Difference between revisions of "Talvenmaa (Lohikäärmeen Laulu)"

From Karriviki

m
 
(5 intermediate revisions by the same user not shown)
Line 119: Line 119:
 
====Ruusumaan taistelu====
 
====Ruusumaan taistelu====
  
Talven kääntyessä kevääksi Linonissa valmistauduttiin uuteen sotaan, tällä kertaa Ereweniä vastaan. Sisällissodan rasittamat Linonin aateliset eivät uskoneet saavansa todellista tukea Talvenmaan kruunulta, mutta harvat olivat silti valmiina antautumaan Erewenin joukkojen edessä. Linonin pelastukseksi koitui Lisvianin herttua Ryboris, joka keskikesällä vuonna 1084 julistautui Lisvianin ruhtinaaksi, ja kielsi omaavansa mitään alamaisuutta Erewenin kruunua kohtaan.
+
Talven kääntyessä kevääksi Linonissa valmistauduttiin uuteen sotaan, tällä kertaa Ereweniä vastaan. Sisällissodan rasittamat Linonin aateliset eivät uskoneet saavansa todellista tukea Talvenmaan kruunulta, mutta harvat olivat silti valmiina antautumaan Erewenin joukkojen edessä. Linonin pelastukseksi koitui Lisvianin herttua Thiddius, joka keskikesällä vuonna 1084 julistautui Lisvianin ruhtinaaksi, ja kielsi omaavansa mitään alamaisuutta Erewenin kruunua kohtaan.
  
Herttua Ryboris oli kyllästynyt kruunun jatkuvasti koveneviin verovaateisiin ja muihin kuninkaallisen hovin päähänpistoihin. Herttua tarjosi liittoa Talvenmaan ruhtinattarelle, ja tämän tuen rohkaisemana teki päätöksensä. Seurauksena Lisvianin kapinoinnista Erewenin kuningas Uliramas II ei antanut tukeaan rajakreiveilleen Linonin valtaamiseksi, sillä hänen hovillaan on täysi työ pitää loput kuningaskunnasta koossa. Talvenmaan ruhtinatar taas ei tukenut jaarliaan sotatoimissa, sillä pelkona oli, että suurempi joukkojen kerääntyminen Erewenin rajalle aiheuttaisi täysimittaisen sodan syttymisen.
+
Herttua Thiddius oli kyllästynyt kruunun jatkuvasti koveneviin verovaateisiin ja muihin kuninkaallisen hovin päähänpistoihin. Herttua tarjosi liittoa Talvenmaan ruhtinattarelle, ja tämän tuen rohkaisemana teki päätöksensä. Seurauksena Lisvianin kapinoinnista Erewenin kuningas Uliramas II ei antanut tukeaan rajakreiveilleen Linonin valtaamiseksi, sillä hänen hovillaan on täysi työ pitää loput kuningaskunnasta koossa. Talvenmaan ruhtinatar taas ei tukenut jaarliaan sotatoimissa, sillä pelkona oli, että suurempi joukkojen kerääntyminen Erewenin rajalle aiheuttaisi täysimittaisen sodan syttymisen.
  
 
Talvenmaan ruhtinattaren päätös pidättäytyä Linonin jaarlin sotaponnisteluiden täydesta tukemisesta osoittautui hyväksi ratkaisuksi, sillä keväällä 1085 angnorilaiset joukot hyökkäsivät etelästä Telkomeniin ja Jeruandiin. Ruhtinatar suostutteli Linonin jaarlin luopumaan hyökkäyksensä jatkamisesta – huomattava osa vanhasta Aolasiasta oli jo jaarli Talaronin hallussa, ja hänen joukkonsa olivat väsyneet intensiivisestä kampanjasta. Talaron veti joukkonsa aluille joita pystyisi puolustamaan, ja nimitti Thuorn Menelan Aolasian rajaparoniksi.
 
Talvenmaan ruhtinattaren päätös pidättäytyä Linonin jaarlin sotaponnisteluiden täydesta tukemisesta osoittautui hyväksi ratkaisuksi, sillä keväällä 1085 angnorilaiset joukot hyökkäsivät etelästä Telkomeniin ja Jeruandiin. Ruhtinatar suostutteli Linonin jaarlin luopumaan hyökkäyksensä jatkamisesta – huomattava osa vanhasta Aolasiasta oli jo jaarli Talaronin hallussa, ja hänen joukkonsa olivat väsyneet intensiivisestä kampanjasta. Talaron veti joukkonsa aluille joita pystyisi puolustamaan, ja nimitti Thuorn Menelan Aolasian rajaparoniksi.
Line 127: Line 127:
 
Paroni Thuorn alkoi ensimmäisenä tekonaan rakennuttamaan uutta linnaketta samalle kukkulalle, jolla Ruusutorni oli aikoinaan sijainnut, ja hän myös palautti Aolasian vanhan ruusuvaakunan käyttöön.
 
Paroni Thuorn alkoi ensimmäisenä tekonaan rakennuttamaan uutta linnaketta samalle kukkulalle, jolla Ruusutorni oli aikoinaan sijainnut, ja hän myös palautti Aolasian vanhan ruusuvaakunan käyttöön.
  
====Kahden kruunu sinetti====
+
==== Kahden kruunun sinetti<br/> ====
  
Talvenmaan ruhtinattaren ja Lisvianin ruhtinaan välinen liittolaisuussopimus sai viimeisen sinettinsä syksyllä 1085, kun ruhtinatar Raviel vihittiin ruhtinas Thiddiuksen nuorimman pojan, Eleithelin, kanssa. Eleithel saa Talvisolan vapaaherran arvonimen, ja Talvenmaan aatelisto tekee hänelle hyvin selväksi sen, ettei hänellä ole mitään mahdollisuuksia valtaistuimeen avioliitosta huolimatta.
+
Talvenmaan ruhtinattaren ja Lisvianin ruhtinaan välinen liittolaisuussopimus sai viimeisen sinettinsä syksyllä 1085, kun ruhtinatar Raviel vihittiin ruhtinas Thiddiuksen nuorimman pojan, Eleithelin, kanssa. Eleithel sai Talvisolan vapaaherran arvonimen, ja Talvenmaan aatelisto teki hänelle hyvin selväksi sen, ettei hänellä ole mitään mahdollisuuksia valtaistuimeen avioliitosta huolimatta.
  
