Romnakia (Lohikäärmeen Laulu)

From Karriviki

Romnakia


 - Hiipuva mahti

"Romande... Sydämeni vuotaa verta tuon kun näen tuon mahtavan ja jalon kuningaskunnan nykytilan. Aiemmin Romande oli se ohjaava mahti näillä alueilla, poliittisessa, uskonnollisessa ja kulttuurillisessa mielessä. Nyt se on vain varjo entisestä itsestään. Monet vielä pitävät sitä tärkeänä valtiona, mutta selkeästikin Romanden aika on ohi..."

Nimiä Romande ja Romnakia käytetään paljolti ristiin, vaikka alkujaan Romnakia tarkoitti aluetta ja Romande yhtä osaa Romnakiasta. Viime vuosikymmenien aikana Romnakia on palannut käyttöön valtion virallisena nimenä.

Yleisiä käsityksiä Romandesta:
”Romande on vanha kuningaskunta, jolla pitkä ja tuskainen historia takanaan. Romande oli yksi mahtavimmista valtioista aikoinaan, mutta viimeisen vuosisadan aikana hiipunut merkityksessään. Viimeisten muutaman sukupolven aikana Romande on vaipunut sisäisiin kiistoihin, ja romandelaisia aatelisia ei kiinnosta mikään muu kuin valtion sisäiset poliittiset pelit.”


Vanhat perustukset

Romanden historia ulottuu Perolonian keisarikunnan aikoihin asti. Romanden nykyinen alue oli Perolonian valta-alueen läntistä rajaa, lähes asuttamatonta metsäistä erämaata, jonka ainoat alkuperäisasukkaat olivat vihollisiensa verta juovia raivokkaita barbaareja. Alueen ainoa ’sivistys’ muodostui harvasta rajalinnakkeiden ketjusta, jotka alkoivat rannikolta läheltä Romanden ja Erewenin rajaa ja jatkui etelään useiden satojen kilometrien mittaisena. Aluetta kutsuttiin yleisesti Rhamnakiksi, eli suureksi metsäksi.

Perolonian romahtaessa monet aateliset pakenivat rajalinnakkeiden ympärille muodostuneiden kylien ja kauppaloiden turviin. Erämaa-alue ei ollut keisarikunnalle niinkään tärkeä, ja valtakunnan romahtaminen näkyi näillä raja-alueilla hyvin heikosti, jos lainkaan.

Romanden alueen perolonialaiset aateliset katsoivat, etteivät tarvitse keisarikuntaa mihinkään – osittain ihan syystä. Alue oli omavarainen, eikä keisarikunta kyennyt uhkaamaan ketään sotilaallisella voimalla. Romnakian ruhtinaskunta muodostui vuonna 242 aateliston valitessa keskuudestaan johtajakseen keisarille kaukaista sukua olleen entisen papin, Mynroksen. Mynroksen johdolla Romnakia alkoi kasvaa voimakkaasti. Viimeisinä vuosinaan Mynros johti armeijansa voittoon länsi-Romanden metsissä olleita barbaariheimoja vastaan, ja näin loi perustukset nykyiselle Romandelle.

Romnakian kuudes kuningas, Grikor Voitokas, rakensi armeijansa voimakkaammaksi kuin edeltäjänsä. Grikoriin asti Romnakia oli kyennyt helposti turvaamaan omat rajansa, mutta hänen johdollaan Romnakia alkoi vallata lisää alueita. Vuonna 417 Romnakia oli laajentunut yli nykyisten Romanden rajojen, ja alkoi vaikuttamaan uhkaavalta naapurimaidensa silmissä.

Kaksi Mahtia

Vuonna 429 Romnakian ja Erewenin välillä syttyi kiivas sota (Romanterin Sota, 429-451), jossa eniten kärsivät molempien kuningaskuntien liittolaisvaltiot. Sodan aikana molemmat kuningaskunnat valtasivat alueita ympäriltään, mutta lopulta Erewen oli saanut haltuunsa suuren osan Romnakian pienistä liittolaisvaltioista.

Vuonna 508 Erewen ja Romnakia tekivät Velzian rauhansopimuksen (ns. ’Kahden Valtikan Sopimus’), jossa kuninkaat sopivat valtioidensa väliset rajat ja jakoivat lähialueet erillisiin ’etupiireihin’.

