Legendat (Tulen ja Jään Laulu)

From Karriviki

Revision as of 20:33, 28 January 2018 by Polaria (talk | contribs) (→‎Verikivet)
(diff) ← Older revision | Latest revision (diff) | Newer revision → (diff)

Myrskymaiden tarinoita

Käärmeraudan Synty

Käärmeraudan Syntynä tunnetusta tarinasta tiedetään useita versioita, joista ensimmäinen tiedetään kirjoitetun ylös Pässikukkulan Tornilla viisi vuosisataa sitten, kun silloinen Pässikukkulan lordi halusi teettää tarinasta kuvakudoksen. Tarina on kuitenkin paljon vanhempi ja sen eri versioita lienee kerrotun Pässikukkulan mailla paljon pidempään.


Muinaisina aikoina kun Andalit asettuivat Manderin yläjuoksulle asui alueella vielä jättiläisiä. Näistä olennoista julmin ja hirviömäisin oli Marmar Rautavatsa, joka vaelteli Pässiharjanteen metsissä. Marmar Isovatsa oli tunnettu valtavasta ruokahalustaan ja sanotaan sen syöneen kerralla kokonaisen lammaslauman.

Marmar oli myös mieltynyt paimentyttöihin, joita sen sanotaan vieneen niityiltä mukaansa. Eräänä kevätpäivänä, kun Marmar oli juuri herännyt talvilevoltaan, oli Pässikukkulan kuninkaan Harren Harmaan äpärätyttö Harna Myrsky laskemassa lampaita kevätniityille. Nähdessään niityillä kirmaavan lammaslauman ja kedolta kukkia poimivan neidon Marmarin nälkä heräsi ja se ryntäsi alas Pässiharjanteelta lammaslauman sekaan.

Kuullessaan jättiläisen karjaisun Harren Harmaa otti hevosen allensa ja ratsasti kohtaamaan jättiläistä. Harren iski miekkansa syvälle Marmarin vatsaan, mutta miekka katkesi ja kuningas suistui hevosensa selästä maahan. Marmar ei edes tuntenut iskua, vaan jätti kuninkaan maahan makaamaan ja vei Harnan mukanaan.

Kuningas halusi pelastaan Harnan jättiläisen luolasta ja niin kutsui hän avukseen noidat surmaamaan jättiläistä. Kolme noitaa hän kutsui: Joen Noidan, Kiven Noidan ja Metsän Noidan.

Joen Noita takoi hänelle miekan ahjossa ja karkaisi sen Manderin virrassa ja tämän miekan kanssa lähti Harrenin ensimmäinen poika kohtaamaan jättiläistä. Vaan ei ollut miekasta jättiläisen surmaksi, sillä katkesi se heti osuessaan Marmar Rautavatsaan kylkeen ja jättiläinen hukutti Harrenin vanhimman pojan Manderin virtaan.

Kiven Noita takoi toisen miekan suuressa pätsissä ja karkaisi sen Pässiharjanteen hiekassa. Miekan otti Harrenin toinen poika ja ratsasti jättiläistä vastaan. Vaan ei ollut tästäkään miekasta jättiläisen surmaksi, sillä Harrenin pojan iskiessä miekan jättiläisen kylkeen taipui se kaksinkerroin ja Rautavatsa nuiji miekkaa kantaneen urhon maahan niin syvälle, että vain päälaki jäi hänestä näkyviin.

Sitten takoi Metsän Noita kolmannen miekan tulisessa vuoressa ja karkaisi sen maan mustien matojen veressä. Miekan suu kiilsi auringossa mutta mustat madot matelivat sen terässä, kuin elävät käärmeet olisi taottu teräksen sisään. Harren otti miekan ja iski sillä Marmaria, vaan ei tämäkään miekka purrut Rautavatsaan kuin hiuksen verran ja vuodatti verta vain sormustimellisen. Marmar suuttui suuresti ja repi Harrenin raajat irti ja jätti tämän vuotamaan verensä Pässikukkulan kiville.