 
Kahden ruhtinaskunnan liiton voima testattiin perinpohjaisesti vuoden 1086 kevään ja kesän aikana, kun Erewenin joukot yrittivät voimalla ottaa takaisin haltuunsa kapinallisena pitämänsä Lisvianin, mutta Thoralinin kuninkaan ja Talvenmaan ruhtinattaren tukemana Lisvian piti tiukasti jokaisesta kartanostaan kiinni.
 
Kahden ruhtinaskunnan liiton voima testattiin perinpohjaisesti vuoden 1086 kevään ja kesän aikana, kun Erewenin joukot yrittivät voimalla ottaa takaisin haltuunsa kapinallisena pitämänsä Lisvianin, mutta Thoralinin kuninkaan ja Talvenmaan ruhtinattaren tukemana Lisvian piti tiukasti jokaisesta kartanostaan kiinni.
  
Angnorilaisten hyökkäys etelästä jatkui ajoittaisina pienten joukkojen hyökkäyksinä, mutta kevyesti aseistautuneet joukot eivät kyenneet valtaamaan Talvenmaan eteläisiä rajalinnoja, vaan tyytyivät pienimuotoiseen ryöstelyyn. Tämä kuitenkin sitoi puolustavia joukkoja niin paljon, että Talvenmaan tuki Lisvianille rajoittui taloudelliseen tukeen ja kauppalaivojen vuokraamiseen.
+
Angnorilaisten hyökkäys etelästä jatkui ajoittaisina pienten joukkojen hyökkäyksinä, mutta kevyesti aseistautuneet joukot eivät kyenneet valtaamaan Talvenmaan eteläisiä rajalinnoja, vaan tyytyivät pienimuotoiseen ryöstelyyn. Tämä kuitenkin sitoi puolustavia joukkoja niin paljon, että Talvenmaan tuki Lisvianille rajoittui taloudelliseen tukeen ja kauppalaivojen vuokraamiseen.
  
 
====Romanden kruunu====
 
====Romanden kruunu====
  
Keskikesällä 1087 Romanden kuningatar Telena kuoli, ja hänen poikansa Heklair kruunattiin uudeksi kuninkaaksi. Monet ereweniläiset aateliset alkoivat katselemaan Romanden rajaa ja odottelemaan mahdollisen sisällissodan syttymistä. Monet vaikutusvaltaiset ereweniläiset aateliset siirtävät joukkojaan lähemmäs Romanden rajaa, ja Lisvian saa hengähdystauon taisteluiden loputtua kokonaan. Erewenin kruunu tuntuu menettävän tahtonsa Lisvianin palauttamiseksi, ja tämä vahvistaa Lisvianin asemaa itsenäisenä ruhtinaskuntana.
+
Keskikesällä 1087 Romanden kuningatar Telena kuoli, ja hänen poikansa Heklair kruunattiin uudeksi kuninkaaksi. Monet ereweniläiset aateliset alkoivat katselemaan Romanden rajaa ja odottelemaan mahdollisen sisällissodan syttymistä, ja Lisvian saa hengähdystauon ereweniläisten aatelisten siirrettyä joukkojaan lähemmäs Romanden rajaa. Erewenin kruunu tuntui menettävän tahtonsa Lisvianin palauttamiseksi, ja tämä sinetöi Lisvianin asemaa itsenäisenä ruhtinaskuntana.
  
Talven aikana Romanden tuore kuningas aloitti raivokkaan kampanjan vallan haalimisesta takaisin kruunun haltuun. Huhut Heklairin kyvyttömydestä osoittautuvat vääriksi, sillä vaikka hänen sanotaan ajoittain saavan hirvittäviä raivonpuuskia ja puhuvan itsekseen yksin ollessaan, hän saa nopeasti useiden tärkeiden aatelisten tuen taakseen.
+
Talven aikana Romanden tuore kuningas aloitti raivokkaan kampanjan vallan haalimisesta takaisin kruunun haltuun. Vuoden 1089 keskikesän juhlassa kuningas Heklairin opettajana useita vuosia toiminut Isä Vikeren nousi Annovarin kirkon johtoon Romandessa, ja tämä entisestään lisäsi Heklairin valtaa.
 
 
Vuoden 1089 keskikesän juhlassa kuningas Heklairin opettajana useita vuosia toiminut Isä Vikeren nousee Annovarin kirkon johtoon Romandessa, ja tämä entisestään lisää Heklairin valtaa.
 
  
 
====Vanhat ja uudet liitot====
 
====Vanhat ja uudet liitot====
  
Viimeisen Valon Kirkon lakien mukaan ruhtinatar Ravielin ja vapaaherra Eleithelin avioliitto muuttuu lainvoimaiseksi ruhtinattaren synnyttäessä kaksospojat. Kruununprinssi nimetään Careoniksi ja hetkeä myöhemmin syntynyt Raediksi.
+
Viimeisen Valon Kirkon lakien mukaisesti ruhtinatar Ravielin ja vapaaherra Eleithelin avioliitto muuttui lainvoimaiseksi ruhtinattaren synnyttäessä kaksospojat. Kruununprinssi nimettiin Careoniksi ja hetkeä myöhemmin syntynyt kaksosveli Raediksi.
  
Talven saapuessa loppuvuodesta 1089 Angnorin kuningas esittää rauhaa Erewenille ja Talvenmaalle, sillä edellytyksellä, että nämä tunnustavat Angnorin kuningashuoneen ja sen jälkeläisten oikeuden Angnorin hallitsemiin maihin. Valtioiden väliset neuvottelut kestävät pitkälle kevääseen, ja lopulta sekä Talvenmaa että Erewen hyväksyvät tarjouksen.
+
Talven saapuessa loppuvuodesta 1089 Angnorin kuningas esitti rauhaa Erewenille ja Talvenmaalle, sillä edellytyksellä, että nämä tunnustavat Angnorin kuningashuoneen ja sen jälkeläisten oikeuden Angnorin hallitsemiin maihin. Valtioiden väliset neuvottelut kestivät pitkälle kevääseen, mutta lopulta sekä Talvenmaa että Erewen hyväksyvät tarjouksen.
  
Tämä sopimus vapauttaa jonkin verran ereweniläisiä joukkoja rajalta, ja tämä antaa Mihairissa valtaan nousseelle rajaparoni Oertonille riittävästi voimaa hyökätä Aolasiaan. Hyökkäys tulee yllättäen ja murtautuu läpi talvenmaalaisten puolustuksen, mutta sydäntalven saapuessa mihairilaisten joukkojen huoltolinjat tyrehtyvät, ja varovaista puolustussotaa käyneet talvenmaalaiset joukot valtaavat Aolasian takaisin nopeasti.
 