Vuonna 591 Romnakia ajautui sisällissotaan kuninkaan kahden pojan taistellessa kruunusta. Sisällissodassa käytiin vain muutama taistelu, joista yksikään ei ollut erityisen verinen, ja se päättyi 593 Romnakian jakauduttua kahtia, eteläiseen Romnakiaan (prinssi Kresvel) ja pohjoiseen Keltoriaan (prinssi Levron). Jakaantuminen kesti vuoteen 617 asti, jolloin Levron kuoli ilman perillistä ja irtautunut Keltoria palasi kuningas Kresvelin alaisuuteen.

Vuonna 629 Kresvelin vanhin poika Khron peri kruunun. Khron – liikanimeltään Kastaja – toi kaksi suurta muutosta Romnakiaan. Ensiksi hän antoi Annovarin kirkolle jalansijan maillaan, ja toiseksi hän edesauttoi ilitsiankielen aatelisten valtakieleksi. Hiljalleen Khron Kastajan ja hänen poikansa Grikor III:n valtakausina valtion nimi muuttui Romandeksi, pääasiassa ilitsiankielen vaikutuksesta.

Romanden nousun sotilasmahdiksi aloitti Silkret II (v. 787-801) ja sitä jatkoi kuningas Nikoker (v. 801-837). Heidän aikanaan romandelainen laivasto nousi vallitsevaan asemaan pohjoisella merellä, ja iso osa kaupankäynnistä Perolonian alueella oli romandelaisten valvonnassa. Romande oli sotilaallisesti voimakkain Perolonian alueen valtioista vuosien 820-920 välillä. Kuningas Klair I:n aikana (864-887) romandelaiset joukot saavuttivat useita murskavoittoja pienemmissä kahakoissa, ja romandelaiset laivat saivat mainetta voittamattomina.

Nöyryytyksien kruunu

Kuningas Kresvel II päätti nostaa Romanden maailmanmahdiksi 910-luvun alussa. Hänen kunnianhimoisen suunnitelman ensimmäinen osa oli Thoralinin valloitus. Thoralin, pieni omalaatuinen valtio, on edelleenkin tunnettu suunnattoman rikkaista jalokivi- ja kultakaivoksistaan. Kresvel varusti seitsemän vuoden ajan mahtavinta laivastoa, mitä pohjoisilla merillä on koskaan nähty, ja laivasto lähti omaisuuksia tavoittelemaan vuoden 919 keväällä.

Kuukaudessa laivasto oli saanut ensimmäisen tavoitteensa, Thoralinin edustalla olevan linnoitussaaren Trenorminin vallattua. Sen jälkeen alkoivat romandelaisten koettelemukset. Ensiksi Trenorminissa leiriään pitävät sotilaat sairastuivat yksi toisensa jälkeen omituiseen mahatautiin, joka tappoi joka neljännen saarella olleen romandelaisen. Vain harvat saaren väestöstä kärsivät tästä taudista. Sitten loppukesän myrsky tuhosi laivaston lippulaivan heittämällä sen teräviä rantakalliota vasten. Laivasto-osaston saapuessa Thoralinin pääkaupungin edustalle (aikomuksenaan upottaa satamassa olevat laivat) rannalla olevat massiiviset heittokoneet upottivat monet laivat ennen kuin ne ehtivät kaupungin lähelle, ja Thoralinin omat sotalaivat tuhosivat tai valtasivat loput. Romandelaiset joukot nousivat maihin rauhassa päivämatkan päässä Thoralinin pääkaupungista Mnuenothista, mutta seuraavana aamuna viesti Romandesta tavoitti heidät – kuningas Kresvel II oli kuollut haavakuumeeseen.

Romandelaisten joukkojen moraali oli heikkoa, ja etelästä yllättäen saapuneet lookunilaiset sotilaat löivät romandelaiset helposti. Legenda kertoo että Thoralinin aateliset olisivat palkanneet lookunilaisia aatelisia joukkoineen ’kahdella vankkurillisella jalokiviä’. Jäljellä olevien romandelaisten vetäydyttyä alueelta lookunilaiset poistuivat Thoralinin alueelta.