Vaan kävi niin, että Marmarin palatessa luolaansa tuli jättiläinen äkkiä sairaaksi. Hirviön iho muuttui mustaksi ja se kaatui maahan tuskissaan. Kolme päivää ja kolme yötä jättiläinen vaikersi maassa kunnes kolmantena iltana sen vatsa halkesi ja tuhannet käärmeet matelivat ulos sen vatsasta. Jättiläisen kuoltua Harna Myrsky pakeni luolasta ja löysi kuolleen isänsä ja tämän miekan. Isälleen hän ei voinut enää mitään, joten hän otti miekan ja kantoi sen Pässikukkulalle ja luovutti sen Harrenin kolmannelle pojalle, joka oli vasta lapsi.

Vaan kävi niin, että miekalla ei ollut huotraa ja setä kantaessaan terä raapaisi Harnan kättä hiuksen verran ja vuodatti verta sormustimellisen. Ensin ei haavasta ollut vaivaa, mutta kolme kuukautta myöhemmin tuli Harna raskaaksi ja synnytti mustan käärmeen ja kuoli lapsivuoteelle tuskissaan aivan kuin Marmar Rautavatsan oli käynyt.

Harrenin kolmas poika, Gawan, nousi myöhemmin kuninkaaksi ja nimesi miekan Käärmeraudaksi ja kantoi miekkaa mukanaan kunnes kuoli. Gawanin jälkeen miekka annettiin hänen pojalleen ja tämän jälkeen pojan pojalle ja niin se säilyi Pässikukkulan lordien hallussa aina näihin päiviin asti. Sanotaan kuitenkin, että Harrenin ja Harnan haamut kulkivat aina miekan mukana ja sen takia löytää miekka aina tiensä Harrenin Jättiläisensurman perillisille, mutta kaikki naiset, jotka ovat Käärmerautaan ilman huotraa kajonneet ovat kuolleet kolmen kuukauden kuluessa, kuten kävi Marmar Rautavatsalle ja Harna Myrskylle.


Hyrnen suvun tarinoita

Rautakäärmeen Tarinat

Vaikka Käärmerauta niminen miekka esiintyy lukuisissa legendoissa on Sirpalekirjana tunnetussa käärösarjassa muutamia mainintoja Rautakäärmeestä. Valitettavasti Sirpalekirja on Talviyön Palon jälkeen palaneiden kääröjen jäänteistä ylöskirjoitettu kokoomateos, josta puuttuvat täysin viitteet siitä mitkä säilyneistä fragmenteista kuuluivat alunperin samoihin tarinoihin.


...Tässä sodassa Etan Rautakylki taisteli Rautakäärmeellä ja surmasi sillä kahdentusinaa vihamiestään halkoen näiden kilvet ja puhkaisten näiden vatsat. Kun hän lopulta hukkui virtaan ei hänen ruumistaan koskaan löydetty, mutta Rautakäärmeen vedestä pelasti hänen äpäräsiskonsa joka oli tullut velipuoltaan taistelun jälkeen joen rannoilta etsimään. Kuten tarinat kertovat oli Rautakäärme tytölle myöhemmin kuolemaksi ja Rautakyljen hautakumpu jäi tyhjäksi...

…Ja sinkosi hän Rautakäärmeen neljänkymmenen askeleen päähän vainoojansa kilpeen, ennen kuin veti miekkansa esille. Rautakäärme iski kilven halki ja upposi niin syvälle lihaan, että haavasta vuoti kolme ämpärillistä verta…

...Näin kosti Hyrn Kilvenkantaja isänsä ja velipuolensa surmat, mutta nostaessaan pässinaamarin vainoojansa kasvoilta näki Kilvenkantaja, että oli surmannut rakkaan ystävänsä. Niin puhkesi Kilvenkantaja kyyneliin ja laski kilpensä vain hetkeksi. Se kuitenkin riitti sillä Harrenin poikien nuoli lensi hänen kilpensä ylärimaan, kimposi siitä ja raapaisi Kilvenkantajan poskea vain hiuksen verran. Hän ei surussaan edes huomannut haavaa, mutta kuoli kolme päivää taistelun jälkeen ja sanotaan, etteivät edes Vanhakaupungin mestarit kyenneet sanomaan tappoiko hänet nuolen myrkky vai suru siitä, että Rautakäärme oli surmannut hänen rakkaan ystävänsä...

