Sodankäynti Essoksessa (Tulen ja Jään Laulu)
Valyria oli aikansa suurin sotilasmahti, mutta imperiumin voima ei koskaan perustunut massiivisiin armeijoihin ja valtavaan sotakoneistoon. Valyrialainen aatelisto ei noussut sotureiden, vaan taikureiden keskuudesta ja sen ytimessä eivät olleet ratsuritarit ja teräs, vaan lohikäärmeet ja loitsut. Magia ja veri hallitsee lohikäärmeitä ja aseina lohikäärmeet olivat niin ylivoimaisia, että kilpailua sukujen välillä ei koskaan käyty maasta, rahasta ja väestä, vaan tiedosta, verestä ja salaisista sopimuksista jotka takaisivat pääsyn lohikäärmeratsastajien joukkoon. Siinä missä lähes jokaisella Westerosin aatelissuvulla on pitkät soturiperinteet, lähes jokainen Vapaiden kaupunkien aatelissuku on lähtöisin varjoisilta kujilta, kuiskatuista kirouksista ja hovien juonitteluista.
Vapaat kaupungit nousivat Valyrian imperiumin raunioista, mutta niiden juuret ovat Valyrialaisissa siirtokunnissa. Kun imperiumi kukistui Vapaita kaupunkeja hallitsevat suvut olivat Valyrian reunamilla asuvia nousukkaita ja merkityksettömiä pikkuaatelisia. Kun Valyria tuhoutui heistä tuli uusia valtiaita. Vaikka Vapaat kaupungit itsenäistyivät on niillä yhteiset juuret samassa valtakunnassa ja samat suvut omistavat intressejä useissa kaupungeissa. Tästä johtuen Vapaiden kaupunkien välillä vallitseva sotatila ei ole niinkään valtioiden ja kulttuurien välistä sotaa, vaan Valyrian raunioista nousseen uuden aateliston välistä peliä nokkimisjärjestyksestä.
Sodankäynti Vapaissa kaupungeissa
Laivastot
Merikauppa on Vapaiden kaupunkien elinehto ja näin ollen suuressa osassa Vapaiden kaupungien sodista on tavalla tai toisella kyse merien hallinnasta. Yksikään Vapaista kaupungeista ei voi edes kuvitella selviävänsä kilpailussa ilman voimakasta laivastoa ja merimahdin ylläpito onkin yleensä jokaisen Vapaan kaupungin ylivoimaisesti tärkein ja kallein sotilaallinen hanke. Siinä missä sana "sota" tuo Westerosissa ensimmäisenä mieleen ratsastavat ritarin kiiltävässä haarniskassa saman sanan Essoksen vapaissa kaupungeissa herättämä ensimmäinen mielikuva pitkästä ja kapearunkoisesta sotakaleerista.
Sivun alkuun
Sotalaivat
Sotalaivat ovat lähes poikkeuksetta kaleereita, sillä ainoastaan riittävällä airoparien määrällä voidaan taata hetkellinen nopeus silloin kuin sitä tarvitaan, tuulista ja merivirroista riippumatta. Sotalaivoilta vaaditaan nopeuden lisäksi myös laajaa, avonaista kantta (josta käsin taistella) ja avointa alaa, jotta ampuma-aseita voidaan käyttää tehokkaasti. Lisäksi olisi enemmän kuin suotavaa, että laivan rakenteet suojaisivat kannella olevia sotilaita vihollisen nuolilta. Tästä syystä sotalaivat rakennetaan puhtaasti taistelutarkoitusta varten ja esimerkiksi niiden lastitilat ovat yleensä hyvin vaatimattomat.
Sotakaleerin ensisijaisena ideana on tunkea mahdollisimman monta airoparia mahdollisimman kevyeen runkoon, jotta kaleeri pysyy nopeana ja sen syväys mahdollistaa liikkumisen avian rannan lähistöllä. Sotalaivan soutupenkit ovat yleensä ylhäältä avonaisia, lähellä vesirajaa ja monesti limittäin kahdessa tai kolmessa kerroksessa. Penkkien välissä kulkee kansi ja sekä keulassa, että perässä on vähintäänkin tasanne, usein erillinen kastelli, jonka suojasta sotilaat voivat taistella. Mastoja on yhdestä kolmeen, mutta takilointi on yleensä mahdollisimman yksinkertainen, koska tarkoituksena purjeet ovat joka tapauksessa vain apuvoimanlähde pitkillä matkoilla ja avomerellä.
