Sodankäynti (Tulen ja Jään Laulu)

Lakeuden alueella on sodittu aina. Alueen helppokulkuinen maasto ja luontaisten maantieteellisten rajojen vähyys on taannut sen, että Lakeus on ollut sotakenttä useaan otteeseen. Suurtarhan maat ovat rikkaita, joten ryöstelijöitä on aina riittänyt. Muinaisina aikoina Rautasaarten meriruhtinaat ryöstelivät rannikoita ja purjehtivat ylös Manderin jokea, uhaten sisämaan asutuksia. Myöhemmin tulivat valloittajat, joista Aegon Targaryen sai Lakeuden armeijat kukistettua lohikäärmeidensä avulla.

Toisaalta Lakeus on viljavaa ja väkirikasta aluetta, joten Suurtarhalla on ollut kautta historian suuri väestöpohja, josta armeijoita vävätä ja runsaasti viljaa, jolla niitä ruokkia. Niinpä sodan tuulten puhaltaessa Suurtarhan herrat ovat vähintään yhtä usein olleet hyökkääjiä, kuin puolustajiakin. Viimeisimmässä suuressa sodassa Suurtarhan vasallien pääosa taisteli Tragaryenien riveissä ja Suurtarhan ansioksi on laskettava se, että he olivat ainoa taho, jonka onnistui voittaa Robert Baratheonin armeija taistelussa.

Sodankäynti Suurtarhan mailla

Ratsuväki

Raskas ratsuväki muodostaa useimpien armeijoiden ytimen

Ritareita taistelukentällä

Suurtarhan armeijoiden ytimen muodostaa raskas ratsuväki, jota on Lakeuden alueella perinteisesti riittänyt. Lakeuden ratsuväkijoukot tunnetaan erityisesti suurikokoisista ja vahvoista sotahevosista, sekä raskaasti panssaroiduista, peitsiä käyttävistä ritareistaan. Jokainen Suurtarhan vasalli, pieni tai suuri, tuo taistelukentälle vähintään yhden ritarin, mutta useimmat huoneet kykenevät varustamaan kymmeniä ritareita taisteluun. Suurtarhan ratsuväki taistelee tyypillisesti ratsain levy- tai ketjuhaarniskan suojaamina ja peitsiä, sekä miekkoja käyttäen.

Ritarit

Ritarin koulutus alkaa tyypillisesti 7-vuotiaana, jolloin nuori aatelispoika opettelee ratsastamaan, voimistelemaan, miekkailemaan ja taistelemaan ilman aseita. Usein nuori aatelispoika lähetettiin enonsa linnaan koulutettavaksi, jolloin hän oppi myös palvelemaan ja tottelemaan sekä toimimaan kurinalaisesti. Oppilaita kutsuttiin paaseiksi.

Koulutus oli intensiivistä aina 13 vuoden ikään, jolloin poika voitiin nimetä aseenkantajaksi. Tämän jälkeen nuori aseenkantaja seurasi herraansa - tavallisesti isäänsä, setäänsä tai enoaan - taistelukentälle, turnajaisiin ja metsästysretkille sekä huolehti herransa varusteista. Aseenkantajat harjoittelevat tässä vaiheessa yleensä yhdessä toimimaan ryhmänä, sillä raskaan ratsuväen sodankäynti vaatii hyvää yksikönsisäistä ryhmätyötä. Harjoituksen pääpaino on edelleen aseharjoituksella ja fyysisen kunnon ylläpitämisellä, mutta useimmat aseenkantajat tässä vaiheessa opettelevat lukemaan ja kirjoittamaan sekä opettelevat, paitsi aseenkäyttöä, johtamistaitoa, strategiaa ja taktiikkaa, myös musiikkia ja säveltämistä, runoutta, tanssia, muita taiteita sekä tapakulttuuria. Sanotaan, että ritariksi koulutettavan nuorukaisen tulee hallita seitsemän vapaata taitoa, seitsemän hyvettä ja seitsemän ruumiillista valmiutta.

Aseenkantaja voidaan yleensä lyödä ritariksi aikaisintaan 18-vuotiaana, joskin poikkeuksiakin tiedetään. Ennen ritariksilyöntiään aseenkantajan oli osoitettava taitonsa, kelpoisuutensa ja kunniallisuutensa. Ritariksilyönti suoritettiin usein joko taistelukentällä tai turnajaisten yhteydessä. Tässä tilaisuudessa vanhempi ritari ensin löi nuorta aseenkantajaa voimakkaasti mahaan ("viimeinen isku, jonka ritari sai vastaanottaa siihen vastaamatta"), komensi tämän kumartumaan ja kosketti tätä olkapäihin miekan lappeella. Tämän jälkeen ritarin tulee suorittaa yöllinen vartiovuoronsa lähimmässä Septissä, jossa hän valvoo yönsä rukoilleen johdatusta ja suojelusta Seitsemältä sekä vannoo ritarin valansa aamun koittaessa.

Taistelukentällä ritariratsuväki pidetään tyypillisesti taustalla reservissä aina siihen asti, kunnes päätetään antaa viholliselle ratkaiseva isku, joka toteutetaan perinteisen taktiikan mukaisesti raskaan ratsuväen rynnäköllä.