  
 
[[Category:Lohikäärmeen Laulu]]
 
[[Category:Lohikäärmeen Laulu]]

Latest revision as of 20:45, 2 September 2011

Historia

Pohjoisen Valaliiton synty

Vuonna 512 Romanterin alueen koilliskulmassa olevat kuusi pientä valtiota, Agwin, Dwytyn (myöh. Brille), Jeruand, Laehwyn, Linon, ja Siwyhin (myöh. Talvisola) muodostivat keskinäisen puolustusliiton, joka nimettiin "Pohjoisen Valaliitoksi". Telkomen - ainoana alueen pienistä valtioista - jättäytyi pois puolustusliitosta heti neuvotteluvaiheen alkupuolella, mutta käytännössä se toimi Pohjoisen Valaliiton eli Pohjoisliiton läheisenä liittolaisena. Liittoutuminen koettiin pakollisena aateliston keskuudessa, sillä lounaassa sijaitseva suuri Erewenin kuningaskunta oli viime vuosikymmenen aikana voimakkaasti laajentanut maa-alueitaan länsirajoillaan. Kun tämä laajentuminen pysähtyi Erewenin ja Romanden väliseen "Kahden Valtikan Sopimukseen", koilliskulman valtion alkoivat - syystä - pelätä Erewenin kiinnittävän huomionsa heihin.

Pohjoisliittoa hallittiin Valtioneuvoston (tunnetaan myös Liittoneuvoston nimellä) kautta. Valtioneuvostoon kuului kaikkien jäsenmaiden maaherrat ja kaksi vaikutusvaltaista aatelista jokaisesta jäsenmaasta. Käytännön päivittäistä hallintoa johti Siwyhinin - Talvisolan - maaherra, Valtionhoitajan nimikkeellä.

Linoniin rakennettiin useita linnakkeita vuosien 512-518 välisenä aikana. Useimmat näistä linnakkeista saatiin rakennettua muista Pohjoisliiton maista saapuvien rakennustarvikkeiden, rahan ja rakentajien avulla. Työ ei missään määrin ollut turhaa, sillä vuoden 519 loppukesästä ereweniläiset joukot hyökkäsivät Linoniin. Useita linnakkeita piiritettiin, mutta talven tullessa viimeinenkin piiritys saatiin murrettua, ja ereweniläiset palasivat kotiin. Seuraavina kesinä pieniä ereweniläisjoukkoja tunkeutui Pohjoisliiton puolelle ilman suurempaa vaikutusta, mutta vuonna 528 ereweniläiset hyökkäsivät uudelleen, suuremmalla voimalla, ja taisteluita käytiin koko Linonin alueella ja Agwinin rannikolla. "Kymmenen Talven Sotana" (519-529) tunnettu sota päättyi ereweniläisten vetäytymiseen ja hallitsijoiden väliseen sopuun. Kymmenen vuoden sota ei juuri valtioiden rajoja muuttanut - vain Linon menetti hyvin pieniä maa-alueita.

Punasurman jälkeen

Vuoden 547 alussa Laehwynissa havaittiin ensimmäiset punasurman merkit. Tauti levisi nopeasti, pyyhkäisten vuosien 547-549 aikana koko Pohjoisliiton läpi, tappaen huomattavan osan väestöstä. Kylät eristäytyivät, kulku- ja kauppayhteydet hiljenivät, ja lopulta taudin raivoaminen hiljeni. Ereweniin punasurma iski vähintään yhtä kovaa, jättäen samanlaista tuhoa jälkeensä. Punasurma hävisi Pohjoisliitosta kokonaan vuoteen 556 mennessä.

Ruttovuosien jälkeen elämä Pohjoisliittossa hiljeni hieman eristäytyneeksi ja rauhalliseksi lähes sadaksi vuodeksi, mutta vuosien 609-634 välillä tehdyt hopealöydöt saivat aateliston havahtumaan. Kauppasuhteita luotiin moniin maihin, varsinkin Romandeen, Osemeen, Inr Eferniin ja Inr Peroniin. 600-luvun lopulla, lähes viisitoista vuotta kestäneiden neuvottelujen jälkeen Pohjoisliitto teki sopimuksen Kenneytin Heimopäälliköiden kanssa, ja kenneytiläistä terästä alkoi virtaamaan Pohjoisliittoon. Aktiivista kaupankäyntiä kenneytiläisten kanssa ei kestänyt kuin vajaat kaksikymmenen vuotta, sillä ollessaan vierailemassa Kenneytissä Dwytynin maaherra sai aikaan suuren skandaalin yrittäessään levittää Annovarin oppeja heimojen keskuuteen. Kenneytin heimopäälliköt katkaisivat kaikki yhteydet Pohjoisliittoon, ja Dwytynin maaherra Uatherin palasi kotiinsa haavoittuneena.

Uatherinin toiminta herätti niin suurta paheksuntaa, että hänen sisarenpoikansa Brilewinin aloittaessa vallankaappauksen muiden Pohjoisliiton maiden johtajat antoivat Brilewinille hiljaisen hyväksyntänsä. Uatherin kuoli v. 713, ja Brilewinistä tuli uusi maaherra. Brilewinin poika Oiriet muutti Dwytynin nimen Brilleksi, isänsä muistoa kunnioittaakseen, ja Oirietin jälkeläiset alkoivat nimittämään sukuaan samoin.

Falahnien nousu

Eychainin kielen yleistyttyä Pohjoisliiton aatelisten kieleksi 700-luvun aikana Siwyhinin nimi vakiintui Talvisolaksi, ja Pohjoisliiton jäsenvaltioista käytettiin yleisesti maakunta-nimitystä. Hallintojärjestelmä tiivistyi, ja yhä suurempi osa vallasta keskittyi Talvisolan maaherran hyvin pienelle suvulle. 700-luvun lopulla Pohjoisliitto oli kaikissa käytännön merkityksissä kuningaskunta, jossa pääosa vallasta oli jakautunut suurmaanomistajille, mutta huomattavan suuren vallan omasi myös Valtionhoitaja, jota alettiin hiljalleen kutsua Pohjoisliiton maaherraksi.