Vapaissa kaupungeissa sotalaivat jaetaan karkeasti kolmeen kokoluokkaan ja rakennustekniikka on pääosin standardoitua siten, että eri kokoluokkien alukset muistuttavat pitkälti toisiaan:
Lanternat
Lanternat, eli komentokaleerit, voivat olla 50 jopa 60 metriä pitkiä ja varustettu 56-70 airolla, sekä kahdella tai useammalla mastolla. Lanternoissa soutajia on neljästä kuuteen airoa kohden.
Kaljaasit
Kaljaasi, eli suurkaleeri, on tyypillisesti noin 45 metriä pitkä, siinä on 50 airoa ja kaksi tai useampi masto. Kaljaasissa soutajia on neljästä viiteen kutakin airoa kohden.
Kaleerit
Kaleeri on standardoitu laivatyyppi joka on 38-41 metriä pitkä, yksimastoinen ja jota soudetaan 42-40 airolla. Kaleerissa soutajia on kolme tai neljä airoa kohden.
Kaljuutit
Tyypillisesti kaljuutti on 25-27 metriä pitkä, siinä on 32-40 airoa ja yksi masto. Kaljuutin erottaa kaleerista matalampi laitakorkeus ja ennen kaikkea se, että kaljuuttia soudetaan kaksi miestä kutakin airoa kohden.
Lyhyt kaljuutti
Lyhyt kaljuutti, eli fusta, on kaljuuttia pienempi, noin 20 metrinen, 20-30 airon ja yhden maston alus. Fustaa soudetaan kaljuutin tavoin kaksi miestä airoa kohden.
Kaleerivene
Kaleerivene, eli bergantiini, 20-30 airon alus. Kaleerivene on toisen nimensä mukaisesti soudettava vene, eli kutakin airoa kohden veneessä on vain yksi soutaja.
Kaapparit
Kaapparitoiminta on tärkeä osa niin Vapaiden kaupunkien merisotastrategiaa, kuin talouttakin. Kaupunkivaltioiden valtuuttamat kapteenit varustavat yksittäisten sukujen rahallisella tuella aluksia, joiden ainoa tarkoitus on kaapata kilpailevien tahojen kauppa-aluksia. Samalla kaapparikapteenit toimivat yleensä myös orjakaupan hankintaportaassa, eli kaappaavat, ostavat ja välittävät orjia eteenpäin myytäviksi. Kaapparitoiminnassa käytettäviin aluksiin pätevät eri rakennussäännöt, kuin varsinaisiin sotalaivoihin, sillä kaapparialukset joutuvat matkustamaan pidempiä matkoja avomerellä ja niiden tulee kyetä myös kuljettamaan kaappaamansa lasti.
Kaleerit ovat käyttökelpoisia myös kaappari-aluksina, mutta lastitilavaatimusten takia kaapparikaleerit ovat yleensä leveämpirunkoisia suhteessa aluksen pituuteen. Lisäksi kaapparialusten tulee kyetä selviytymään ilman toisten alusten apua pitkillä merimatkoilla, joten aluksen merikelpoisuuteen huonossa kelissä on kiinnitetty enemmän huomiota. Sota-aluksista poiketen kaapparialuksissa on yleensä kestävämpi runko, syvempi köli ja airot on asetettu korkeammalle vesilinjasta, jotta vesi ei tule aallokossa airoporteista sisään.
Yleisimpiä kaapparialuksia ovat:
Orjakaleerit
Kaapparien suosimat orjakaleerit eroavat varsinaisista orjia kuljettavista kauppalaivoista siinä, että samalla aluksella on kyettävä liikkumaan nopeasti ja ketterästi, taistelemaan, sekä kuljettamaan taistelussa kaapattuja orjia ilman, että nämä edes sekavassa taistelutilanteessa saavat mahdollisuutta paeta tai rynnätä laivan miehistön kimppuun.