...Hyrn Kilvenkantaja makasi kuumeessa kolmen päivän ajan, kunnes eräänä aamuna palvelusneito löysi hänet vuoteestaan kuolleena paimenkoira viereltään. Hänen hautajaisiaan vietettiin kolmen päivän ja kolmen yön ajan ja sanotaan, että kun hänet laskettiin hautakummun alle jäi hänen pieni paimenkoiransa makaamaan kummun päälle. Kun kuningas Hugor Hirvitys myöhemmin kaivoi auki kolmentusinaa hautakumpua tunnisti hän Kilvenkantajan kummun siitä, että sen päältä löytyi pienen koiran luut. Rautakäärmettä ei kuitenkaan haudasta löydetty, vaan väitetään sen jo aikaisemmin päätyneen takaisin oikeutetuille omistajilleen...


Hyrna Kaksikalvan Tarina

Hyrna Kaksikalvan Tarina on kolmesataa vuotta sitten ylös kirjoitettu ja Hyrnen suvun parissa hyvin tunnettu legenda, joka kertoo siitä, miten kolme sukupolvea kestänyt sota Hyrnen huoneen ja Kaksisarven huoneen välillä alkoi. Valitettavasti itse sodasta ei ole säilynyt yhtään täydellistä kertomusta ja itse asiassa kyseistä sotaa ei mainita saman nimisenä misään muualla. Samoja tai osittain samoja henkilöitä jotka esiintyvät Hyrna Kaksikalvan Tarinassa tunnetaan kuitenkin myös muista tarinoista.


Muinaisina aikoina kun Andalit asettuivat Manderin yläjuoksulle eli alueella kaksi kuningasta: Hyrn Verikivi ja Gawan Kaksisarvi. Molemmilla kuninkailla oli poikia ja tyttäriä, mutta Hyrn Verikivellä oli lisäksi äpärätyttö nimeltään Hyrna Keto. Hyrnan kerrotaan olleen kauniinmpi kuin kukaan kummankaan kuninkaan tyttäristä, hänen hiuksensa olivat kuin valuvaa hunajaa ja silmät kuin safiirinsiniset lammet. Hyrna Keto oli myös omapäinen ja usein nähtiin hänen juoksentelevan kedoilla keräämässä kukkia ilman, että hänellä oli vahtinaan muuta kuin pieni paimenkoira.

Eräänä keväänä sattui niin, että Hyrna Keto tapasi niityllä rautaan puetun kuningas Gawanin miekka vyöllänsä. Nähdessään Hyrnan hunajaiset hiukset ihastui Gawan neitoon saman tien ja alkoi kosiskella tätä mukaansa. Ensimmäisenä päivänä joen rannalla Hyrna kieltäytyi, sillä eihän kuninkaan tytär voinut lähteä vieraan miehen matkaan ilman isänsä lupaa, mutta niin kuumana virtasi kuninkaan veri ettei hän voinut jättää tyttöä mielestään, vaan jatkoi edelleen tämän kosiskelua. Toisena päivänä kallion laella Hyrna kieltäytyi, sillä eihän kuninkaan tytär voinut luopua kunniastaan ilman avioliittovalaa, mutta niin ihastunut oli kuningas, ettei hän voinut unohtaa tyttöä, vaan jatkoi edelleen tämän kosiskelua.

Vaan kuten tiedossa on, ovat äpärätytöt himosta ja petoksesta syntyneet ja niin asuu himo ja petos heidän veressään. Siis kolmantena iltana kun kuningas Gawan tapasi Hyrna Kedon syvällä metsässä vietteli tyttö kuninkaan ja luopui neitsyydestään. Aamulla kuningas heräsi uupuneena, vaan poissa oli hänen miekkansa ja Hyrnaa ei näkynyt missään. Kolme kuukautta etsi kuningas tyttöä kedoilta, vaan ei tätä löytänyt, sillä Hyrna oli paennut takaisin isänsä Hyrn Verikiven hoviin.

