikä käytännössä tarkoittaa kuitenkin sitä, että vain aatelisilla ja rikkailla talonpojilla on riittävästi omaisuutta niiden maksamiseen. Näin ollen tapana on muuttaa tavanomaisen, köyhemmän väen, sakkoja rutiininomaisesti piiskarangaistuksiksi. Vakavammista rikoksista voidaan tuomita silpomis- tai kuolemanrangaistuksia. Kuolemanrangaistukset toteutetaan yleensä hirttämällä, mestaamalla tai vangitsemalla tuomittu ilman ruokaa ja juomaa siihen asti kunnes hän nääntyy hengiltä. Alueellisia ja tiettyihin kuninkaanlakeihin perustuvia poikkeuksia tunnetaan lisäksi kourallinen.

Korkea Oikeus

Korkeassa oikeudessa, eli käytännössä vakavimpia rikoksia käsiteltäessä, on olemassa joukko erityispiirteitä. Ensinnäkin lakia sovelletaan henkilön oman aseman ja vasallisuhteiden, ei alueen mukaan. Tämä tarkoittaa sitä, että periaatteessa omalla maallaankin lordi voi tuomita vain omia vasalleitaan. Tästä kuitenkin on tapana poiketa käytännöllisyysseikkojen vuoksi, erityisesti mikäli syytetty on hyvinkin kaukaa kotoisin, mutta tällöinkin tulisi tuomiossa noudattaa sen lordin lakia jonka vasalli on tuomiolla. Henkilön aseman mukainen laki taas merkitsee sitä, että aatelisilla on poikkeuksetta oikeus vaatia tuomiota kaksintaistelulla tai, erittäin harvinaisissa tapauksissa, "Seitsemän Tuomiolla". Kyseessä on oikeudellinen taistelu, jossa molemmilla osapuolilla on seitsemän esitaistelijaa. Vanhoina aikoina kirkko saattoi tuomitahenkilöitä, jolloin tavanomaista oli, että korkeaa oikeutta istui seitsemän tuomaria. Naisten kohdalla poikkeuksena tähän oli se, että kolme tuomareista oli naisia.

Kuninkaanlakeja

Valapattous

Joka rikkoo vannomansa pyhän valan tai pettää laillisen herransa nostamalla aseensa tätä vastaan on tuomittava kuolemaan.

~Ikiaikainen maan laki, kuten se on kirjattuna Kuningas Aegon Valloittajan lakikokoelmaan

Sukuoikeus

Sitä, joka sanoo nimensä tahi säätynsä muuksi, kuin se on, taikka salaa laillisen avioliitonesteen ja toisen viettelee aviosopimukseen, on rangaistava raipparangaistuksella ja sakolla.

Jos pettäjä makaa naisen, joka on aviosopimukseen vietelty, olkoon rangaistus hänelle moninkertainen.

Joka tahallansa tuo esiin pettolapsen taikka vaihtaa lapsen, taikka muulla tavalla tahallansa muuttaa tahi polkee toisen sukuoikeutta, rangaistakoon menettämään maansa ja omaisuutensa.

~Ikiaikainen maan laki, kuten se on kirjattuna Kuningas Aegon Valloittajan lakikokoelmaan

Rahan tuhoaminen

Joka tuhoaa laillisen kuninkaan lyömää rahaa hakkaamalla, leikkaamalla, jauhamalla tai muulla tavoin irroittamalla metallia siitä tai pyrkii muuten hävittämään rahan leimat, tunnukset tai kuninkaan kuvan on tuomittava kuolemaan polttamalla tai elävältä keittämällä.