Orjakaleerit ovat pääosin soutuvoimalla liikkuvia lyhyitä, leveärunkoisia kaleereita, joissa soutupenkkien väliin jäävän kannen alle java tila on rakennettu "arkuksi". Käytännössä soutupenkkien väliin jäävään tilaan on rakennettu välilattia jonka alla runko ja pilssi ovat ja tukevat seinät, jotka erottavat tilan soutupenkeistä. "Arkun" ainoa sisäänkäynti on yleensä keulakannella oleva luukku. "Arkun" ainoa tarkoitus on säilyttää orjia merimatkan ajan suljetussa tilassa josta pakeneminen on käytännössä mahdotonta. Olosuhteet arkussa ovat helvetilliset ja hävikki on tautikuolleisuuden, lämmön ja ilman puutteen takia suuri.
Perusrakenne kaikissa orjakaleereissa on sama, mutta alukset voidaan jakaa airopaikkojen ja soutajien määrän mukaan eri kokoisiin alusluokkiin. Käytännössä kuitenkin pienimmät orjakaleerit ovat lyhyen kaljuutin kokoisia ja suurin osa kaappareiden käyttämistä aluksista on kaljuutteja tai täysikokoisia kaleereita.
Xebekit
Suurilla miehistöillä varustettuihin, soutuvoimalla liikkuviin kaleereihin ja pienellä miehistöllä varustettuihin, tuulivoimalla liikkuviin purjelaivoihin verrattuna xebekki on keskitien alus. Xebekin miehistö on purjelaivan luokkaa ja sen pääasiallinen kulku tapahtuu purjeilla. Aluksessa on kuitenkin matalahko kansi ja riittävästi airopaikkoja, jotta sen miehistö kykenee siirtymään airoihin ja hetkellisesti liikkumaan melko nopeasti myös soutuvoimalla.
Varsinaisiin sotakaleereihin verrattuna xebekki on soudussa hitaampi ja purjelaivoihin verrattuna siinä on yleensä hiukan lastitila ja matalampi kansi. Xebekki on kuitenkin yksi nopeimmista ja helpoimmin kääntyvistä aluksista ja se kykenee liikkumaan myös airoilla silloin kun tuulta ei ole. Nämä ominaisuudet tekevät siitä erityisen suositun alustyypin niin kauppiaiden, kuin kaappareidenkin keskuudessa.
Ratsuväki
Vapaille kaupungeille ratsuväki on aina ollut pelkkä sivuase. Sillä on käyttönsä erityisesti silloin kun halutaan terrorisoida vihollisen maaseutua, jahdata rosvoja ja karanneita orjia tai surmata pakenevaa vihollista. Jokaisella sotilaallista mahtia haalivalla suvulla on ratsumiehiä, mutta monesti ratsusotilaat ovat palkkamiekkoja ja heidän työnsä sen mukaista. Osa palkkasotureista, erityisesti Westerosilaisista, kykenee tuomaan taistelukentällä raskasta ratsuväkeä täysissä haarniskoissa, raskaalla sotahevosella ratsastaen, mutta tyypillinen Vapaiden kaupunkien ratsumies on enemminkin kevyesti panssaroitu jousimies vikkeläkavioisen ratsuhevosen selässä.
Sivun alkuun
Kataphraktit
Lysin vapaakaupunki ja muutamat yksittäiset suvut muissa vapaakaupungeissa kouluttavat todellista raskasta ratsuväkeä, kataphrakteja. Nämä miehet värvätään usein hyvin nuorina ja opetetaan ratsastamaan ja taistelemaan pienestä pitäen. Jotkut suvut suosivat orjien lapsia, mutta monet muut värväävät tulevat ratsusoturit orpojen tai köyhien vapaiden miesten parista. Aikuisikään tullessaan jatkuva koulutus on muokannut alokkaista huippuluokan ratsastajia, peitsimiehiä, miekkailijoita ja jousiampujia, jotka kykenevät taistelemaan tehokkaina yksikköinä niin ratsain, kuin jalankin.