Nähdessään Hyrna Kedon palaavan metsästä vieraan miehen miekka vyöllänsä ja äpärä kohdussaan suuttui Hyrn Verikivi niin, että vannoi surmaavansa kuningas Gawanin, joka oli tytön häpäissyt, sillä vaikka Hyrna Keto olikin äpäräsukua rakasti Hyrn Verikivi tätä kuin omaa tytärtään eikä olisi toivonut sellaista häpeää hänelle. Tietäen kuitenkin tytön luonnon, otti Hyrn miekan pois tytöltä ja sulki tytön torniin odottamaan synnyttämisen aikaa. Vaan ei kulunut kuin kolme kuukautta, kun Hyrna alkoi vuotamaan verta niin, että näytti siltä, että hukkuisi tyttö omaan vereensä. Hyrnan maattua kolmatta päivää verisenä lapsivuoteella kuningas Hyrn Verikivi pelkäsi menettäneensä tytön. Niin hän kutsui sepän ja takoi miekan, joka oli kuin peilikuva kuningas Gawanin miekasta. Hän kietoi molemmat miekat kapaloihin ja lähetti ne kuningas Gawan Kaksisarven hoviin.

Nähdessään kapaloidut miekat kuningas Gawan ymmärsi heti, että hänen ja Hyrnan yhteisestä yöstä ei ollut syntynyt lasta, vaan sota. Niin kokosi Gawan Kaksisarvi joukkonsa ja marssi sotaan, jossa hän ja kaksi hänen poikaansa kuolivat. Sodassa surmansa saivat myös kuningas Hyrn Verikivi, hänen toiseksi vanhin poikansa Etan Rautakylki ja lopulta myös Hyrna Kaksikalpa, joka oli selvinnyt veriseltä vuoteeltaan vain tullakseen myrkytetyksi. Lopulta sota jatkui kolmen sukupolven ajan ja siitä kertovat monet muuta tarinat, joissa se tunnetaan Hyrna Kaksikalvan sotana, eikä verenvuodatus loppunut ennen kuin Kypäräkiven taistelussa pitkän talven aikana.


Hyrn Verikiven Kuolema

Hyrn Verikivi on monien tarinoiden mukaan Hyrnen suvun legendaarinen ensimmäinen kuningas ja kantaisä. Hänestä on olemassa niin monia tarinoita, että on syytä epäillä, että hänen nimensä on tarinankertojien toimesta lisätty alunperin toisista henkilöistä kertoneisiin tarinoihin. Tarinat hänen kuolemastaan ovat kuitenkin yleensä hyvin samankaltaisia ja niillä saattaa olla yhteys Hyrna Kaksikalvan sotaan.


Kostaakseen loukkauksen Hyrn Verikivi lähetti haasteen Kaksisarven kuninkaalle. Loukkaus kuitattaisiin verellä ja molempien tuli saapua saarelle kaksintaistelua varten. Kuullessaan tästä Hyrn Verikiven tytär anoi isältään, ettei tämä tappaisi Kaksisarven kuningasta, sillä silloin olisi sota varma. Hyrn pohti asiaa kolmen päivän ajan, mutta ei lopulta voinut kieltää tätä suosionosoitusta rakkaalta tyttäreltään, vaan lupasi: Minun käteni eivät Kaksisarvea surmaa. Niin oli haaste heitetty.