Kresvel II kruunun perinyt Otrel ei ehtinyt kauaa nauttia kruunusta – kahdeksan kuukautta kruunajaisten jälkeen hän kuoli äkilliseen sairaskohtaukseen. Perimysjärjestyksessä seuraavat eivät olleet täysi-ikäisiä, ja tämä sai herttua Heklorin kaappaaman vallan. Khron Kastajan sukulinja katkesi Heklorin noustessa kuninkaaksi, ja tätä monet ovat syyttäneet osasyylliseksi Romanden nykyisistä ongelmista.

900-luvun lopussa oli useita vallankaappausyrityksiä muiden herttuoiden suunnalta, mutta Heklor ja hänen jälkeläisensä saivat pidettyä vallasta kiinni. Lookun teki Heklorin suvulle suuren palveluksen hyökäten Romandeen useita kertoja 950- ja 960-luvuilla, saaden monet aateliset täysin tukemaan kuningasta. Kuitenkin vasta kuningas Pekros (1017-1049) sai vakiinnutettua asemansa ja kerättyä aateliston täyden tuen taakseen. Pekroksenkin valtakaudella Romanden aateliset kiistelivät keskenään, mutta kuninkaan asema oli turvattu.

Rautarouvan aika

Yleisiä käsityksiä Romandesta:
”Romandea hallitseva kuningatar Telena on hallinnut yksin hänen aviomiehensä Klair III:n kuolemasta lähtien, lähes 20 vuoden ajan. Kaksi heidän lapsistaan on kuollut vuosia sitten, ja kolmas, 22-vuotias kruununprinssi Heklair, on huhujen mukaan 'henkisesti epävakaa'.”


Romandea hallitsee kuningatar Telena, hieman yli 50-vuotias ereweniläiset sukutaustat omaava nainen. Hän ei ole erityisen suosittu aateliston keskuudessa, mutta pitää rautaista otetta muutamista vaikutusvaltaisimmista aatelisista täten turvaten oman valta-asemansa.

Klair III, syntyjään Foern, Hilmorin sukua, hallitsi Romandea vuodesta 1049 - 1065. Klair III ei ollut rakastettu eikä hänen asemansa ollut milloinkaan erityisen vahva, vaan suurimmaksi osaksi hänen valtansa perustui muutamien voimakkaiden aatelissukujen täyteen tukeen. Nämä suvut taas tukivat Klairia pääasiassa kunnioituksesta Klair III:n isää, kuningas Pekros I:stä (1017-1049) kohtaan.

Klair III:n ensimmäinen vaimo Delthea kuoli synnytyskomplikaatioihin vuonna 1051, ja syntynyt poika kuoli kuumetautiin kaksivuotiaana vuonna 1053. Klair III sai toisen vaimonsa Telenan kanssa kolme lasta; tytär Serean syntyi 1058, ja pojat Heklair ja Kernos syntyivät 1061 ja 1063.

Kuningasperheen huono onni alkoi vuoden 1065 keväällä, jolloin kuningas Klair III sai surmansa. Kuningas oli johtamassa henkilökohtaisesti armeijaa Lookunin hyökätessä etelä-Romandeen. Taistelun eteneminen yllätti kuninkaan ja hänen neuvonantajansa, ja vihollisen joukot pääsivät yllättämään kuninkaan leirin. Navador ei suonut apuaan romandelaisille, ja kuningas oli juuri neuvottelemassa vasalliensa kanssa antautumisesta, kun yksittäinen legioonalainen, tarinan mukaan nimeltään Kolomo tai Kalomo, tunkeutui kuninkaan telttaan ja syöksi miekkansa kuninkaan rintaan.

Kuninkaan kuolema aiheutti vihan kipinän romandelaisissa, ja antautumispuheet unohdettiin. Romanden armeija otti rintaman uudestaan haltuunsa, ja ajoi talven alkuun mennessä lookunilaiset joukot pois Romanden rajojen sisäpuolelta. Jokainen lookunilainen, joka jäi vangiksi, hirtettiin tai mestattiin, ja tämän vuoksi romandelaiset suhtautuvat edelleen huomattavalla varauksella kaikkea rengasvaltalaista kohtaan.

