Muurintakaiset Maat (Tulen ja Jään Laulu)

Vuorten rinteet nousevat Länsivartion ympärille kuin kiviset muurit sulkien Linnakkeen ja Kallojen Sillan syliinsä. Pohjoisessa Rautavuoren rinteet nousevat erityisen jyrkkinä pudoten rotkoon kohdassa jossa Maitoveden virta on kova ja joen pohjassa vaanii vaarallisia karikoita. Idässä, Kallojen Sillan kohdalla ja siitä kaakkoon joen virtaus heikkenee, rotko levenee hiukan ja sen pohjalta löytyy matalampia rantoja ja pieniä niittyjä. Lännessä, heti Jumalmetsänlaakson takana, nousee mahtava Kuurapiikki. Vuori, jonka yli tiettävästi kukaan ei ole onnistunut kiipeämaan. Vain etelässä, heti Länsivartion portin takana, maasto on edes jollakin tavoin kulkukelpoista. Länsivartiolle johtava rinne on raivattu puista ja pensaista noin kilometrin etäisyydelle tornista, mutta sen jälkeen alkaa rinnelaakson peittävä, paikoittain läpipääsemättömän tiheä Kallometsä.

Kallometsä

Kallometsä on vuoren rinteissä kasvava tiheä kuusimetsä Länsivartiosta lounaaseen. Kuten Kallojen Silta se on saanut nimensä irtileikatuista päistä, joita on ripustettu roikkumaan puista varoituksena. Päinvastoin kuin Kallojen Sillalla, jossa päät kuuluvat Länsivartion mailta tavatuille villeille ja rikollisille, Kallometsässä päät kuuluvat liian kauas omistaan eksyneille Yövartio miehille ja muille villien surmaamille ihmisille.

Kallometsän pohjoispuolella maasto nousee kohti vuorien rinteitä, joiden väliin jää useita pienempiä solia ja laaksoja. Suurin osa näistä ei johda minnekään pidemmälle, mutta siitä huolimatta juuri nämä pienet solat ja laaksot ovat Kallometsän vaarallisinta aluetta, koska juuri niissä villien ryöstelevät partiot majoittuvat retkiensä aikana.

Surmansola

Seurattaessa rotkoa lounaaseen läpi Kallometsän avautuu matkalla kaksi pohjoiseen vievää solaa. Näistä ensimmäinen, Surmansola, johtaa Kuurapiikin rinteiden sivuitse suoraan pohjoiseen ja lopulta Maitoveden yhden sivuhaaran latvavesille. Sola on paikoin erittäin jyrkkä ja se on saanut nimensä Kuurapiikin rinteiltä liikkeelle lähtevistä kivi- ja lumivyöryistä, jotka saattavat yllättää solassakulkijan ja surmata hänet joko murskaamalla kivien alle tai hautaamalla monimetrisiin kinoksiin. Villit ja kokeneemmat partiomiehet tietävät kivi- ja lumivyöryjen todennäköisyyden olevan pienin pimeän aikaan ja siksi pyrkivät kulkemaan solan vaarallisimpien kohtien läpi yöllä. Valitettavasti yöaikaan viholliset katoavat hyvin kivikkojen varjoihin ja niinpä moni villi tai partiomies joka on päättänyt vältellä vyöryjä saa surmansa yön pimeydestä ammutusta nuolesta.

Puhurisola

Kallometsän alueelta poikkeava toinen sola, Puhurisola, suuntaa luoteeseen hiukan matalampien vuorien lävitse päättyen lopulta Jäätyneelle rannikolle.

Eteläniityt

Kallometsän toisella puolen rotkolle johtavat vuorenrinteet loivenevat ja rotko levenee. Tässä kohtaa maastoa vuorien ja rotkon väliin jää kapea kaistale niittymaata, jota villit kutsuvat Eteläniityiksi. Niitty avautuu suoraan etelään ja rotkon toisella puolen avoin maasto jatkuu, joten aurinko pääsee paistamaan niityille ja lämmitämään pohjoisilta tuulilta suojaavan vuorijonon etelärinnettä. Täällä asuvat ihmiset ovat pääosin Rautasaarten verta olevia paimenia ja villejä vain siinä mielessä, että he asuvat Muurin ja lakien ulkopuolella.