Kaksisarven kuningas otti haasteen vastaan ja sovittiin, että kuningaat kohtaisivat toisensa virran keskellä olevalla saarella seuraavan uudenkuun aikaan. Kumpikin saisi tuoda soutajan, asepaidan, kypärän, yhden miekan ja kolme kilpeä. Hyrn Verikiven voittoa pidettiin varmana sillä hän oli Kaksisarven kuningasta kyynärän verran pidempi, tusinan vuotta kokeneempi ja lisäksi hänellä oli päällään noitien punoma asepaita, josta ei yhdenkään miekan tiedetty purevan lävitse. Soutajakseen Hyrn päätti ottaa mukaansa rakkaan tyttärensä ja kun uuden kuun yö oli käsillä ja hänen tyttärensä valmisteli venettä, kävi Hyrn vielä kysymässä neuvoja Verikiven velhoilta. Kun aamu sitten tuli saapui Hyrn veneelle, jossa hänen poikansa olivat häntä matkaan lähettämässä. Kuninkaan lapset kuitenkin näkivät huolen rypyt isänsä otsalla ja kysyivät minkä neuvon velhot olivat antaneet. Tähän Hyrn vastasi: Velhojen neuvot ovat kuin naisten puheet, moniselkoisia ja vaikeita ymmärtää. Velhot sanoivat, ettei vihollisen miekka läpäisisi paitaani, mutta sitten pyörsivätkin puheensa sanoen, että kuolisin jos antaisin Kaksisarven miekan koskea puuta. Miten minä nyt puista kilpeä käytän?

Siihen vastasi hänen vanhin poikansa: Älä siis kanna kilpeä. Olet kyynärän verran pidempi. Pysy kolmen kämmenen verran kauempana, eikä hänen miekkansa sinuun yllä. Hyrn pudisti päätään ja virkkoi: Saari on hiekkainen ja minä Kaksisarvea vanhempi, voi olla, että hän juoksee minut kiinni. Tähän poika sanoi: Voi kun olisit haastanut hänet keihäillä miekkojen sijasta. Hyrn ei kuitenkaan enää vastannut vaan nousi veneeseen ja sauvoi saarelle heti kun aamu alkoi sarastaa. Tultuaan saarelle Hyrn näki, että Kaksisarven kuningas ei vielä ollut saapunut, joten hän veti miekkansa esille ja löi sen kiveen, niin, että kahva irtosi ruodista. Tämän nähdessään huudahti hänen tyttärensä kauhusta ja alkoi itkeä, sillä miekka oli rikki. Hyrn kuitenkin rauhoitti tytärtään: Älä itke, en minä omaan kuolemaani ole menossa. Sen sijaan keksin matkalla miten noudattaa velhojen neuvoa. Tämän sanottuaan Hyrn otti sauvan, jolla oli sauvonut venettä, ja upotti miekan ruodin sauvaan siten, että siitä muodostui pitkä ja raskas keihäs.

Kun Kaksisarven kuningas sitten saapui ja näki Hyrn Verikiven kilven ja pitkän keihään kanssa, syytti hän Verikiven kuningasta petoksesta: Sovittu oli asepaita, kypärä, yksi miekka ja kolme kilpeä, ei keihästä. Tähän Hyrn kohotti keihästään ja vastasi: Sovittu oli myös soutaja ja täytyyhän soutajalla sauva olla. Silloin sieppasi Kaksisarven kuningas oman soutajansa marjakuusesta tehdyn sauvan ja teroitti sauvan pään miekallaan. Niin olivat molemmat kuninkaat aseistettu keihäillä, Hyrn omasta miekastaan tehdyllä raskaalla keihäällä ja Kaksisarvi teroitetulla puisella sauvallaan. Hyrn käytti keihästään molemmissa käsissään ja koska hän oli paljon suurempi ja voimakkaampi onnistui hänen hyvin nopeasti halkoa kaikki kolme Kaksisarven kilpeä. Puisesta keihäästä ei ollut läpäisemään velhojen loitsimaa asepaitaa ja pian oli Kaksisarven kuningas hakattu niin verille, että hän pystyi hädin tuskin pitelemään miekkaansa. Kun Kaksisarvi oli haavoistaan väsynyt ja polvillaan Hyrn heitti keihäänsä tyttärelleen sanoen: En tarvitse tätä enää. Sitten Hyrn Verikivi tarttui Kaksisarven kuninkaan miekkaan ja veti sen hänen käsistään, sillä Kaksisarven kuningas oli jo haavoistaan heikkona kuin lapsi. Hyrne heitti miekan tyttärelleen sanoen: Hän ei tarvitse tätä enää. Sitten Hyrn Verikivi kaivoi hiekkarantaan kuopan, jonne heitti Kaksisarven kuninkaan ja peitti kuopan niin, että Kaksisarven kuninkaasta jäi vain pää näkyville.

