Crinon siirtokunnan teknologia (Expanse)

From Karriviki

Kiertoratatekniikka

Siirtokunnan ensimmäisen vaiheen toteuttamiseen liittyy lukuisia haasteista, koska kaikki siirtokunnan ensimmäisen 3-9 kuukauden aikana tarvitsema materiaali on logistisista syistä pudotettava planeetan pinnalle tai jätettävä korkeammalle kiertoradalle kerralla. Tämän vuoksi kaikki kuljetettava materiaali ja kuljetustavat jouduttiin suunnittelemaan etukäteen juuri tähän tehtävään räätälöityinä ratkaisuina.

Kiertorata-alukset

Siirtokunnan käytössä on kaksi pientä ja vanhaa kiertoratakelpoista alusta, jotka mahdollistavat muun muassa sen, että kaikkea lastia ei ole tarve pudottaa planeetan pinnalle asti kerralla. Osa tarvikkeista voidaan jättää korkeammalle kiertoradalla odottamaan tarkempaan laskeutumispaikkaa ja noutaa joko kiertorata-alusten avulla tai uudelleenvarustaa pudotettavaksi painovoiman avulla.

Asemahinaaja Demoiselle d'Ys ja pudotusalus Cassilda's Song ovat molemmat vanhoja aluksia, mutta ne toimivat hyvin siirtokunnan pinnan ja kiertoradan välisiin kuljetuksiin. Lisäksi niissä olevat fuusioreaktorit toimivat tarvittaessa virranlähteenä koko siirtokunnalle ja ne pystyvät toimimaan välitysasemina satelliittien ja siirtokunnan muun tietoverkon välillä.

Laskeutujat

Kaikki elollinen rahti, siirtokunnan asukkaat, eläimet ja kasvit, pudotetaan pinnalle kertakäyttöisillä laskeutujilla. Näissä litteän pisaran muotoisissa rakennelmissa on tarvittava minimaalinen ablatiivinen lämpösuojaus, yksinkertainen työntöjärjestelmä ohjaukseen ja jarruttamiseen, sekä suuret jarruvarjot. Crinon pienehkön painovoiman johdosta hyötypaino saatiin kasvatettua ja laskeutujien on tarkoituksena myös toimia ensimmäisen vaiheen asuntoina. Työntöjärjestelmien raketit ovat modulaarisia ja helposti laskeutujasta purettavia, joten kaikki laskeutumisvaiheessa käyttämättä jäävä työntökapasiteetti voidaan myöhemmin käyttää satelliiteissa.

Satelliitit

Kiertoradalle jätetään joukko minisatelliitteja, joiden tarkoituksena on tuottaa kuvaus-, säätieto- ja tietoliikennepalveluita siirtokunnalle. Alustavan ratasuunnitelman mukaan ensimmäisen parven käyttöaika on maksimissaan kolme vuotta siten, että satelliittikapasiteetista ennakoidaan olevan käytössä 90% ensimmäisen kuuden kuukauden kuluttua, 50% vuoden kuluttua ja 10% kahden vuoden kuluttua.

Asuminen

Teltat

Impoverished lifestyle (Income 0 or less)

Crinon kylän ja Crinosaarten alueella sopivaan paikkaan pystytetty teltta riittää asumiseen. Levämuovista tehdyt teltat ovat kevyitä siirtää ja nopeaita pystyttää. Crinon myrksykausien vuoksi teltojen seinät, lattia ja katto on venytetty ja puhallettu muotoonsa samasta muovinkappaleesta ilmapallon lailla, jolloin vesi ei pääse mistään muualta kuin oven ja tuuletusaukkojen kautta sisään. Teltta kiinnitetään maahan tukevilla metallikiiloilla.

Kontit

Basic lifestyle (Income 1 to 2)

Kiertoradalta pudotetut keraamiset tai Crinolla levämuovista kootut kontit on mahdollista jäähdyttää telttoja paremmin, suojata sateilta ja myrskyiltä, sekä niissä on kiinteät seinät ja lattiat, jotka mahdollistavat raskaammat huonekalut ja laitteet.

Laskeutujat

Middle Class lifestyle (Income 3 to 5)

Kaikki laskeutujat on tuotettu samaan, litteään, pisaranmuotoiseen runkoon, jonka lattiapinta-alan halkaisija sivusuunnassa on seitsemän metriä ja kattokorkeus maksimissaan viisi metriä. Kun vain laskeutumisen aikana käytettävä varustus on purettu, jää yhteen laskeutujaan 38 neliömetriä asuintilaa lattiatasossa. Laskeutujien ylemmmän ulkokuoren suojalevyjen toisella puolen ovat aurinkopaneelit, joiden avauduttua yläosan läpinäkyvä rakenne mahdollistaa kasvien kasvattamisen heti toisen kerroksen tasalta alkaen.