Kataphraktien perinteisiä aseita ovat peitsi, ratsumiekka ja vastakaarijousi. Essosin vapailla kaupungeilla ei ole Westerosin perinteitä raskaiden sotahevosten jalostamisessa, joten hevoset ovat yleensä kevyempirakenteisia. Tästä huolimatta kataphraktien tapana on taistella sekä mies, että hevonen täyteen rengas- tai suomuhaarniskaan puettuna ja kataphraktien peitsirynnäkkö vetää vertoja monelle Westerosilaiselle ritariyksikölle.
Elefantit
Elefanttien valtava koko ja voima tekee niistä hankalasti lähestyttäviä niin ratsumiehille, kuin jalkaväellekin, mutta valtavien eläinten tärkein tehtävä ei silti ole survoa miehiä lähitaistelussa. Tämä johtuu siitä, että elefantit, jopa sotaan koulutetut, ovat melko pelokkaita ja niitä ei voi pakottaa juoksemaan päin esteitä sen enempää kuin hevosiakaan. Siinä missä sotahevoset saattavat laumavaiston ja nopeuden johdosta työntyä muutaman metrin verran jalkaväkimuodotelman sisään ennen kuin hevoset pysähtyvät, elefantit ovat herkempiä metelille, vähemmän laumavaiston varassa toimivia ja hevosia merkittävästi hitaampia. Mikäli jalkaväki pitää asemansa eivät elefantit mielellään mene mieslauman sekaan, vaan jäävät kunnioittavan matkan päähän. Sotaelefanttien tärkein rooli onkin toimia liikkuvina ampumatorneina, joiden selästä jousimiehet pystyvät ampumaan tappavia laukauksia vihollisten yläpuolelta ja silti hyvin läheltä, etäisyydeltä jossa jousen iskuvoima on parhaimmillaan. Tyypillisesti sotaelefantin pää on panssarin suojaama ja se kantaa selässään puista, raakanahkoilla panssaroitua lavaa jonka kyydistä kaksi tai kolme jousimiestä toimii.
Palkkasoturit
Dothrakien kirkujat ovat tyypillinen kuva siitä, mitä ratsuväki tarkoittaa Vapaiden kaupunkien asukkaille: nuoria, villejä miehiä lähes alastomina jotka syöksyvät suojattomiin asutuksiin keihäiden, miekkojen ja jousien kanssa. Taisteluita jotka ovat enemmän kuin karjan ajamista, metsästystä tai puhdasta teurastusta. Kevyellä ratsuväellä on roolinsa tiedustelijoina, vihollisen häiritsijöinä ja erityisesti terrorin työkaluina joten jokainen itseään kunnioittava mahtisuku pitää palveluksessaan vähintäänkin pientä osastoa kevyesti varustettuja palkkasotureita nopeiden hevosten selässä.
Vaikka palkkasoturiratsuväen perinteinen rooli onkin lähinnä ryöstää ja tuhota vastarintaan heikosti kykeneviä vihollisien asutuksia ovat jatkuvat konfliktit Kiistellyillä Mailla opettamaan monet palkkasoturit varustautumaan hiukan raskaammin panssarein ja harjoittelemaan myös raskaan ratsuväen rynnäkkötaktiikoita. Osa palkkasoturiyksiköistä on Westerosista onnenonkijoina tai karkoitettuina Essosiin päätyneiden ritarien perustamia, joten myös Westerosilaiset raskaan ritariratsuväen perinteet elävät palkkasoturien parissa.
Jalkaväki
Vapaille kaupungeille jalkaväki tarkoittaa armeijaa ja monet armeijat ovat lähes puhtaasti jalan liikkuvia. Armeijan ytimessä ovat raskaasti varustetut ammattisotilaat, asemiehet ja palkkasoturien raskas jalkaväki, jota suojaavat pääosin orjista ja palkkamiekoista muodostetut keihäs-, jousi- ja linkomiesten muodostelmat. On kuitenkin syytä muistaa, että merkittävä osa Vapaiden kaupunkien taisteluista käydään joko merellä laivoissa, satamissa tai jopa kaupungeissa. Näissä olosuhteissa kiltojen, laivojen miehistöjen ja erilaisten seurojen muodostamat varusväet ovat yllättävän tehokkaita sotilaita.