Hyrn sauvoi pois saarelta voittajana ja oli pitänyt lupauksensa jättää Kaksisarven kuninkaan eloon. Kaksisarven kuningas kuitenkin hukkui seuraavana iltana vuoroveden tullessa ja Hyrn Verikivi kuoli kolmen päivän päästä tämän miekasta kämmeneensä saamaansa haavaan, sillä kävi ilmi, että petollinen Kaksisarvi oli myrkyttänyt miekkansa terän koskiessaan sillä marjakuusisauvaansa.


Astinkivien tarinoita

Rautakäärmeen ja Palkkasoturikuninkaan Kaksintaistelu

'Rautakäärme' nimisestä suuresta soturista tunnetaan Astinkivien saaristossa ja Tyroshissa laulu, joka kertoo hänen kaksintaistelustaan julman 'Palkkasoturikuninkaan' kanssa.


Kun Rautakäärme palasi saarelleen seitsemän vuoden sotaretken jälkeen, joutui hän havaitsemaan että saari ei ollut enää saman kaltainen kuin se oli ollut hänen lähtiessään. Myrskyt olivat repineet saaren rannat niin, että monet aikaisemmin suojaisat ja viljavat rantaniityt olivat meren nielemät ja suolan pilaamat. Myöskään ei ollut hänen talonsa säilynyt hävitykseltä, sillä julma Palkkasoturikuningas oli asettunut isännän poissaollessa taloksi, orjuuttanut aikaisemmin vapaan palvelusväen ja pakottanut Rautakäärmeen tyttären emännäkseen.

Rautakäärme hiipi talolle ja katseli ja kuunteli mitä hänen poissa ollessaan oli tapahtunut. Kuullessaan sanan Palkkasoturikuninkaan joukkojen vahvuudesta huoli hiipi sankarin mieleen, sillä hänellä oli mukanaan vain muutama uskollinen mies ja koiransa, kun taas Palkkasoturikuninkaalla oli lukematon joukko asemiehiä palveluksessaan. Välttääkseen sodan Rautakäärme lähetti Palkkasoturikuninkaalle haasteen, jossa nimesi itsensä Saaren Kuninkaaksi usuttaen Palkkasoturikuningasta tulemaan rannalle taistelemaan mies miestä vastaan.

Niin saapuivat kiviselle rannalle Palkkasoturikuningas kirveineen ja Rautakäärme kahden miekkansa kanssa. Miehet mittailivat toisiaan ja oli niin, että Palkkasoturikunikaan kirves oli vaaksan verran pidempi kuin Rautakäärmeen kupeella roikkuva miekka, mutta vaaksan verran lyhempi kuin tämän kädessä ollut miekkasauva. Tämän huomatessaan Palkkasoturikuningas iski huikean iskun, yrittäen katkaista Rautakäärmeen sauvan, vaan isku jä lyhyeksi ja kirves tarttui sauvan terässä olevaan käärmerautaan. Silti ei saanut Rautakäärme varastettua Palkkasoturikuninkaan kirvestä ja molemmat miehet kamppailivat pitkään ja ääneti, kuin painin kourissa.

Kun olivat molemmat miehet uupuneet, ponnisti Rauatkäärme viimeiset voimansa ja onnistui kampeamaan Palkkasoturikuninkaan alas verisiltä kiviltä. Palkkasoturikuningas katosi meren syleilyyn eikä enää tullut pintaan, mutta vielä pudotessaan hänen onnistui raapaista kirveellään Rautakäärmee jalkaa ja tähän haavaan Rautakäärme kuoli. Vaikka sanakarin terveys olikin rautainen ei hän silti ollut käärme ja petollisen Palkkasoturin kirveeseensä sivelemä myrkky koitui hänen kohtalokseen.