Vuoden 1065 sotaa kutsutaan Romandessa Toivonsodaksi, ja taistelu, jonka loppuselvityksissä Klair III kuoli, on nimeltään Kultaisen Metsän Taistelu (Jorhlen, 'Kultainen Metsä' on huomattavan suuri kuninkaallinen metsä Romanden eteläosassa, ja se on saanut nimensä suurista kultatammistaan ja vaahteroistaan, joiden lehdet syksyllä hohtavat lähes kullankeltaisina).

Prinssi Kernos kuoli 1072, kun kuninkaallisen metsästysseurueen yksi ajokoirista kävi tämän kimppuun. Villisika oli haavoittanut koiraa, joka kävi Kernoksen kimppuun ilman mitään muuta "järkevää syytä" metsästysseurueen palatessa linnalle.

Kuningattaren käskystä linnan kaikki metsästyskoirat surmattiin, ja vieläkään ei koiria hyväksytä kuninkaallisen linnan ja kuninkaallisen puiston alueella (tai edes niiden läheisyydessä).

Vain kaksi vuotta tämän jälkeen, vuonna 1074, prinsessa Serean kuoli kaaduttuaan portaikossa. Huhut kertovat että Sereania oltiin naittamassa Thoraliniin vastoin tahtoaan, ja tämä olisi vienyt hänen ruokahalunsa, heikentäen häntä, ja aiheuttaen lopulta pyörtymisen portaikossa dramaattisin seurauksin.

Huhut kruununprinssi Heklairin 'henkisestä epävakaudesta' ovat kiirineet useamman vuoden aatelisten keskuudessa. Asiasta ei varsinaisesti puhuta avoimesti, mutta juorut kyllä leviävät. Heklair on ollut hiljainen, yksin viihtyvä ja monien mielestä 'pelottavalla tavalla outo' lapsesta asti. Kuningatar Telena ei halua kuulla mitään huomautuksia aiheesta, ja onpa yksi kartanonherra viettänyt muutaman viikon tyrmässäkin avattuaan suunsa asiasta kuningattaren kuullen.

Yhdeksän herttuaa tusinasta

Yleisiä käsityksiä Romandesta:
”Varsinainen valta Romandessa on ollut kahdellatoista herttualla, jotka ovat vuosien saatossa pyrkineet vähentämään velvoitteitaan kruunulle. Neljällä herttuoista on sukutaustansa takia oikeus kruunuun, jos prinssi Heklair kuolee ilman perillistä. Monikaan Romanden ylimyksistä ei odota prinssi Heklairilta pitkää kautta kuninkaana, jos hän nyt ylipäätänsä selviää hengissä kruunajaisiin saakka.”

Romanden ulkopuolella puhutaan Romanden 12 herttuasta, vaikka asia ei ole aivan näin. Suurin valta on jakautunut 12 ylimykselle, mutta vain 9 heistä on herttuoita.

Krolomin suvun päämies Hanter kantaa Meriherran titteliä, ja hänen tiluksensa ovat Romanden satamat. Tämä titteli ei ole perinnöllinen, vaan elinikäinen (tosin Hanter on jo kolmas peräkkäinen Krolomin suvun jäsen joka pitää Meriherran titteliä), ja kruunu myöntää arvonimen (ja tilukset) edellisen Meriherran kuoltua haluamalleen taholla - joka ei tosin voi lain mukaan olla yksikään herttuoista tai heidän perillisistään.

Suuradisiaari on valtakunnan ylin tuomari, ainoa joka voi langettaa tuomion herttuoille tai kuninkaallisen perheen jäsenille. Kuten meriherrankin arvo, suuradisiaarin arvo on elinikäiseksi myönnettävä. Suuradisiaari käskee valtakunnan adisiaareja, joilla on huomattava valta juridisissa asioissa.

Tämänhetkinen suuradisiaari on edesmenneen kuninkaan äpärä serkku, Varnon, joka korkean ikänsä takia tulee siirtymään seuraavan 10 vuoden kuluessa pois asemastaan. Suuradisiaarilla ei ole varsinaisesti viran mukana tulevia tiluksia, mutta hän nauttii huomattavaa palkkaa (josta iso osa tulee suuradisiaarin osuudesta adisiaarien keräämistä sakoista yms maksuista, loppujen mennessä kruunun kassaan).