Talvisolan maaherrat pitivät yksi toisensa jälkeen tiukan otteen Valtionhoitajan asemasta ja vallasta, useiden erilaisten tekijöiden avulla. Pohjoisliiton ainoat velhot kuuluivat Talvisolan maaherran johtamaan, salamyhkäiseen ja maaherralle uskolliseen Punaviittojen veljeskuntaan. Pohjoisliiton suurimmat hopeakaivokset kuuluivat kaikki Falahnin suvulle, ja Falahnit olivat myös suurin yksittäinen maanomistajasuku. Myös Falahnin suvun pieni koko ja huomattavat tiiviit välit auttoi asiaa - kertaakaan ei Falahnin suvussa ole valta vaihtunut väkivaltaisesti. Yleisesti puhuttiin silti puolustusliitosta, Pohjoisen Valaliitosta, ja muiden maakuntien maaherrat yrittivät vuorotellen olla vaikutusvaltaisempia ja rikkaampia kuin Talvisolan maaherra, mutta vaikka muutamaan otteeseen muut maaherrat niskottelivatkin, tilanne ei muuttunut.

Vuosina 795-813 Pohjoisliitto kävi rajua sotaa Inr Gahliria vastaan, molempien tavoitellessa Olmorian ylänkömaita omikseen. Sota hiipui hiljalleen 807 jälkeen, ja päättyi kokonaan 813 bakhranialaisten barbaarien hyökätessä etelästä Inr Gahliriin. Olmorian ylänkömaat olivat Jeruandin maaherran hallussa vuoteen 842 asti, jolloin Telkomenin maaherra osti ne avioliittosopimuksen ja kullan muodossa.

Vuosien 820-840 välillä Pohjoisliitossa useat aatelisryhmittymät pyrkivät muuttamaan Pohjoisliiton muodon ruhtinaskunnaksi, ja yksi yritys päätyi huomattavan pitkälle, mutta kaikki yritykset kaatuivat lopulta samaan asiaan; maaherrojen vastustukseen. Pääsyynä tähän oli yksinkertaisesti se, että Falahnin suvun edustaja nähtiin ainoana varteenotettavana ehdokkaana ruhtinaaksi, ja muut maaherrat eivät suvainneet tätä ajatusta. He kokivat saavuttaneensa suuren onnistumisen estäessään Falahnien yrityksen saada ruhtinaan titteli itselleen, mutta todellisuudessa Falahnien suku piti rautaisella otteella kiinni vallasta, oli arvonimi mikä tahansa.

Vuonna 922 Telkomen vaipui sisällissotaan sen aatelisten tavoitellessa valta-asemaa maaherra Emyilin kuoltua ilman perillistä. Useat Pohjoisliitton aateliset olisivat haluneet puuttua tilanteeseen, mielessään joko tuki jollekin tahoista tai sitten koko Telkomenin valtaus. Pohjoisliitto pysyi kuitenkin erossa Telkomenin asioista Talvisolan maaherra Erindelin tiukan vastustuksen takia. Telkomenin valta pirstoutui useille aatelisille, joita Pohjoisliitossa alettiin kutsua rosvoparoneiksi.

Linonin Irtautuminen

Talvella vuonna 998 Linonin maaherra Whylet irroitti Linonin Pohjoisesta Valaliitosta ja julisti itsensä "kaikkien pohjoisten maiden keisariksi". Kaikki linonilaiset aateliset eivät pitäneet maaherran teoista, vaan osa heistä muodosti liiton keskenään ja yritti kaapata vallan. Joidenkin motiivina oli puhtaasti valta, loput pelkäsivät Erewenin hyökkäävän, jos Linon olisi ilman Pohjoisliiton tukea.

Maaherran joukot päihittivät kapinoitsijat lopullisesti 'Rusintien taistelussa' kaksi vuotta kapinan alettua, syksyllä vuonna 1000. Maaherran käsky teloittaa kaikki häntä vastaan 'Veljessodassa' sotineet aateliset, heidän perheensä ja vasallinsa oli liikaa hänelle tähän asti uskollisina pysyneille aatelisille - suurin osa kapinoitsijoista oli kuitenkin heidän sukulaisiaan ja entisiä ystäviään. Myös maaherran horjuva mielenterveys oli saanut sodan aikana monet hänen komentajistaan epäröimään.

Virallisen tarinan mukaan Whylet kuoli 'pudottuaan hevosen selästä matkalla taistelukentältä kotiin', mutta yleisesti hänen uskotaan saaneen surmansa hänen lähimpien ritariensa toimesta.

Linonin Neuvoston valta

Linonin Neuvosto - jonka kahdeksasta jäsenestä vain neljä oli elossa - otti sijaishallitsijan tehtävän itselleen, ja ilmoitti tutkivansa maaherran seuraajiksi sopivien aatelisten taustoja ja tekoja valintaa varten. Keväällä 1001 Fegrim Sariot, yksi Neuvoston jäsenistä, kuoli kuumetautiin ilman perillisiä. Pian Fegrimin kuoleman jälkeen Neuvosto ilmoitti, ettei se aio pohtia Pohjoisliittoon uudelleen liittymistä, vaan jättää päätöksen asiasta seuraavalle maaherralle. Syksyllä 1006 Neuvoston jäsenet ilmoittivat, etteivät ole päässeet yksimielisyyteen maaherran seuraajasta, vaan jatkavat sijaishallitsijoina. Tämä ilmoitus ymmärrettiin aateliston keskuudessa siten, ettei Neuvosto aio jatkossakaan luopua vallasta.

Muualla Pohjoisliitossa Linonin tilannetta seurattiin ihmetellen, sillä Pohjoisen Valaliiton perustussopimuksen mukaan Linonin maaherra ei voi yksin irroittaa maakuntaa Pohjoisliitosta, vaan tämä vaatii kaikkien valtioneuvostossa olevien linonilaisten aatelisten hyväksynnän. Linonin tilanne - ja Linonin Neuvoston jäsenten tylyt kommentit - saivat Valtioneuvoston jäsenet raivostumaan. Valtionhoitaja, maaherra Uriendel, kielsi muita maaherroja puuttumasta Linonin tilanteeseen. Hänen huhutaan sanoneen: "kunhan he järkiintyvät ja valitsevat maaherran, he palaavat Liittoon omin neuvoin". Monet aateliset Pohjoisliitossa havahtuivat vasta 1010 jälkeen siihen, että Linon ei välttämättä palaisikaan Pohjoisliiton jäseneksi. Tämä aiheutti useita poliittisia keskusteluja Pohjoisliiton eri osissa liiton jatkuvuudesta ja liiton mahdollisesta purkautumisesta, mutta nämä keskustelut loppuivat äkillisesti vuoden 1012 alussa.