~Kuningas Aerys toisen laki rahanväärennysten lopettamisesta

Sotaleirirauha

Joka tappelee sotaleirissä ja iskee haavan toiseen on tuomittava menettämään kätensä. Mikäli tappelu syntyy sotaleirissä ei kenenkään joka sitä todistaa tule huutaa tai soittaa hälytystä tai kokoonkutsua, eikä muutenkaan puuttua tappeluun paitsi erottamalla tappelijat toisistaan sauvalla tai nuijalla. Joka tätä käskyä uhmaa tuomittakoon menettämään varusteensa ja karkoitettakoon leiristä.

Joka surmaa toisen sotaleirissä ilman laillista kaksintaisteluhaastetta on tuomittava kuolemaan hirttämällä, mutta vain mikäli surmalle löytyy vähintään kaksi todistajaa, jotka eivät ole sukua vainajalle. Muussa tapauksessa hän todistakoon syyttömyytensä kaksintaistelussa ja syylliseksi todettaessa menettäköön henkensä.

~Kuningas Daeron toisen sotalakeja

Kuninkaanrauha

Joka matkustaa kuninkaan hoviin tai kuninkaan edustajan hoviin tai minkä tahansa kuninkaalle uskollisen herran hoviin asiaansa esittämään älköön tuoko mukanaan kaikkia hevosia ja miekkojaan, vaan vain sen verran mikä on hänen arvonsa mukaan tarpeen. Näin säädettäköön, jotta kuninkaan käskynhaltija tai Dornen prinssi tai ylin septoni matkustakoon neljänkymmenen ratsukon, lordi tai uskonneuvoston jäsen kolmenkymmenen ratsukon, lordin perijä kahdentoista ratsukon ja ritari kahdeksan ratsukon kanssa.

~Ikiaikainen maan laki, kuten se on kirjattuna Kuningas Aegon Valloittajan lakikokoelmaan

Saakoon ritarisuvun perillinen tai asemies, joka ritarinsa sijasta matkaa tekee matkustaa kuuden ratsukon ja ratsutilallinen samassa asemassa kolmen ratsukon kanssa. Tätä suurempaa määrää ei siedettäkö kuninkaan teillä, vaan pidettäköön niitä sodan ja kapinan merkkinä.

~Kuningas Daeron toisen sotalakeja

Vasallisopimuksia

Ohessa on lueteltu muutamia tärkeimpiä vasallisopimuksia siten, kun ne on Hyrnen mailla kirjattu. Lakeuden ja Myrskymaiden alueella vastaavat vasallisopimukset noudattavat hyvin pitkälti samaa kaavaa alueellisin eroin, jotka koskevat lähinnä tarkkoja velvoitteita aseiden ja muonituksen suhteen.

Vuota ja kilpivero ovat molemmat verotuksellisia yksiköitä, joiden tarkka määrä vaihtelee ajan ja paikan mukaan. Teoriassa yksi vuota on se määrä peltoa, jota riittää elättämää yhden miehen ja hänen perheensä. Koska pellon vuota-arvo määritellään pellon raivaamisen ja läänittämisen yhteydessä ja tilojen tarkastuslaskennat ovat harvinaisia saattaa pellon todellinen arvo kuitenkin vaihdella. Käytännössä alle vuodan määräiset pellot ovat hyvin yleisiä ja niiden viljelijät perheineen hankkivat lisätuloja muilla tavoilla, kuten työskentelemällä lordin tai tämän ritarien pelloilla.

Henkivero ja kilpivero edustavat käytännössä progressiivista verotusta. Henkivero maksetaan jokaiselta tilalta (kuinka pieni tahansa), mutta kilpivero vähintään neljännesvuodan tiloilta. Yli vuodan tiloilta, jotka eivät ole ritaritiloja, maksetaan vähintään nelinkertainen kilpivero. Kilpiveron määrä vaihtelee ja sitä muuttamalla voidaan suosia joko sen suorittamista asepalveluksena tai rahana. Kilpiveroa nostamalla voidaan sota-aikana saada lisää miehiä palvelukseen turvautumatta nostoväen kutsumiseen, mutta toisaalta kilpiveron nostaminen saattaa tulla sekä lordille, että tämän ritareille kalliiksi, koska hevosten hinnat on sidottu kilpiveroon.

