Volantis (Tulen ja Jään Laulu)

From Karriviki

Volantiksen vapaakaupunki

Volantiksen vapaakaupungin kolikko

Vaakuna: Kruunu ja pääkallo

Yleistä

Rhoynar-joen suulle perustettu Volantis on Valyrian ensimmäinen siirtokunta, "Ensimmäinen Tytär", ja ylivoimaisesti vanhin ja suurin Vapaista kaupungeista. Volantiksen mahti, vauraus ja merkitys perustuu sille, että se sijaitsee Essoksen sisämaasta Rhoynar-jokea pitkin tulevan sisämaan kaupan, Jade-mereltä ja Orjakauppiaiden lahdelta tulevan idänkaupan ja Astinkiviä pitkin Westerosista tulevan lännenkaupan risteyksessä. Volantis on Essoksen kaupankäynnin keskus ja risteysasema, jonne kaikki tulevat ja josta kaikki lähtevät jossain vaiheessa. Volantis on myös orjakaupan keskus ja sen väestöstä yli 85% on orjia. Volantiksessa orjat erotetaan vapaista miehistä kasvoissa olevilla tatuoinneilla, jotka osoittavat muun muassa orjan ammatin. Volantista hallitsevat kolme Triarkkia, jotka valitaan vuodeksi kerrallaan. Vaalit kestävät kymmenen päivää, joita kutsutaan Hulluiksi Päiviksi, koska vaalikamppailuun liittyy käsittämätömän kampanjatempausten lisäksi myös aimo annos avointa lahjontaa ja väkivaltaa. Tämän vuoden vaalien temppuna ovat porttolapoletit, joita äänestäjille jaetaan. Vaaleihin ehdokkaina osallistuvat vapaat miehet jakaantuvat melko tasan kahden puolueen, Norsujen ja Tiikerien, kesken ja Triarkkien kokoonpano määrittää pitkälti Volantiksen ulkopolitiikan kunakin vuonna: Tiikerit kannattavat agressiivista ja sotaisaa ulkopolitiikkaa, kun taas Norsut ovat eristyneisyyden ja kaupankäynnin kannalla.

Henkilöitä

xxx - xxx



Sivun alkuun

Arvaryksen satama

Arvarys Vaakuna.png Arvaryksen satama
Arvarys Vaakuna.png
Vasalliherra: Volantis.png Volantiksen vapaakaupunki
Linnoitukset:
Ratsuväki: 10 sotanorsua (Veteran War-elephants)
Jalkaväki:

300 miestä, joista 100 tolosilaista linkomiestä (Trained Archers, Green Guerrillas)

Laivasto:

5 sotakaleeria (Trained Warships)

Vasallit:

Vaakuna: Merenneito peileineen musta-kultaisella nelikentällä

Yleistä

Taatelivirran itäpuolella maa alkaa nousee kivisille, karuille kukkuloille. Kallioiden suojassa kukkulalla sijaitsee Arvaryksen satamakaupunki. Kaupunki on vaihtanut omistajaa sotien aikana useampaan otteeseen Lysin, Myrin ja Tyroshin välillä, mutta sen lisäksi se on aina kuulunut Volantiksen valtapiiriin. Syynä tähän erikoiseen asemaan on se, että Arvaryksessa sijaitsevat valtavat kuparikaivokset joiden välittömässä yhteydessä sijaitsee yksi Volantiksen rahapajoista. Kaivoksille ja rahapajalle kaupunki ja sen satama ovat vain reitti mitä pitkin Volantiksen orjafalangien vartioimat rahakuljetukset vievät volantislaisia kuparikolikoita, "maineita", eteenpäin. Volantis on aikanaan tehnyt Arvaryksen hallitsijoiden kanssa sopimuksen tullimaksuista, veroista ja erityisoikeuksista, eivätkä Triarkit puutu siihen kuka kaupunkia hallitsee kunhan näitä sopimuksia ei yritetä muuttaa. Tästä huolimatta yrittäjiä on ollut. Edellinen tapaus oli 70 vuotta sitten Aegmar Ninevenliläinen, palkkasoturikapteeni joka esti liikenteen kaivoksilta satamaan ja vaati päästä neuvottelemaan Triarkkien kanssa tullimaksun uudesta summasta. Hänen valtansa kesti päivän verran alle vuoden, jonka jälkeen hän katosi jäljettömiin samana yönä kun kuusisataa Lysiläistä ja Volantislaista kaleeria ilmestyi kaupungin edustalle.

Armeija

Arvaryksen armeija muodostuu pienestä palkatusta tolosilaisten linkomiesten osastosta ja joukosta sotanorsuja, jotka kuuluvat kaupunkia tällä hetkellä hallitsevalle Hael Tolosilaiselle. Näiden tukena on muutama sata aseistettua käsityöläisluokan miestä, jotka toimivat samalla eräänlaisena kaupungin kaartina. Lisäksi kaupungilla on pienehkö laivasto.

Henkilöitä

Hael - Kaupungin hallitsija. Entinen Tolosilainen palkkasoturikapteeni.



Sivun alkuun