Beratna Lumber Talot

Middle Class lifestyle (Income 3 to 5)

Beratna Lumberin paikallisista materiaaleista tuotetut ympyränmuotoiset talot ovat mukavin ja tilavin asumismuoto. Vaikka talot tehdään pääosin etukäteen valmistetuista elementeistä, luonnonmateriaalin rajoitusten vuoksi jokainen elementti on aina käsintehty ja siten jokainen talo on yksilö. Beratna Lumber -talosta on tullut hyvin toimeen tulevan keskiluokan statussymboli.

Ruoka

Levää ja papuja

Impoverished lifestyle (Income 0 or less)

Crinosaarten levä ja Ariadnen kasvihuoneiden pavut ovat yleisin ravinnonlähde ja useimpien ruokalajien perusta. Niissä on paikallisesta luonnosta johtuva omalaatuinen maku.

Levää, papuja ja kasviksia

Basic lifestyle (Income 1 to 2)

Jos pelkkä levä & papu alkaa tympimään, niin kohtalaisen pienellä papupistehinnalla saa Ariadnen kasvihuoneista ja lukuisista pienemmistä viljelmistä joko kuvun alla tai avoviljelyksellä kasvatettuja tomaatteja, salaattia, porkkanoita, paprikoita ja lukuisia muita kasviksia.

Maitotuotteet, kotilovoi, hedelmät ja marjat

Middle class lifestyle (Income 3 to 5)

Whiten ranchin maitoa ja juustoa, Snail Oil Co. kotilovoita ja Ariadnen, sekä Palkokasviosuuskunnan kasvattamia hedelmiä ja marjoja ei riitä kaikille, mutta ne ovat saatavilla hyvin toimeen tulevalle keskiluokkaiselle siirtokunnan asukkaalle.

Kahvi ja mausteet

Affluent lifestyle (Income 6 to 8)

Useissa pienissä kasvihuoneissa on kahvipuu tai kaksi ja lukuisia maustekasveja, kuten esimerkiksi chiliä ja yrttejä. Tuotantomäärät ovat kuitenkin sen verran pieniä, että jatkuvasti niitä on saatavilla vain muutamille varakkaimmille.

Liikkuminen

Jalan

Impoverished lifestyle (Income 0 or less)

Asutukset ovat pieniä ja usein tiiviisti rakennettuja, joten niiden alueella ei tarvitse muuta liikkumismuotoa käyttää. Asutuksesta toiseen siirtyminen kävellen on hankalaa, vaarallista tai jopa mahdotonta.

Mönkijällä tai moottoriveneellä

Basic lifestyle (Income 1 to 2)

Mönkijät ja moottoriveneet ovat yleisiä ja halpoja käyttää. Niiden avulla pystyy liikkumaan asutuksesta toiseen jokseenkin turvallisesti, joskin matka kestää aikaa ja välillä sää saattaa estää matkan.

Ilmalaivalla

Middle class lifestyle (Income 3 to 5)

Pienet ja pitkälti automatisoidut ilmalaivat kuljettavat sekä henkilöitä, että lastia asutusten välillä kilpailukykyisellä hinnalla. Erityisesti Crinosaarten ja mantereen välillä tämä on turvallisuussyistä ylivoimaisesti käytetyin matkustustapa.

Sukkulalla

Affluent lifestyle (Income 6 to 8)

Siirtokunnalla on rajoitettu sukkulakapasiteetti, mutta jos on varaa maksaa tai tehtävä on tärkeä, niin sukkulalla voidaan siirtää henkilöstöä ja raskasta lastia (esimerkiksi kokonaisia kontteja ja laskeutujia) minne tahansa melkein säällä kuin säällä.

Viihde

Kirjeet, kissavideot ja käpykilju

Impoverished lifestyle (Income 0 or less)

Ilmainen kaistaleveys riittää sähköpostin ja videokirjeiden lähettämiseen siirtokunnan ulkopuolelle ja vaikka Crinossa ei ole yhtää kissaa Crinonetissä on lähes loputon määrä itsetuotettua tai mukana tuotua ilmaista sisältöä. Erityisesti paikalliset luontovideot eri eläinten touhuista ovat suosittuja. Käpykilju on myös halpaa ja sitä on riittävästi.