Myös Romanden vaikutusvaltaisimpiin henkilöihin kuuluu Romanterin alueen korkein Annovarin kirkon edustaja, eskarion Komarnous (eskarionit ovat 'arkkikardinaaleja', Annovarin kirkon korkeimpia auktoriteettejä heti asaamin jälkeen). Annovarin kirkko omistaa runsaasti maita Romandessa, ja onkin käytännössä valtion virallinen uskonto. Eskarion Komarnouksen valtapiiri ulottuu reilusti Romanden rajojen ulkopuolelle, sillä Erewenissä - jossa Annovarin kirkolla on myös vahva asema - ei ole yhtään eskarionia. Tietenkin tämä valta on hieman erilaista kuin herttuoiden valta, mutta Annovarin kirkon (ja sen ylimysten) vaikutusvaltaa Romandeen ei saa aliarvioida.

8 herttuakuntaa käsittää suurimman osan maasta, ja se viimeinen herttuakunta on kuninkaan (tai kuten nyt, kuningattaren), ja vaikka maa-alueena on rikkaampi kuin yhdenkään muun yksittäisen herttuan maat, kyseessä on kuitenkin vain pieni osa koko Romandesta.

Kruunun tulevaisuus

Yleisiä käsityksiä Romandesta:
”Romandessa odotetaankin kuningattaren poismenoa tai vallan luovuttamista Heklairille lähivuosina, eikä kenellekään ole epäselvää se, että vallan vaihtuminen ei tule olemaan siisti ja yksinkertainen toimenpide. Tämä sisäinen jännite on viimeisen kymmenen vuoden aikana vetänyt Romanden aatelisten huomion omien rajojen sisäpuolelle lähes kokonaan, ja tästä johtuen mm. Erewenissä ja Linonissa kuningatar Telenaa kutsutaankin 'Erakkokuningattareksi'.”


Neljällä herttualla on 'suunnilleen yhtälainen' oikeus kruunuun kruununprinssin jälkeen, ja sukulaisuussuhteet ovat sen verran koukeroisia, että moni heraldi Romandessa on tehnyt pitkää urakkaa usean vuoden ajan yrittäen löytää selvyyttä oikeaan perimysjärjestykseen.

Nämä neljä herttuaa ovat jokainen voimakkaasti oman oikeutensa takana, joskin mitään vaateita kukaan ei kehtaa huudella niin kauan kuin kuningatar on vielä elossa. Yleinen käsitys on se, että yksikään herttua ei nosta kättään kuningatarta vastaan, mutta hänen kuoltuaan kruununprinssi tulee saamaan vastaansa pelottavan joukon.

Romandelaiseen tyyliin kuuluu se, että poliittinen peli jatkuu niin kauan kuin selvyys tulee - suoranaista sisällissotaa, ainakaan pitkällistä, ei kukaan odota. Toisaalta, vallan sirpaloituminen johtaisi Romanden heikentymiseen, ja osa aatelisista tiedostaa rajan takana haaskalintuna kärkkyvän Erewenin...

Tiedon ja uskonnon Romande

Yleisiä käsityksiä Romandesta:
”Romande oli vielä muutama sukupolvi sitten Romanterin alueen vaurain ja voimakkain kuningaskunta, ja se on ollut yleisenä mallina muille alueen valtioille. Romanden tavat ja perinteet ovat läntisten vaikutteiden muuttamia Perolonian perintöjä.”


Romande on jatkanut monia Perolonian keisarikunnan perinteitä. Tietenkin asiat ovat muuttuneet satojen vuosien aikana, ja suurin osa ihmisistä onkin unohtanut sen, että Romande oli Perolonian valta-aikoina erämaata joka ei kelvannut kenellekkään, ja jonne aatelistoa muutti vasta Perolonian valtion luhistuessa sisällissotaan.

Romandessa on voimissaan hyvin voimakas luokkajako, rahvaan puhuessa jotain kuudesta valtakielestä ja aateliston käyttäessä ilitsiaa, arewenia tai soradaria keskuudessaan. Aateliset pitävät tiukasti kiinni oikeuksistaan, ja parinkymmenen vuoden välein jossain päin Romandea on leimahtanut heikko, nopeasti tukahdutettu talonpoikaiskapina.