Sivun alkuun
Asemiehet
Asemiehet, raskas jalkaväki on vapaiden kaupunkien mahtisukujen ja armeijoiden tärkein aselaji. Se koostuu tyypillisesti ammattisotilaista ja vapaasta palvelusväestä ("livreemiehet"), jotka toimivat isäntiensä vartiomiehinä, poliiseina ja henkivartijoina kotikartanoilla ja osallistuvat sotiin haarniskoituna, peitsillä, partisaaneilla, pertuskoilla ja hilpareilla varustautuneina. Sotakentällä raskaan jalkaväen haarniskana on vähintään rintahaarniska tai panssaritakki ja raskas kypärä, mutta erityisesti ensimmäisessä ja toisessa rivissä taistelevat miehet varustetaan usein puoli, kolmeneljännestä tai kokohaarniskalla. Pystyäkseen tehokkaasti taistelemaan toisia vastaavasti varustettuja asemiehiä vastaan raskas jalkaväki kantaa pitkiä peitsiä, hilpareita ja erilaisia pitkävartisia yhdistelmäaseita. Osa saattaa varustautua myös raskaalla puolentoistakäden tai kahden käden sotamiekalla.
Toimiessaan isäntiensä suojana sotakentän ulkopuolella asemiehet saattavat tilanteesta riippuen varustautua pelkällä pehmustejakulla ja tikarilla tai pistomiekalla, mutta monilla, erityisesti edustushenkivartiotehtävissä toimivilla on koristeisten kypärien lisäksi rintahaarniska tai panssaritakki ja hilpari, kahden käden miekka tai koristeellinen partisaanikeihäs.
Kiltojen varusväki
Vapaiden kaupunkien muurien ja linnoitusten sisäpuolella tarvitaan monenlaisia aseistettuja joukkoja korttelien järjestyksenpitoa varten. Siinä missä kaupungin ja valtion kannalta kriittisimpiä vartiotehtäviä (esimerkiksi sataman puolustusta) hoitavat mahtisukujen asemiehet tai kaupunkivaltion omasta kassasta palkatut joukot on muurien puolustaminen ja tavanomaiset "kaupungin kaartin" tehtävät yleensä vastuutettu kaupungin muille vapaille miehille. Käsityöläiskillat, kauppaseurat ja muut vapaiden miesten yhteisöt on asetettu vastuuseen omista kortteleistaan ja kiertävien vuorojen mukaan porttien, muurien ja kaupungin pääkatujen vartioinnista. Tyypillisesti kuka tahansa vapaa mies voi olettaa joutuvansa palvelemaan kymmenestä jopa kolmeen kymmeneen vuorokauteen kaupungin vartiotehtävissä vuosittain.
Sodan syttyessä kaupungin johtajat saattavat määrätä varusväkeä myös armeijan tehtäviin, mutta käytännössä tama on hyvin harvinaista muiden kuin merimiesten osalta. Tähän on kaksi käytännön syytä. Käsityöläiskillat ovat hyvin tietoisia omasta merkityksestään eivätkä heidän kanssaan tehdyt sopimukset yleensä velvoita heitä palvelemaan kaupungin muurien ulkopuolella. Tärkein syy kuitenkin on se, että lähes kaikkialla Vapaiden kaupunkien alueella orjien lukumäärä on moninkertainen vapaisiin kansalaisiin verrattuna ja merkittävä osa vapaista miehistä tarvitaan kaupungeissa varmistamaan se, että orjat eivät keksi ryhtyä kapinoimaan.
Varusväki kantaa vartiopalveluksessa yleensä samoja aseita millä he ovat valmistautuneet puolustamaan itseään myös kadulla rosvoja vastaan: kevyitä miekkoja, merisapeleita, nuijia ja tikareita. Rikkaammilla kiltalaisilla saattaa olla rengas- tai levytakki, mutta yleensä panssarit ovat harvinaisia ja ainoana suojavarusteena toimii nahasta, puusta tai metallista valmistettu pieni kupurakilpi. Mikäli varusväkeä kutsutaan sotaan kaupungin velvollisuutena on yleensä varustaa heidät erikseen sotapalvelusta varten kypärillä ja pitkillä keihäillä.