Lopputalvesta 1012 Erewen hyökkäsi Aolasiaan aloittaen 'Ruusutornin sodan'. Hyökkäys oli voimakas ja hyvin suunniteltu, ja ilman Pohjoisliiton tukea Linon ei kyennyt torjumaan hyökkäystä. Linonin Neuvosto otti yhteyttä Pohjoisliiton johtajiin ja pyysi apua. Kun apua ei tullut, Neuvosto yritti saada Pohjoisliittoa hyväksymään Linonin paluun liiton jäseneksi. Valtioneuvoston päätös oli yksimielinen - kun Linonilla on laillinen maaherra, Linon hyväksytään jälleen täysivaltaiseksi jäseneksi. Tähän Neuvoston jäsenet eivät suostuneet, ja virallisesti Pohjoisliitto jättäytyi sodan ulkopuolelle.

Syksyllä suurin osa Aolasiasta oli vallattu, lukuunottamatta kahta linnaa, joita ereweniläiset joukot piirittivät. Ketrian linna antautui loppusyksystä, kun antautumisen ehdoista oli sovittu, mutta Ruusutornin linna kieltäytyi neuvottelemasta. Ruusutornin puolustajat kestivät alkutalven yli, Sydäntalven Yöhön saakka, jonka jälkeisenä päivänä ereweniläiset joukot pääsivät murtautumaan linnaan. Ereweniläiset surmasivat lähes kaikki linnassa olevat henkilöt valtauksen yhteydessä, ainoastaan muutamien huhutaan paenneen elossa linnasta.

Ereweniläisten hyökkäys pysähtyi talvella, eikä se jatkunut enää kevään tultua. Erewenin sisäiset ongelmat vetivät huomion pois rajalta, mutta valloitettu alue pidettiin tiukasti hallussa. Linon oli menettänyt kolmasosan maa-alueistaan Aolasian valtauksessa, mutta Neuvoston jäsenet olivat tiukentaneet otteensa jäljellä olevista kahdesta provinssista, Uletorista ja Lenosiasta.

Kiista Stirnalista

Ruusutornin sodan jälkeen kului kymmenen vuotta ilman, että ereweniläiset kiinnittivät mitään huomiota Linoniin. Vuonna 1023 Erewenin kuningas Kelron I antoi rajaparonilleen luvan aloittaa neuvottelut Stirnalin siltalinnan ostamisesta. Stirnalin siltalinna oli mahtava rakennelma Gimwyn-joen suulla, josta joki laskee Agwinin lahteen. Kivinen silta oli itsessään linnakylä, sitä asutti yli 400 henkeä.

Siltalinna oli osoittanut voimansa Ruusutornin sodassa - joen toinen ranta oli sodan jäljiltä yhä ereweniläisten hallussa, mutta kertaakaan ereweniläiset joukot eivät kyenneet vakavasti uhkaamaan siltalinnan turvallisuutta. Siltalinna oli portti Aolasiasta Lenosiaan, joten ymmärrettävästi Neuvosto ei halunnut edes kuunnella Erewenin lähettilään tarjousta.

Mihairin rajaparoni Hober tiesi vastauksen ennalta, ja samalla hetkellä kun Erewenin lähettiläs astui ulos Stirnalista, Hoberin joukot hyökkäsivät. Hänen sotilaitaan oli soluttautunut linnaan sisälle kauppiaina, ja yksi sotilasosasto oli mennyt veneillä joen yli, hyökäten linnan Lenosian puoleiselle portille. Edes nämä juonet ja muutama velho ison sotilasosaston vahvistuksena eivät riittäneet murtamaan yllätetyn linnan puolustuksia, ja Hober joutui turvautumaan piiritykseen. Piiritys kesti vain kolme viikkoa, siihen asti kunnes linonilaiset joukot saapuivat murtamaan piiritystä Lenosian puoleisella rannalla.

Hober veti joukkonsa pois ja myönsi julkisesti tappionsa. Kolme päivää piirityksen loputtua siltalinnan keskiosa - linnan ydin - sortui ilman varoitusta, ja suurin osa sillasta romahti jokeen. Selityksiä tapahtuneelle on yhtä monta kuin on selittäjiä, yleisesti arvellaan linnan - jolla kuitenkin oli ikää yli neljäsataa vuotta - kärsineen liikaa vaurioita taistelussa.

Sillan jäänteitä raivattiin pois joesta seuraavan viiden vuoden ajan, jokilaivaliikenteen turvaamiseksi. Sillasta jäi jäljelle vai osa sen massiivisista tukipilareista, joiden päälle rakennettiin puinen kansi vuosien 1041-1044 aikana. Sillan molemmissa päissä on nykyään pieni, mutta raskas linnake, ja liikenne sillan yli on hyvin vilkasta.

Maaherra Arvandel

Vuonna 1034 maaherra Uriendel kuoli sairastettuaan pitkään, ja hänen ainoa poikansa Arvandel peri maaherran arvon. Arvandel oli Erewenissä, ja hänet saatiin kiinni vasta loppuvuodesta 1037, ja hänet vihittiin Talvisolan maaherraksi kesällä 1039. Arvandel alkoi toteuttaa isänsä pitkään suunnittelemia muutoksia muiden maaherrojen suostumuksella. Vuonna 1042 Valtioneuvosto vanhassa muodossaan lopetettiin, ja tilalle perustettiin aatelisneuvoston nimeä käyttävä vastavanlainen elin. Valtioneuvoston valtaa ei sellaisenaan aatelisneuvostolle annettu, vaan uuden neuvoston tehtävänä oli toimia enemmänkin maaherrojen neuvoa-antavana apuna, joskin jonkin verran juridista valtaa aatelisneuvostollekin jäi.

Arvandelin päätöksestä Pohjoisliitto antoi tukensa Viimeisen Valon kirkkokunnalle, joka sai epävirallisen valtionkirkon aseman. Viimeisen Valon kirkolle lahjoitettiin pienia maa-alueita eripuolilta Pohjoisliittoa. Arvandel lähetti Telkomenin 'paroneille' ja Linonin Neuvostolle viestin - jos nämä voivat valita keskuudestaan yksimielisesti yhden edustajan, heidät voidaan ottaa Pohjoisliittoon. Linonin Neuvosto ei vaivautunut vastaamaan, Telkomenistä tuli useita ehdokkaita, joskin harvalla oli montaa tukijaa, saatikka kaikkien olennaisten telkomenilaisten aatelisten tukea.