Ritarin vasallisopimus

Ritarin tulee varustaa itsensä kahdella hevosella, panssaripaidalla, kilvellä, keihäällä ja muilla tarvittavilla aseilla palvellakseen lordia hänen herraansa tämän haluamalla tavalla niin sodan, kuin rauhankin aikana. Vastineeksi tästä palveluksesta on hän ja hänen perillisensä saava tilan, jonka koko ei tule olla alle yhtä vuotaa. Mikä osuus tämän tilan tuotoista ei mene ritarin ja hänen hevostensa ja perheensä ruokkimiseen ja varustamiseen arvolleen sopivalla tavalla tulee olla veroista ja pakko-otoista vapautettu.

Mikäli ritari ei kykene varustamaan yhtä tai molempia vaadituista hevosista, tulee lordin hänen herransa tarjota toista hevosta ritarilleen siihen asti kunnes ritari on saanut käyttöönsä hankittua mieleisensä hevoset. Lordin tarjoaman hevosen kustannukset korvattakoon ritarin tilan tuotoista siten, että ratsuhevosen osa vastaa kahta ja sotahevosen osa kuutta kilpiveroa.

Mikäli ritaritila jää ilman miestä, joka kykenee vasallivelvoitteensa täyttämään, tulee lordin hänen herransa pitää huolta tilalla asuvista leskistä, tyttäristä ja lapsista parhaansa mukaisesti ja saattaa naispuoliset perilliset naimisiin miespuolisen perillisen saamiseksi. Tänä aikana lordi on oikeutettu verottamaan tilaa kahdeksan kilpiveron verran. Tilalla asuvien leskien, tyttärien ja lasten vaatteita tai viimeistä leipää ei kuitenkaan tule verona ottaa.

Ratsutilallisen vasallisopimus

Jokaisen talonpojan joka omanaan pitää vähintään yhden vuodan verran lordin hänen herransa maata sitä viljelläkseen tai omaa verovapauden tai -helpotuksen, jonka arvoksi on määrätty vähintää neljää kilpiveroa vastaava summa tulee varustaa asemies lordin hänen herransa palvelukseen tai suorittaa vastaava kilpivero vuoden ensimmäisenä päivänä. Asemiehen tulee olla ruumiin kunnoltaan ja mieleltään ratsupalvelukseen sopiva ja hänen tulee osata ratsastaa sekä käyttää taistelussa miekkaa, kilpeä, keihästä ja jousta.

Asemiehen tulee olla valmiina palvelukseen ratsuhevosineen 45 päivän ajan missä tahansa valtakunnan kolkassa ja hänet tulee varustaa riittävillä aseilla ja varusteilla. Mikäli palvelus tai taistelu on yli päivän matkan päässä ratsutilalta, tulee ratsutilan suorittaa hevosen rehuttamista vastaava heinämäärä lordin kartanolle. Sodan, kapinan tai muiden vainojen uhatessa asemiestä voidaan pitää palveluksessa 90 päivään asti, jolta ajalta lordin tulee hänelle suorittaa puolen kilpiveron maksu rahana tai tavarana.

Mikäli hevonen kuolee palveluksessa tulee lordin vuoden sisällä hevosen kuolemasta suorittaa tilalle kolmea kilpiveroa vastaava summa uuden hevosen hankkimista varten tai luovuttaa uusi hevonen asemiehelle kaatuneen sijasta.

Suurtilallisten kokoonkutsuvelvoite

Jokainen talopoika tai käsityöläinen, joka omanaan pitää vähintään neljännesvuodan verran lordin hänen herransa maata tai käsityöläistupaa linnan tai markkinapaikan alueella on velvollinen varustamaan yhden asemiehen lordin hänen herraansa palvelukseen vuosittain 45 päivän ajanksi tai suorittamaan vuosittainen kilpivero vuoden ensimmäisenä päivänä.