Orjalegioonat
Monet Vapaiden kaupunkien mahtisuvuista ovat ulkoistaneet muun raskaan työn osalta myös sotimisen orjien tehtäväksi. Orjien aseistaminen ja kouluttaminen sotimaan ei välttämättä ole niin huono idea, kuin ensin mieleen tulisi, sillä on syytä huomioida se, että sotilaiksi ja vartiomiehiksi koulutettavat orjat ovat oman sosiaaliluokkansa huipulla. Elinolojen osalta moni "orja", joka palvelee soturina elää leveämmin ja paremmissa oloissa, kuin köyhä vapaa mies. Hänellä ei toki ole vapaan miehen äänioikeutta, mahdollisuuttaa jättää isäntäänsä ja hänet voidaan myydä, mutta toisaalta hanta ruokitaan myös silloin kun on sota, rutto tai viljakuljetukset ovat myöhässä. Etuoikeus joka vapailta köyhiltä puuttuu sillä vapaina miehinä heidän edellytetään huolehtivan itse itsestään.
Taistelukentällä orjien perinteinen rooli on toimia keihäsmiehinä ja heidät aseistetaan usein "Astaporilaiseen tapaan", eli keihäällä, kilvellä ja lyhyellä miekalla tai tikarilla. Perinteisesti Astaporin orjalegioonat kantavat haarniskana ainoastaan nahkaliiviä ja kypärää, mutta Vapaissa kaupungeissa orjasoturi saattaa olla varustettu huomattavasti raskaammallakin haarniskalla, kuten rengaspaidalla tai rintahaarniskalla. Joissakin tapauksissa orjia toimii myös linkomiehinä ja jousiampujina.
Palkkasoturit
Palkkasoturijalkaväkeä on saatavilla niin raskaammin, kuin kevyemmin varustettuna ja sekä lähitaisteluun, että ampuma-aseiden käyttöön erikoistuneina. Tyypillisesti halutuimpia palkkasoturijoukkoja ovat sodan aikana raskaan jalkaväen keihäs- ja hilparimuodostelmat sekä varsijousi- ja linkomiehet. Sotakenttien ulkopuolella eniten kysyntään on kuitenkin kevyesti aseistetuista "miekka, kupura ja kaksi toimivaa kättä" -miehistä, jotka hoitavat vartiopalvelusta siinä missä kiltojen varusväkikin, mutta ovat helpommin käytettävissä laivojen vahteina kaappareita vastaan, kaappareina tai vaikkapa viholliskillan markkinakojujen hävitämiseen toripäivänä.
Tästä johtuen palkkasoturimarkkinoilla raskas jalkaväki ja ampujat osaavat pyytää (ja heille maksetaan) korkeita palkkoja, joten pienemmällä budjetilla toteutettu sotaretki joutuu usein tyytymään toreilta ja markkinapaikoilta palkattuihin halvempiin ja huomattavasti kevyemmin aseistettuihin miehiin. Mikäli näitä joukkoja on aikomus käyttää oikean jalkaväen tavoin avoimessa taistelussa on suotavaa aseistaa heidät omasta sotakassasta ainakin keihäillä ja jollain suojavarusteilla. Vapaiden kaupunkien historia tuntee useita tapauksia, jossa tama vaihe armeijan kokoamisesta on unohtunut ja halvat palkkamiekat ovat yksinkertaisesti kieltäytyneet taistelemasta tai jopa vaihtaneet puolta nähdessään, että vastapuoli marssittaa täyteen teräkseen puettuja raskaan jalkaväen piikkimiehiä heidän miekkojaan vastaan.
Sivun alkuun
Sotavarusteet
Panssarit ja suojavarusteet
Sotilaiden suojavarusteet
Vapaiden kaupunkien haarniskasepät ovat erityisen tunnettuja taidoistaan. Suurien, tasaisesti karkaistujen teräslevyjen valmistus on tunnettu Vapaissa kaupungeissa jo pitkään ja erilaiset levyhaarniskat ovat täysin normaali varustus sotilailla. Westerosin tavoista poiketen levyhaarniskaa käytetään Essoksessa yleensä ilman ketjuhaarniskaa, pelkän gambesonin kanssa. Tämä johtuu osittain edistyneemmästä karkaisutekniikasta, jonka johdosta alempi panssarikerros ei ole niin tarpeellinen, osittain erilaisesta aseistuksesta ja osittain liikkuvuutta suosivammasta taktiikasta.