Vaikka Annovarin kirkolla on kiistaton valta-asema Romandessa, myös muut kirkot voivat hyvin. Rangaruksen kirkko on läsnä jokaisessa kauppalaa suuremmassa asutuskeskuksessa, ja Istakille omistetun luostariketjun luostarit ovat toimineet monen aatelisen opinahjoina. Romanden pohjoisosissa, Erykianmeren rannikolla (Romandelainen nimi Talvenmerelle) on myös yksi suurehko Aodadanille omistettu luostari.

Yleisiä käsityksiä Romandesta:
”Romanden alueella puhutaan kymmeniä eri kieliä, joista kaksi on muita tärkeämpiä; Ilitsia - tai Romande, aateliston 'hovikieli', ja Phiria - Romanden alueen 'tiedemiesten' suosima vanha kieli.”


Monet varakkaista aatelisista tukevat rahallisesti Istakin luostareita, ja jotkut aateliset ovat hyvinkin kirjanoppineita ja tunnettuja filosofeja.

Aatelisten monimutkainen verkko

Yleisiä käsityksiä Romandesta:
”Romanden hallinnollinen jako, kuten sen aatelisjärjestelmäkin, on hyvin monimutkainen kudelma, joka ei helposti ulkopuoliselle aukene. Aatelisarvoja on kolmatta kymmentä, ja eri tittelit ovat eri arvoisia täysin tilanteesta riippuen. Huomattavin yksittäinen piirre Romanden yhteiskunnassa on se, että yksittäisellä kartanonherralla on vain rajattu oikeus jakaa oikeutta – varsinainen juridinen valta on kruunun nimittämillä tuomioherroilla. Tuomioherrat, tai adisiaarit, ovat kierteleviä syytäjiä/lakimiehiä/tuomareita, ja heillä on valta tuomita suurin osa aatelistosta rahvaan lisäksi.”


Aatelisarvot jaetaan kolmeen ryhmään; kruununaatelisiin, maaherroihin ja suursukuisiin. Kruununaateliset pitävät sisällään kuninkaalliset, herttuat, ja kreivit. Maaherroihin lasketaan maaherrat ja paronit. Suursukuisiin kuuluvat vapaaherrat ja muut aateliset.

Tittelinhaltijan lähiperhe lasketaan kuuluvaksi samaan ryhmään, ja muut sukulaiset kuuluvat suursukuisiin seuraavalla tavalla; kruununaatelisuus takaa aatelisaseman jälkeläisille neljänteen polveen, maaherruus takaa aatelisaseman toiseen polveen, ja muiden aatelisten lähiperhe (puoliso, lapset) saavat aatelisstatuksen.

Vapaaherrat ovat pienten kartanoiden tai vastaavan omistuksen herroja, ja monet kaupunkien aatelisista ovat vapaaherroja. 7 kymmenestä kartanonherrasta on titteliltään vapaaherra.

Paronit ovat yhden tai kahden kartanon herroja, ja yleisesti ottaen huomattavasti varakkaampia kuin vapaaherrat, paitsi kaupungeissa, joiden vapaaherrat voivat olla huomattavasti paroneita varakkaampia. Pienenkin kartanon isäntä voi saada paronin tittelin jos hän on suoraa sukua jollekin kruununaateliselle kahden sukupolven sisällä. Varaparonin arvonimi voidaan myöntää ansioituneelle vapaaherralle, joskin varaparonin arvo ei ole periytyvä. Kruunulta tiluksen saanut kartanonherra on arvoltaan suurparoni.

Maaherra käskee yleensä yli viittä kartanoa, vähintään kuitenkin kolmea. Maaherralla on myös hieman laajemmat oikeudet kuin vapaaherroilla ja paroineilla. Usean kartanon käskijä joka on saanut tiluksensa suoraan kruunulta on arvoltaan kreivi. Myös useaa maaherraa vasallinaan pitävä on arvoltaan kreivi. Lisäksi on muutamia erityisarvoja, ja joitakin kruunun myöntämiä yksittäisiä titteleitä.