Asemiehenä palvelevan tulee olla vuoden ensimmäisenä päivänä merkittynä komppaniansa rullaan ja hänen tulee vastata komppaniansa kokoonkutsuun viipymättä oli sitten kokoonkutsun esittäjä lordi hänen herransa, tämän vasalliritari, ratsutilallinen tai komppanian kersantti.

Mikäli sodan aika, kapina tai muu vaino kohtaa lordin hänen herransa maata ja aluetta voidaan vuosittaista palveluaikaa jatkaa 45 lisäpäivällä, mutta tältä ajalta lordi maksakoon neljänneksen kilpiverosta rahana tai tavarana asemiehelle.

Asemies tulee varustaa keihäällä tai jousella, sekä riittävällä muonalla palveluspaikalle matkustaakseen. Mikäli taistelun käynnistyminen viivästyy yli viikon, tulee lordin osoittaa asemiehille taloja, peltoja tai muita alueita josta he saavat ruokansa ja polttopuun ottaa.

Nostoväen kokoonkutsuvelvoite

Sodan, aseellisen kapinan tai muun vainon kohdatessa Lordin heidän herransa maata ja lääniä on jokainen asekuntoinen mies velvollinen nostoväen kokoonkutsumerkin nähdessään keräämään mitä aseita hän omistaa ja saapumaan taistelupaikalle korkeintaan yhden päivän matkan päähän omasta asumuksestaan.

Avioliitto

Lakeuden itäosissa avioliittoseremoniat suoritetaan Seitsemän uskon mukaisesti. Avioituvan parin myönnyttyä heille luettuun avioliittovalaan ("Tahdotko antaa tämän valan ja sitä Seitsemän nimeen noudattaa?") septoni julistaa valan jumalten nimeen pysyväksi ja avioliitto astuu voimaan.

Erityisesti aatelispiireissä avioliittoja sovitaan huoneiden päämiesten kesken päätettävin kihlauksin ja jopa lapsia saatetaan kihlata. Koska Seitsemän usko kuitenkin vaatii, että avioliittovalaan on myönnyttävä vapaasta tahdosta ei kihlaussopimus voi koskaan olla rikkomaton. Käytännössä kihlausten purkaminen on kohtalaisen tavanomainen tapahtuma olosuhteiden muuttuessa.

Naisen oletetaan olevan neitsyt astuessaan ensimmäiseen avioliittoonsa, mutta käytännössä harvat perheet vaativat asiasta todisteita. Neitsyyden menettäminen tai jopa avioliiton ulkopuolisen lapsen synnyttäminen ei myöskään estä naisen avioliittoa mikäli halukas sulhanen löytyy.

Avioliiton purkaminen

Johtuen Seitsemän edessä vapaaehtoisesti vannottujen valojen pyhästä ja rikkomattomana pidetystä luonteesta on avioero mahdoton. Yleisesti avioliiton katsotaan olevan pysyvä toisen osapuolen kuolemaan saakka. Avioliiton purkaminen on kuitenkin mahdollista muutamissa erityistapauksissa. Uskon Neuvosto tai Yliseptoni voivat mitätöidä avioliiton mikäli jompi kumpi osapuoli vetoaa siihen, että avioliittoa ei ole fyysisesti toimeenpantu soveliaaksi katsotun ajan kuluessa. Todisteita ei yleensä pyydetä ja mikäli on ilmeistä, että lapsia ei avioliitosta ole tullut on avioliiton mitätöinti melko varmaa.