Arvandel alkoi hiljalleen ottamaan Pohjoisliiton hallinollisten nimitysten nimitysvaltaa itselleen, ja alkoi käyttämään tätä valtaa erottaen ja nimittäen kymmenittäin henkilöitä.

Murheiden vuodet

Talvi 1056-1057 oli ennätyksellisen kylmä - ja julma. Lumi peitti maan kolmisen viikkoa normaalia aikaisemmin, ja lunta tuli paljon. Pakkanen kiristyi hurjemmaksi kuin mitä kukaan oli koskaan kokenut, ja kylmä vei monta henkeä mukanaan. Talvi jatkui myös huomattavan pitkälle kevääseen, ja kun kevät vihdoin saapui, se saapui nopeasti. Kevään nopea saapuminen aiheutti riemastumista siihen saakka, kunnes tulvat alkoivat. Tarinan mukaan joet olivat kaksikymmentä kertaa normaalia leveämmät, ja huuhtoivat mukanaan siltoja ja kokonaisia kyliä.

Kun vesi oli laskenut tavallisiin uomiinsa, ihmiset huokaisivat helpotuksesta. Syytä juhlia ei ollut, koska talvi ja tulvat olivat tappaneet satoja ihmisiä kuten myös laumoittain karjaa, ja kevätpellot olivat huuhtoutuneet vesimassojen mukana. Juhannuksen jälkeen alkoi kulkutauti, kyykuume, surmaamaan ihmisiä. Tauti riehui pieninä, paikallisina epidemioina talven tuloon asti. Epidemia ei ollut paha, mutta se vei petiin - ja hautaan - huomattavan osan sadonkorjuuseen tarvittavista ihmisistä. Talvi ja kevät olivat kovia, nälänhätää kärsittiin monilla paikkakunnilla Pohjoisliitossa ja Linonissa, mutta vuoden 1058 kesä oli ihanteellinen ja syksyn sato runsas - suhteessa vähäiseen siemenviljamäärään. Vuoden 1057 tapahtumat vaikuttivat monin tavoin ihmisten elämään seuraavien kymmenen vuoden ajan.

Jiliuksen kapina

Vuonna 1065 Jilius Terin, yksi Faetorin kaupungin vaikutusvaltaisista aatelisista ja Pohjoisliiton marsalkan serkku, nostatti kaupunkilaiset kapinaan Neuvostoa vastaan. Linonissa oli nähty kaikenlaisia välienselvittelyjä, mutta Ruusutornin sodan jälkeen kukaan ei ollut avoimesti kapinoinut Neuvostoa vastaan. Vallan kaapanneen Neuvoston alkuperäiset jäsenet olivat jo kuolleet, ja heidän lapsensa perineet aseman. Monet aateliset salaa kannattivat Jiliuksen toimia, mutta eivät uskaltaneet näkyvästi tukea häntä. Osa pelkäsi henkilökohtaisia seurauksia, osa ei uskaltanut repiä vanhoja haavoja auki. Isolle osalle aatelistoa asia oli kummallinen, suurin osa heistä oli syntynyt huomattavasti sen jälkeen, kun Neuvosto vallan kaappasi - Linonin maaherra oli heille muuttunut lähes legendaksi.

Faetorin kaupunkia piiritettiin kuusi kuukautta ennen sen antautumista. Antautumisen jälkeen kymmenen kapinaa johtanutta aatelista teloitettiin maanpetoksesta, ja kymmeniä asemiehiä surmattiin 'esimerkkinä'. Huhutaan että kapinan varsinaiset aloittajat pakenivat Pohjoisliittoon.

Mirelanin varjo

Vuoden 1069 lopussa Mirelanin ylimyssuvusta paljastui useita Cholethin palvojia. Kaikki suvun jäsenet leimattiin Pimeän Herran palvojiksi, ja heitä jahdattiin säälimättä. Suurin osa suvun jäsenistä surmattiin talven aikana, muutamia pakeni Linonin alueelta. Pohjoisliiton aateliset tekivät yhteistyötä ottamalla kiinni ja luovuttamalla Mirelanin suvun jäseniä Linonin Neuvostolle.

Pimeän nousu

Vuoden 1072 keväällä alkoi pohjoisesta ja lännestä, vuoristoseuduilta, kuulua villejä huhuja legendaaristen 'pimeän tai pimeyden olentojen' ilmestymisestä terrorisoimaan harvaan asuttuja alueita. Suurin osa linonilaisista piti näitä huhuja vain kummitustarinoina - samoina mitä kaikki kyläläiset pimeinä syysiltoina ovat kertoneet satojen vuosien ajan. Tarinat muuttuivat kuitenkin oikeaksi peloksi syksyllä 1075, jolloin ensimmäiset hiisilaumat tunkeutuivat Linoniin asti. Ensimmäiset laumat olivat pieniä, helposti lyötäviä, mutta vuoden 1079 lauma oli suuri ja nälkäinen. Monet kyläläiset ja huomattava määrä karjaa kuoli hiisilaumojen pyrkiessä kohti etelää ja lounasta, Talvenmaan ja Linonin läpi.

Arvandelin kuolema

Pohjoisliiton voimakas johtaja maaherra Arvandel kuoli yllättäen sairaskohtaukseen syksyllä 1081. Arvandel oli koko elämänsä mysteerien ympäröimä, ja yleisen huhun mukaan taitava velho, ja kuollessaan näytti kaksikymmentä vuotta ikäistään nuoremmalta. Arvandelin tärkeimmät vasallit ja palvelijat - vaikka huhujen mukaan usein eri mieltä asioista maaherran kanssa - olivat Falahnin suvulle lojaaleja, ja pitivät muut maaherrat ojennuksessa siihen asti, että Arvandelin ainoa perillinen, Raviel, saatiin Talvisolan kaupunkiin. Raviel Falahn oli lähetetty hyvin nuorena Ereweniin elämään suojaista elämää, ja vasta kesällä 1082 Pohjoisliiton aatelisneuvosto ilmoitti hänen saapuneen Talvisolaan.