Raskaasti varustetut asemiehet suosivat suoraan vaatteiden ja gambesontakin päälle puettua puoli-, kolmeneljännes- tai täysihaarniskaa, jälkimmäistä tosin yleensä vain ratsun selässä. Visiirillisiä kypäriä käytetään jonkun verran, mutta yleisesti suositumpia ovat burgonetit ja morionit, jotka jättävät kasvot osittain auki ja mahdollistavat paremman näkyvyyden samalla kun kypärän lippa ja poskisuojat suojaavat kasvoja kaikelta muulta paitsi pistoilta. Kevyemmin varustetut joukot käyttävät rintahaarniskoja ja erilaisia avonaisempia, lipalla varustettuja kypäriä. Myös erilaiset siviilikäyttöön suunnitellut suojavarusteet ovat yleisiä heikommin varustettujen joukkojen parissa.
Isoja kilpiä käytetään harvoin. Asemiehet käyttävät harvoin mitään kilpiä, luottaen teräshaarniskoihinsa. Kevyemmin varustetut joukot saattavat kantaa pieniä nahka, puu tai metalllikupuroita sivuaseen kanssa käytettäväksi, mutta pääaseita kuten keihäitä käytetään usein ilman kilpeä. Poikkeuksena on orjalegioonien ja joidenkin jalkaväkiyksiköiden aseistaminen "astaporilaiseen tapaan", joka tarkoittaa suurehkon pyöreän nahka tai puukilven käyttöä keihään kanssa.
Siviilien suojavarusteet
Essoksen ase- ja panssariteknologian erityispiirre Westerosiin verrattuna ovat puhtaasti siviilielämän käyttöön suunnitellut aseet ja panssarit. Siinä missä Westerosissa vapaa mies saattaa kantaa sotatarkoitukseen hankittua miekkaa ja panssaria myös rauhan aikana itsepuolustusta varten on Vapaiden kaupunkien pitkälti kaupungistuneessa kulttuurissa jossa yleistä velvollisuutta tarttua aseisiin ei ole syntynyt huomattavat markkinat siviilien panssareille ja aseille.
Levyhaarniskatakit edustavat kadulla kannetun panssaroinnin huippua. Ulkoisesti ne näyttävät tyköistuvilta ja hyvin tyylikkäästi leikatuilta livreetakeilta, mutta uloimman kangaskerroksen alla on kaksinkertainen gambesonvuori, jonka kerrosten väliin on kiinnitetty tarkkaan muotoiltuja, limittäin meneviä teräslevyjä. Tälläinen takki suojaa lähes yhtä hyvin kuin yhdestä levystä tehty rintahaarniska, mutta on huomattavasti vähemmän huomiota herättävä ja ennen kaikkea tyylikäs. Jos varallisuus ei riitä levyhaarniskatakkiin on halvempia rengashaarniskalla vahvisttettuja takkeja ja liivejä saatavilla hyvinkin huokeaan hintaan.
Panssaroidun takin lisäksi muotitietoinen, mutta taisteluun valmistautuva herrasmies kantaa mukanaan aina vahvasta nahkasta tehtyjä, mahdollisesti vuorattuja miekkailuhanskoja ja kovetettua kaulasuojusta. Näihinkin voidaan upottaa metallivahvikkeita tarvittaessa. Hatun alle voi niin halutessaan kätkeä yhdestä teräslevystä taotun kallokupin ja käsivarsille, sekä jaloille saa lisäsuojaa kovetetusta nahkasta valmistetluilla sääri- ja kyynärsuojilla. Pieni kupurakilpi täydentää varustusta ja myös kertoo kolinallaan viholliselle, että henkilö on varautunut ongelmiin.
Merimiesten suojavarusteet
xxx
Sivun alkuun
Aseet
Jouset ja varsijouset
xxx
Sotilaiden aseet
xxx
Siviilien aseet
xxx
Merimiesten aseet
xxx
Sivun alkuun