Metsästys, mönkijärallia ja maksullinen sisältö

Basic lifestyle (Income 1 to 2)

Paikallisten takasiipilintujen ammuskelu ilmakivääreillä, lintutappelut vedonlyönteineen ja ulkopuolelta ladatun maksullisen sisällön jakaminen ja piratointi on yleistä kansanhuvia.

Tietoliikenne ja tutkimusmatkailu

Middle class lifestyle (Income 3 to 5)

Varakkaammalla keskiluokalla on marsin tai maan valuuttaa Crinon ulkopuolella, joten he pystyvät lataamaan maksullista informaatiosisältöä Crinon ulkopuolelta. Jos laskeutujassa ruudun ääressä istuskelu käy tylsäksi keskiluokkaisella siirtokuntalaisella on mahdollisuus lähteä naapuriasutukseen ihan vain huvin vuoksi tai varustautua pidemmälle tutkimusmatkalle Crinon erämaihin.

Törsääminen

Affluent lifestyle (Income 6 to 8)

Viinaa, seuraa ja uhkapelejä on rahaa vastaan tarjolla riittävästi muutamille rikkaimmille siirtokuntalaisille. Kaikenlaisiin tulostettuihin leluihin ja harrastusvälineisiin saa myös upotettua aikaa ja rahaa.

Siirtokunnassa tuotettavat varusteet

Seuraavassa lueteltuna ne varusteet, aseet, panssarit ja ajoneuvot, joita siirtokunnassa pystytään tuottamaan tai kokoamaan. Varusteiden hinnan lisäksi mainitaan mahdolliset muut ominaisuudet ja mikäli varusteesta on olemassa useampi versio ne on lueteltu erikseen.

Zuí Hâo työkalut

Zuí Hâo Steel valmistaa kahta eri laatua työkaluja. Sulatusmetallitulostetut Pro sarjan työkalut ovat painavia, yksinkertaisia ja rumia, mutta toimivia (Flaw: Heavy, Shoddy). Viimeistellymmissä Pro+ sarjan työkaluissa ovat käytännössä samoja työkaluja, jotka on viimeistelty huolellisemmin. Pahimmat kulmat on vesihiottu pois ja kierrätysmuovikahvat on korvattu Algaesticsin tuottamilla levämuovikahvoilla (Quality: Durable, Flaw: Heavy; Cost +2).

Algaestics suojavaatteet

Crinosaarten Algaestics valmistaa suojavaatteita, jotka on ommeltu paikallisesti tuoteusta levämuovista. Kevyt vesi- ja ilmatiivis puku on hiukan painava, mutta hyvälaatuinen (Flaw: Heavy; Cost +1). Gigante -mallin avaruuspuku on kallis ja toimitusajat ovat pitkiä, mutta puku on erittäin kestävä (Quality: Durable, Flaw: Heavy; Cost +2).

Chippers käsiterminaalit

Kierrätysmateriaaleista ja tulostetuista älysiruista kootut käsiterminaalit ovat heikkorakenteisia ja niiden akun virtasuojat ovat pahamaineisen heikkolaatuisia, aiheutta välillä akun äkillistä tyhjentymistä (Flaw: Fragile, Unreliable). Vaativiin olosuhteisiin rakennetaan erikseen paksuun levämuovikuoreen pakattuja terminaaleja, joiden akkuongelmat on korjattu käyttöjärjestelmään lisätyllä ohjelmanpätkällä joka valitettavasti myös hidastaa konetta (Flaw: Heavy, Slow).

Paitaas miehittämättömät järjestelmät, veneet ja ilmalaivat

Paitaas tuottaa Algaesticsin muoveista ja kierrätysmateriaaleista erilaisia ilmatäytteisiä vekottimia. Ilma- tai heliumtäytteisellä rungolla varustetut miehittämättömät ilma- ja vesialukset ovat hitaita ja jossain määrin herkkiä rikkoutumaan, mutta kohtalaisen halpoja ja nopeita valmistaa (Flaw: Slow, Fragile). Henkiökuljetukseen tarkoitetut veneet ja ilmalaivat on tehty kestävämmästä materiaalista. Monikertaisen rakenteensa vuoksi ne eivät ehkä ole näyttäviä, mutta silti hyviä (Flaw: Slow, Shoddy; Cost 14+).

Aseet

  • Paineilmahaulikko (Rifle; Spreading, Fragile, Ineffective, Slow; Cost 12)
  • Paineilmakivääri (Rifle; Fragile, Ineffective; Cost 12)