Valon Arvoitus

Alunperin valyriankielinen arvoitus tai filosofinen pohdinta valon ja ihmisen näköpohjaisen havainnoinin suhteesta toisiinsa. Arvoituksesta on olemassa useita eri tunnettuja versioita, joista seuraavassa kaksi:


Maailma on olemassa sellaisena kuin se on, yhtälailla valon kuin pimeydenkin vallitessa, mutta vain valossa meidän silmämme näkevät mailman sellaisena kuin me sen näemme. Jos valoa voisi kutoa langan tavoin eikö maailma tuossa valossa näyttäytyisi sellaisena, kuin kutoja sen haluaa näyttää, eikä sellaisena kuin se todellisuudessa on?

Kun kynttilän valo heittää ruukun varjon seinälle ja toinen puoli ruukusta näyttää kellertävältä ja toinen mustalta, minkä värinen ruukku todellisuudessa on? Kun kynttilän valo heittää ruukun varjon seinälle ja kynttilänkantajan liikkuessa varjo muuttaa muotoaan, minkä muotoinen ruukku todellisuudessa on? Eikö se mitä me maailmasta näemme olekin vain varjo, valon kussakin hetkessä luoma palanen, siitä mitä maailma todellisuudessa on?


Verikiven Noitien Näyt

Cassana Manwoody ja Jhenna Rambton vierailivat Verikiven saarella notien luolassa, jossa he nauttivat noitien valmistamaa myrkkyä ja näkivät näkyjä. Notien mukaan näyt täyttävät asioita "menneisyydestä, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta", mutta "kaikki minkä näette, tulee oman mielenne kysymyksistä" ja siksi näyt voivat näyttää myös asioita jotka eivät ole tosia tai jotka eivät tule olemaan tosia.

Cassana Manwoody näki näyissään:

  • Kultaan pukeutunut suuri armeijan ruohon peittämällä, tuulisella rannikolla hevosineen ja elefantteineen.
  • Pyramidien kaupungin jonka yli lensi lohikäärme.
  • Lordi Manwoodyn huolestuneena lähettämässä korppia etelään.

Jhenna Rambton kertoi nähneensä:

  • Lawrence Hyrnen ottavan itselleen rakastajattaren Rikkokivellä.
  • Cassana Manwoodyn vuoteessa Lynessesin kanssa.

Koska molemmat näyt olivat Jhennan mielestä mielettömiä ja mahdottomia hän ei uskonut näkyjen olevan totta ja epäilee myös Cassanan näkyjen olleen harhoja. Lawrence Hyrne ja Cassana Manwoody sen sijaan tietävät, että Jhennan näyt olivat tämän epäuskosta huolimatta tosia ja Jhenna näki asioita mitä hän ei muuten voisi mitenkään tietää. Siten on täysin mahdollista, että myös Cassana näki tosinäkyjä harhojen sijasta.


Vanha Tunnus

Rikkokiven Luostarin legendojen mukaan Verikivien suvun yksi haara, Kalmankourat, toivat joukon "oikeauskoisia" Verikiven saarelta Rikkokivelle noin kaksi sataa vuotta sitten. Legendan mukaan Verikivien ja Kalmankouran sukuun liittyy salaisuuksia, jotka on piilotettu suvun vanhaan tunnukseen. Tämä tunnus on sama neljän lauseen sarja, joka on Lysistä löytyneiden Hyrnen suvun kronikoiden mukaan kirjoitettu suvun perintömiekan, Käärmeraudan, terään. Samojen asiakirjojen mukaan Hyrnejen suvussa on Targaryenien verta Aerea Targaryenin kautta. Löytyneiden "salaisten sukutaulujen" mukaan Rikkokiven Kalmankourat, sekä Tuhkarannan Punakivet ovat sukua Hyrnen suvun päälinjaan tyttärien kautta ja ”taikuus kulkee Hyrnen naisissa”.

Vanhat tunnus:

Me olemme Yön Sisaret ja Mustat Lohikäärmeet.
Me olemme Vainotut, Vihantuojat ja Valakäärmeet.
Meidän on Petos ja Pahantahtoisuus.
Meidän on Sukulaisten Sota, Vaimojen Veri ja Käärmeiden Kivi.