Avioliitto voidaan mitätöidä myös sillä perusteella, että jomman kumman osapuolen avioliittovala ei ole pätevä, eli käytännössä vala olisi annettu pakon edessä. Näissä tapauksissa vaaditaan kuitenkin oikeudellinen päätös, joka toteaa valanrikkomuksen tapahtuneeksi. Rahvaan osalta lordi voi tehdä päätöksen asiasta omien vasalliensa mailla, mutta Lakeuden aatelisten osalta valta väärän avioliittovalan toteamiseksi on vain kuninkaalla ja Lakeuden herralla (Suurtarhan lordi Tyrell). On huomioitavaa, että mikäli avioliitossa on syntynyt lapsia ja avioliitto mitätöidään pätemättömän valan perusteella ovat lapset äpäriä.

Mikäli vala on annettu petollisesti tai tietoisesti tilanteessa, jossa henkilö ei voi avioliittoa solmia ("pakottava ja ristiriidassa oleva vala"), on kyse valanrikkomisesta, josta säännönmukaisena tuomiona pidetään kuolemaa.

Ainoa teoreettisesti olemassa oleva peruste purkaa avioliitto ilman, että se vaikuttaa jälkeläisten statukseen on avioliiton sinetöimisen jälkeen syntyvä "pakottavan ja ristiriidassa olevan valan" tilanne. Mikäli avioliiton toinen osapuoli vapaasta tahdostaan vannoo pakottavan valan, joka tekee avioliitossa olon mahdottomaksi katsotaan avioliiton purkautuneen ilman muita oikeudellisia seuraamuksia. Käytännössä nämä tapaukset ovat Kuninkaankaartiin tai Yövartioon liittyminen (miehillä) ja Hiljaisiin Sisariin liittyminen (naisilla).

Esimerkkejä oikeudenkäynneistä

Myyränkylän Kestitys

Erään vaeltavan ritarin ja hänen kolmen asemiehensä todettiin vaatineen kestitystä itselleen usean vuorokauden ajan Myyränkylän taloista ja paikalle sattuneelta viinurien killan kuormanajajalta. Lisäksi kahden asemiehen todettiin väkisin maanneen talon piian. Rajakaartilaisen yrittäessä saattaa ritari kartanolle lordin tuomiolle ritari oli uhkaillut rajakaartilaista. Rajakaartilainen sukulaisineen otti ritarin kiinni ja surmasi tämän asemiehet.

Tuomio

Hyrnen maiden sheriffi Ser Morien Manwoody tuomitsi asemiehet hirtettäväksi Pitkäjärven kartanon portille kuukauden ajaksi laillisen esivallan aseellisesta vastustamisesta. Heidän omaisuutensa takavarikoitiin ja siitä maksettiin kolmannes korvauksena väkisinmaatulle piikatytölle. Ritari tuotiin lordi Ethan Hyrnen eteen, joka tuomitsi tämän menettämään hevosensa, haarniskansa ja aseensa Hyrnen huoneelle, sekä maksamaan 25 hopearahaa korvausta Viinurien killalle.

Iris Dannettin syytös Hyrneä vastaan Kuninkaasatamassa

Iris Dannett huoneensa edustajana syytti kuninkaan edessä Hyrnen huonetta veljensä Adham Dannettin murhasta ja hyökkäyksestä Pikkupuron kylään, jossa oli menehtynyt kolmetoista maalaista. Adham Dannettin todettiin kuolleen myrkytykseen ja myrkyn todettiin joutuneen Hyrnen huoneen haltuun nimettömänä lahjana. Hyrnen huoneen todettiin varoittaneen Adham Dannettia siitä, että häntä saatettaisiin yrittää myrkyttää. Pikkupuron hyökkäyksen todettiin olevan "Ketturitarina" tunnetun lainsuojattoman tekosia. Hyrnen huoneen todettiin surmanneen kyseisen lainsuojattoman.

