Elemental Evil (Dungeons & Dragons)

Matka

Waterdeepin kaupungin jäätyä taakse Dessarinjoen koon todella ymmärtää. Joki on valtava. Näillä kohtaa se on niin leveä, että joen itärannan tuntumassa purjehtivalta laivalta katsottuna jokea alaspäin länsirannan tuntumassa ajelehtivat laivat näyttävät pikkuriikkisiltä. Joki on näillä seuduilla hyvinkin neljä kilometriä leveä. Jokea ihmetellessä pian päivä vaihtuu iltaan ja laivan miehistö alkaa pystyttämään kannelle vaatimattomia telttakankaita, joiden alla matkustajat saavat majoittua. Mastojen väliin viriteltyjen telttakankaiden alla voi liikua ainakin jonkin verran suojassa tuulelta, mutta varsinaisesti lämmintä yöllä ei ole, joten Lumilokin matkustajille tarjotut huovat ja kannelle asetetut hiilipannut ovat tarpeen. Aamulla sen sijaan aurinko lämmittää telttakankaat nopeasti ja huopien kätköstä on pakko siirtyä aamiaiselle aikaisin. Lumilokki on luovinut ylävirtaan koko yön ja leväinen tuuli on raikkaan vilpoisa vielä näinkin kaukana merestä. Aurinko kuitenkin lämmittää nopeasti kaiken mihin tuuli ei osu. Lumilokin tarjoilut ovat vaatimattomia. Puuroa aamulla, puuroa illalla. Puolen päivän aikaan kovia korppuja ja läskiä, jotka voi napostella välipalaksi tai säästää illan puuron lisukkeeksi. Kaikki huuhdellaan alas paksulla, mustalla oluella, josta ei tunnu olevan pulaa. Laivalla ei ole muuta kuin aikaa. Aikaa tuijotella jokea ja rantoja. Vielä toinen viileä yö telttakankaiden alla muiden matkustajien kanssa aikaa viettän ja uusi aamu. Aamiaispuuro ilmestyy samaan aikaan, kun Womfordin kylän savut näkyvät itärannalla edessä päin. Perämiehen mukaan laiturissa ollaan hyvissä ajoin ennen puolta päivää.

Lumilokki luovii ylävirtaan ohittaen Womfordin kylän ennen kuin se laskee purjeensa noin kilometrin päässä ylävirralla ja lähtee ajelehtimaan virtauksen mukana takaisin kohti kylän laituria. Perämies kääntää peräsintä harkiten ja majesteetillisen hitaasti laiva kääntyy virrassa saavuttaen kylän laiturin pään keula edellä. Nuori poika, ehkä kahdentoista, loikkaa laivan keulakannelta laiturille ranteenpaksuisen köiden kanssa. Hän pyöräyttää köyden raskaasta puusta tehdyn pollarin ympäri ja nojautuu taaksepäin kiskoen köyttä koko painollaan. Kaksi aikuista merimiestä loikkaa laivan laidalta laiturille ja alkaa ohjata laivaa köysistä vetäen. Yllättävän näppärästi suuri alus kääntyy kyljittäen laituriin ja merimiesten vielä sitoessa ja kiristäessä köysiä lankku jo lasketaan ja sitä pitkin pääsee kävelemään laiturille. Edessä avautuu Womfordin mitään sanomattoman oloinen kyläpahanen, mutta Punamännylle on vielä matkaa ja ensimmäisenä Lumilokilta alas loikannut poika kutsuu jo joen toiselle puolen menijöitä pieneen soutuveneeseen. Kun kaikki ovat kyydissä kaksi merimiestä soutaa jollan vastarannalle ja vetää sen matalikolle kohdassa, jossa rannalle on kasattu miehen korkuinen kivikeko. Matkustajat nousevat kyydistä ja katselevat Dessarin joen länsirantaa, maasto on kuivan ruohikon peittämää ja kumpuilevaa. Jossain kaukaisuudessa näkyy toinen kivikeko ja sen takana pilkottaa vielä kolmas. Edessä on kolmen, ehkä neljän päivän kävelymatka kivikekoja seuraten ennen kuin saavutaan Punamännyn pelloille.

Paikkoja

Womford

Pikkuruinun kylä, jonka ainoa olemassaolon syy on suurikokoinen mylly, joka jauhaa kylää ympäröiviltä pelloilta tuodun vehnän ja kauran jauhoksi. Kaura päätyy pääosin paikallisten viljelijöiden omiin suihin, mutta venhäjauhoa kuljetetaan laivalasteittain alavirtaa Waterdeepin kaupunkiin, jossa se myydään paikallisille leipureille ja päätyy erilaisten leivosten muodossa rikkaiden ja vaikutusvaltaisten pöytiin.

Kekotie

Ei mikään oikea tie, vaan kivikekojen merkitsemä kärrypolku aron poikki Womfordin vastarannalta Punamäntyyn. Kesän aikana karavaaniliikenne polkua pitkin on kuitenkin niin lajaa, että monilla kohden vaunujen pyörät ovat kuluttaneet maan pois jopa lähes metrin syvyydelle, jättäen polun kulkemaan syvässä, helposti vedellä ja mudalla täyttyvässä urassa. Tästä johtuen ilman vaunuja liikuttaessa on helpompi kävellä hiukan polun sivussa.