Talvenmaan synty

Maaherraksi vihkimisen valmistelut olivat jo pitkällä Ravielin saapuessa Pohjoisliittoon, mutta Raviel aloitti asioiden tekemisen oman mielensä mukaan heti Pohjoisliittoon saavuttuaan - aivan kuten hänen isänsäkin aikoinaan. Aatelisneuvoston, heraldikolleegion ja omien vasalliensa tukemana Raviel julistautui Pohjoisliiton ruhtinattareksi samalla kuin hänet vihittiin Talvisolan maaherraksi elokuussa 1082. Tämä aiheutti aikamoisen kuohahduksen aatelistossa, ja Brillen maaherra aloitti Ravielia vastaan kapinan, joka levisi myös Agwiniin. Laehwynin maaherra päätti liittoutua Ravielin kanssa, ja vannoi tälle uskollisuudenvalan täten hyväksyen Ravielin aseman Pohjoisliiton hallitsijana.

Ruhtinatar Ravielin joukot vastasivat Brillen kapinointiin, ja tämä pääsi hengestään taistelussa. Ruhtinattaren joukot jahtasivat Brillen maaherralle lojaaleja joukkoja, ja pieni aatelisryhmä pakeni Linonin puolelle, Faetorin kaupunkiin. Pari päivää myöhemmin ruhtinattaren joukot valtasivat Faetorin kaupungin yllätyshyökkäyksellä, ja vangitsivat sinne piiloutuneet kapinalliset. Myös Faetorin aatelisia joutui joukkojen vangiksi, mutta heidät vapautettiin viikkoja myöhemmin, kun valloittajat poistuivat kaupungista. Toinen kapinoitsija, Agwinin maaherra, kaapattiin ja toimitettiin Talvisolan kaupunkiin ruhtinattaren käsiin. Muutamia päiviä myöhemmin hänen kerrottiin kuolleen 'äkilliseen sydänsairauteen'.

Kun Raviel oli raivannut kapinoitsijat tieltään, hän alkoi muokata maata haluamaansa suuntaan. Agwinin maaherran poika - joka oli paennut ulkomaille - julistettiin maanpetturiksi, ja arvon peri kuolleen maaherran veljenpoika, joka myöhemmin - kesällä 1083 - vihittiin Agwinin jaarliksi. Brillen läänin Raviel liitti suoraan omaan hallintaansa, ja nimitti aluetta valvomaan tilanhoitajan. Jeruandin maaherra Aurian päätti välttää suuremmat ongelmat, ja antoi uskollisuudenvalansa ruhtinattarelle, saaden näin Jeruandin jaarlin arvon vastineeksi. Sydäntalvella Raviel määräsi joukkonsa valloittamaan Jeruandin itäpuolella olevan Telkomenin alueen. Valloitus oli nopeasti ohi ja Raviel läänitti alueen marsalkalleen, Galess Ethberelle.

Seuraavaksi Raviel nimesi hallitsemansa alueen 'Talvenmaaksi', ja uudisti monia asioita, mm. valtion lain. Aateliston arvonimiä muutettiin Erewenin tyylin mukaisiksi; kaikki useita kartanoita käskevät vapaaherrat saivat maaherran arvon, ja läänien hallitsijoista (entisistä maaherroista) tuli jaarleja.

Linonin paluu

Linonissa pitkään kytenyt tyytymättömyys Linonin Neuvostoa kohtaan sytytti pitkään pelätyn sisällissodan Linoniin syksyllä 1083. Linonin Neuvoston sisäisten ristiriitojen takia Neuvoston valta oli pirstaloitunut, ja Thuorn Menelan irtautuessa Linonin Neuvostosta tukemaan Talaron Batairia monet aateliset saivat rohkeutta vihdoinkin valita puolensa.

Sydäntalven Yön lähestyessä Talaron Batarin joukot olivat saaneet vallattua Somotin kaupungin ja Posin ja Tellaksen kauppalat. Faetorin kaupunki valitsi puolensa antamalla joukkoja Talaronin käyttöön, ja muutenkin Talaronin joukot pitivät hallussa suurinta osaa Linonista. Selget Havalen veti omat joukkonsa Kolenin kauppalaan ja Woruonin kaupunkiin, ja valmistautui näiden kahden puolustamiseen. Taisteluiden aikana Halgard Otnes oli joutunut Talaronin joukkojen vangiksi, ja vaikka osa hänen vasalleistaan jatkoi Selgetin tukemista, monet päättivät irroittautua verisestä sodasta ja turvata vain omia tiluksiaan.

Vaikka taistelu Linonista ei ollut ohi, oli Talaronin joukkojen saavuttamat voitot selviä. Thuorn Menela ilmoitti tukevansa Talaronia Linonin uudeksi maaherraksi, ja vankina ollut Halgard myöntyi myös tukemaan Talaronia. Kun kaksi kolmesta Linonin Neuvoston jäsenestä tuki Talaronia maaherraksi, se riitti vakuuttamaan monet, jotka tähän asti olivat epäröineet puolen valinnassa. Talaron alkoi vaikuttamaan voittajalta, ja tarjotessaan suojelustaan hän sai käännytettyä monet puolelleen - voittajan puolella olemisessa on aina ollut etuja.

Kun Talaronin tukijat olivat valmistelemassa Talaronin vihkimistä Linonin maaherraksi, Halgard Otnes kuoli yllättäen. Yleinen tarina on se, että Halgardin hevonen kaatui jäisellä tiellä, ja Halgard kuoli jäädessään hevosen alle. Huhut tosin kertovat muita tarinoita, toisten mukaan Talaronin palveluksessa oleva bartadi olisi viiltänyt Halgardin kurkun, ja toisten mukaan Halgardin ruumis palautettiin hänen sukulaisilleen sadan nuolen lävistämänä. Oli totuus mikä tahansa, niin harva jäi häntä silti kaipaamaan.

Linonin maaherran nimitystilaisuus järjestettiin Esgatharin kukkulalla Faetorin pohjoispuolella. Esgatharin laelle aloitettiin Valkean Ristin kirkon rakentaminen syksyllä 1083, ja vaikka tilaisuus järjestettiin suhteellisen koruttomassa ympäristössä, symboliikka oli kuitenkin oikeanlainen monen linonilaisen mielestä. Talvenmaan ruhtinatar saapui myös paikalle, mutta jäi toimituksen ajaksi seurueineen pitämään leiriä hieman kauemmas - hänen oletetaan tällä halunneen osoittaa, että Linonin aateliset valitsivat oman maaherransa ilman Talvenmaan vaikutusta. Kun Talaron oli nimitetty ja vihitty Linonin maaherraksi, ruhtinatar Raviel seurueineen saapui paikalle.