Tuomio

Koska Hyrnen huoneen syyllisyyttä ei voitu osoittaa ja Iris Dannett vaati tuomiota kaksintaistelulla tapaus ratkaistiin Hyrnejen huoneen esitaistelijan Ser Morien Manwoodyn ja Iris Dannettin esitaistelijan, Dornelaisen palkkamiekan välillä. Ser Morien Manwoody valitsi aseikseen miekan ja pehmeästä mäntylaudasta tehdyn kilven, joiden avulla hänen onnistui riistää dornelaisen miekka tältä. Taistelua jatkettiin toisilla aseilla ja Ser Morien Manwoody voitti taistelun leikkaamalla vastustajaltaan kolme sormea. Hyrnen huone todettiin syyttömäksi.

Kersantin ampuminen Pikkupurossa

Pikkupuron miehityksen aikana talon emäntä syytti yhtä Hyrnen jousimiestä piikatytön väkisin makaamisesta. Kersantin tullessa paikalle pidättämään miestä tämän toveri ampui kersanttia nuolella vatsaan. Molemmat miehet otettiin kiinni rajakaartilaisen toimesta ja vietiin hirttopaikalle, jossa nuolen ampuja hirtettiin ja toinen mies armahdettiin hirsipuusta.

Tuomio

Hyrnen sheriffi Ser Morien Manwoody vahvisti nuolen ampujalle hirttotuomion jälkikäteen.

Patolan Tikastulli

Patolan majatalon pitäjän pojan todettiin pitäneen hallussaan tikkaita, joiden avulla noustiin aitan ylisille, jossa nukkui viisi majatalon piikatyttöä ja useita lapsia. Hänen todettiin useana iltana ottaneen tikkaat pois siten, että ylisillä olevat piiat ja lapset eivät päässeet pois ylisiltä ja vuokranneen tikkaita maksua vastaan miehille, jotka kiipesivät ylisille ja makasivat siellä olleita piikatyttöjä.

Tuomio

Hyrnen houoneen sheriffi Ser Morien Manwoody tuomitsi pojan maksamaan 40 hopeaa sakkoa laittomasta siltatullin pitämisestä, sekä kantamaan siltatullin perimisessä käytettyjä tikkaita kuukauden ajan mukanaan. Puolet sakosta luovutettiin korvauksena piikatytöille.

Viiniportin Kapina

Kaartin ritari ilmoitti hovissa erään Viiniportin talon vanginneen hänen aseenkantajansa tämän ollessa hakemassa väkirehuveroa talosta. Ser Erryk Pitkäjärvi lähetettiin selvittämään asiaa. Paikan päällä kävi ilmi, että talon isäntä oli Rajakaartilainen ja oli pidättänyt aseenkantajan oman piikansa väkisinmakaamisesta ja vanginneen tämän kylänvanhimman talolle odottamaan Sheriffiä. Aseenkantaja kiisti pakottamisen ja vakuutti piian olleen suostuvainen. Tapauksella ei ole todistajia.

Tuomio

Ser Lawrence Hyrne tuomitsi tapauksen todisteiden puutteessa ratkaisemattomaksi ja kaikki syytteet rauenneiksi. Rajakaartilaisen todettiin toimineen asiassa oikein.

Kolmen Hopeahirven Hakkaaminen

Kärrynajaja Myyränkylästä ilmiantoi oman aatelisherransa, kaartin ritari Ser Duncanin. Hänen mukaansa "Ser Duncan on jakanut Myyränkylässä joka kädelle kolme hopeahirveä, joita illan tullen kyläläiset hakkaavat yhteen ja antavat näin syntyneet hopealastut Ser Duncanille, jonka vaimo kehrää niistä hopealankaa". Todettiin Ser Duncanin ostaneen viljaa Myyränkylältä, sekä ottaneen vastaan hopealastuja verona kyläläisiltä. Lisäksi todettiin Ser Duncanin kieltäytyneen ottamasta vastaan hopeaa rahoina muutoin, kuin punnitun arvon mukaan.

Tuomio

Ser Duncanin ei katsottu syyllistyneen mihinkään tuomittavaan tekoon ja syyte raukesi.