Maaherra Talaron ja ruhtinatar Raviel allekirjoittivat ns. Valkean Ristin sopimuksen, jonka mukaan ruhtinatar saa Linonin itselleen ja Linonin maaherrasta tulee Linonin jaarli. Sopimuksen vahvistivat kolme aatelista molemmilta puolilta, ja Viimeisen Valon Kirkon piispa Vantik siunasi sopimuksen 'rauhassa ja Hatmetan edessä solmituksi'. Vaikka monet linonilaiset aateliset olivat ennalta tienneet tai arvanneet mitä tapahtuu, oli enemmistö silti järkyttyneen oloista ruhtinattaren kruunatessa ja piispa Vantikin vihkiessä Talaronin Linonin jaarliksi.

Ruusumaan taistelu

Talven kääntyessä kevääksi Linonissa valmistauduttiin uuteen sotaan, tällä kertaa Ereweniä vastaan. Sisällissodan rasittamat Linonin aateliset eivät uskoneet saavansa todellista tukea Talvenmaan kruunulta, mutta harvat olivat silti valmiina antautumaan Erewenin joukkojen edessä. Linonin pelastukseksi koitui Lisvianin herttua Thiddius, joka keskikesällä vuonna 1084 julistautui Lisvianin ruhtinaaksi, ja kielsi omaavansa mitään alamaisuutta Erewenin kruunua kohtaan.

Herttua Thiddius oli kyllästynyt kruunun jatkuvasti koveneviin verovaateisiin ja muihin kuninkaallisen hovin päähänpistoihin. Herttua tarjosi liittoa Talvenmaan ruhtinattarelle, ja tämän tuen rohkaisemana teki päätöksensä. Seurauksena Lisvianin kapinoinnista Erewenin kuningas Uliramas II ei antanut tukeaan rajakreiveilleen Linonin valtaamiseksi, sillä hänen hovillaan on täysi työ pitää loput kuningaskunnasta koossa. Talvenmaan ruhtinatar taas ei tukenut jaarliaan sotatoimissa, sillä pelkona oli, että suurempi joukkojen kerääntyminen Erewenin rajalle aiheuttaisi täysimittaisen sodan syttymisen.

Talvenmaan ruhtinattaren päätös pidättäytyä Linonin jaarlin sotaponnisteluiden täydesta tukemisesta osoittautui hyväksi ratkaisuksi, sillä keväällä 1085 angnorilaiset joukot hyökkäsivät etelästä Telkomeniin ja Jeruandiin. Ruhtinatar suostutteli Linonin jaarlin luopumaan hyökkäyksensä jatkamisesta – huomattava osa vanhasta Aolasiasta oli jo jaarli Talaronin hallussa, ja hänen joukkonsa olivat väsyneet intensiivisestä kampanjasta. Talaron veti joukkonsa aluille joita pystyisi puolustamaan, ja nimitti Thuorn Menelan Aolasian rajaparoniksi.

Paroni Thuorn alkoi ensimmäisenä tekonaan rakennuttamaan uutta linnaketta samalle kukkulalle, jolla Ruusutorni oli aikoinaan sijainnut, ja hän myös palautti Aolasian vanhan ruusuvaakunan käyttöön.

Kahden kruunun sinetti

Talvenmaan ruhtinattaren ja Lisvianin ruhtinaan välinen liittolaisuussopimus sai viimeisen sinettinsä syksyllä 1085, kun ruhtinatar Raviel vihittiin ruhtinas Thiddiuksen nuorimman pojan, Eleithelin, kanssa. Eleithel sai Talvisolan vapaaherran arvonimen, ja Talvenmaan aatelisto teki hänelle hyvin selväksi sen, ettei hänellä ole mitään mahdollisuuksia valtaistuimeen avioliitosta huolimatta.

Kahden ruhtinaskunnan liiton voima testattiin perinpohjaisesti vuoden 1086 kevään ja kesän aikana, kun Erewenin joukot yrittivät voimalla ottaa takaisin haltuunsa kapinallisena pitämänsä Lisvianin, mutta Thoralinin kuninkaan ja Talvenmaan ruhtinattaren tukemana Lisvian piti tiukasti jokaisesta kartanostaan kiinni.

Angnorilaisten hyökkäys etelästä jatkui ajoittaisina pienten joukkojen hyökkäyksinä, mutta kevyesti aseistautuneet joukot eivät kyenneet valtaamaan Talvenmaan eteläisiä rajalinnoja, vaan tyytyivät pienimuotoiseen ryöstelyyn. Tämä kuitenkin sitoi puolustavia joukkoja niin paljon, että Talvenmaan tuki Lisvianille rajoittui taloudelliseen tukeen ja kauppalaivojen vuokraamiseen.

Romanden kruunu

Keskikesällä 1087 Romanden kuningatar Telena kuoli, ja hänen poikansa Heklair kruunattiin uudeksi kuninkaaksi. Monet ereweniläiset aateliset alkoivat katselemaan Romanden rajaa ja odottelemaan mahdollisen sisällissodan syttymistä, ja Lisvian saa hengähdystauon ereweniläisten aatelisten siirrettyä joukkojaan lähemmäs Romanden rajaa. Erewenin kruunu tuntui menettävän tahtonsa Lisvianin palauttamiseksi, ja tämä sinetöi Lisvianin asemaa itsenäisenä ruhtinaskuntana.

Talven aikana Romanden tuore kuningas aloitti raivokkaan kampanjan vallan haalimisesta takaisin kruunun haltuun. Vuoden 1089 keskikesän juhlassa kuningas Heklairin opettajana useita vuosia toiminut Isä Vikeren nousi Annovarin kirkon johtoon Romandessa, ja tämä entisestään lisäsi Heklairin valtaa.

Vanhat ja uudet liitot

Viimeisen Valon Kirkon lakien mukaisesti ruhtinatar Ravielin ja vapaaherra Eleithelin avioliitto muuttui lainvoimaiseksi ruhtinattaren synnyttäessä kaksospojat. Kruununprinssi nimettiin Careoniksi ja hetkeä myöhemmin syntynyt kaksosveli Raediksi.

Talven saapuessa loppuvuodesta 1089 Angnorin kuningas esitti rauhaa Erewenille ja Talvenmaalle, sillä edellytyksellä, että nämä tunnustavat Angnorin kuningashuoneen ja sen jälkeläisten oikeuden Angnorin hallitsemiin maihin. Valtioiden väliset neuvottelut kestivät pitkälle kevääseen, mutta lopulta sekä Talvenmaa että Erewen hyväksyvät tarjouksen.