Vapaaratsastajat

Vapaaratsastajiksi kutsutaan ratsusotilaita, joita ei ole lyöty ritareiksi ja joille ei yleensä ole ritarin koulutusta tai aatelisverta. Yleensä heidän varusteensa ovat myös heikommat, kuin ritariratsuväellä, eikä heillä ole samanlaista sosiaalista statusta. He kuitenkin osaavat ratsastaa ja taistella ratsain. Erityisesti niillä alueilla, joilla kasvatetaan paljon hevosia ja ratsastustaito on yleisempää myös alemmissa sosiaaliluokissa vapaaratsastajat saattavat olla isojen maatilojen poikia, jotka palvelevat tietyn ajan vuodessa (tyypillisesti 45 tai 90 päivää) ja ansaitsevat siten talolleen verohelpotuksen. Muualla vapaaratsastajat ovat yleensä palkkasotureita.

Suurtarhan mailla vapaaratsastajat toimivat yleensä ritariratsuväen perässä taisteluun seuraavana keskiraskaana ratsuväkenä, jonka tehtävänä on viimeistellä vihollisen tuhoaminen ritarien rynnäkön murrettua ensin vihollisen rivit. Käytännössä kuitenkin tämän tyyppiset ratsurynnäköt ovat melko harvinaisia, joten vapaaratsastajia saatetaan käyttää vahventamaan jalkaväkeä.

Ratsastavina joukkoina vapaaratsastajat kykenevät liikkumaan usein muuta armeijaa nopeammin, joten sodan aikana marssirivistön etu- ja jälkivartio, sekä vihollisen alueella marssittaessa lähikylien tiedustelu ja tuhoaminen ovat myöskin niitä tehtäviä, joihin vapaaratsastajat yleensä osoitetaan. Tämän takia sodan aikana vapaaratsastajia usein pelätään ja vihataan enemmän, kuin muita vihollisen joukkoja. Pitkään jatkuvissa sodissa kevyesti varustetuista vapaaratsastajista, joilla on vähemmän käyttöä taistelukentällä, on usein muodostettu erillisiä tuhoajajoukkoja ("rappareita"), joiden tehtävänä on tiedustella, ryöstellä ja tuhota vihollisen maaseutua.

Jalkaväki

Keihäsmiehiä taistelussa

Jalkaväkeä leiriytyneenä

Suurtarhan alueella jalkaväki muodostetaan normaalisti kylien vapaista miehistä, jotka ovat sitoutuneet suorittamaan tietyn määrän palkatonta aseellista palvelusta vuosittain tiettyjä verohelpotuksia tai maankäyttöoikeuksia vastaan. Perinteisen sopimuksen mukaan sotilaan on palveltava herraansa aseellisesti 45 vuorokautta kunakin vuonna ilman palkkaa. Jatkuvien sotien vuoksi monesti sopimus määrittää myös sen, että palkallinen palvelusaika on 45 vuorokautta, eli sotilasta ei voida pitää poissa maatilaltaan enempää kuin kolme kuukautta vuodessa. Käytännössä kuitenkin pitkien sotien aikana monet sotilaat ovat tämän 90 vuorokauden täyttyessä joko niin kaukana kotoaan tai heidän kotialueensa on edelleen sotakenttää, jolloin he jatkavat palkallista asepalvelusta palkkasotilaina.

Suurtarhan vasallien jalkaväki taistelee tyypillisesti keihäillä aseistettuna, poikkeuksena itäisten ja eteläisten raja-alueiden jalkaväki, joissa jousimiesten osuus on suurempi. Piiritystaisteluita varten monet huoneet ovat myös ryhtyneet varustamaan pienempiä osastoja varsijousilla.

Varusväki

Linnojen varusväki muodostetaan yleensä linnojen lähialueella asuvien kylien väestä, jotka palvelevat sopimuksen mukaisesti 45 vuorokautta vuodessa linnan vartioväkenä. Tämä on tyypillisesti maatilallisesti paras mahdollinen aseellisen palveluksen muoto sillä palvelusaika on säännöllistä (esimerkiksi viikon aika kerran kahdessa kuussa) eikä näin ollen vaikeuta maanviljelystöitä. Asuessaan linnan lähistöllä ja vastatessaan sen puolustuksesta on heidän perheilleen myös luvassa sodan aikana varma turvapaikka linnan muurien sisältä. Toisaalta koska aateliset tietävät tämän saatetaan varusväeltä vaatia esimerkiksi sitä, että nämä omistavat esimerkiksi ketjupäidän, kypärän ja miekan.

Keihäsmiehet

Keihäsmiehet muodostavat suurimman osan Suurtarhan alueen asevoimista. Tavanomaisesti keihäsmiehet suorittavat vuosittaisesta 45 vuorokauden palvelusvelvoitteensa viikoittaisina sunnuntaipäivän harjoituksina omassa kylässään tai vasalliherransa käskystä esimerkiksi kauppakaravaaneja tai markkinoita vartioiden. Sodan sattuessa he astuvat palvelukseen omine aseineen ja varusteineen, joskin rikas linnanherra saattaa varustaa heitä linnan asepajan ketjupaidoilla, kilvillä ja kypärillä.

Jousimiehet

Jousimiehet ovat yleensä keihäsmiesten tavoin vapaista talonpojista muodostettuja joukkoja. Koska jousen käyttö vaatii ankaraa harjoittelua jousimiehiä löytyy lähinnä sellaisilta mailta, joilla on pitkät perinteet jousella metsästämisestä. Koska jousta ei pidetä kunniallisena ja ritarillisena aseena, vaan sen käyttö yhdistetään usein salametsästäjiin, metsärosvoihin ja pelkureihin ovat pitkäjousimiehet melko harvinainen näky sotakentällä. Joissakin huoneissa joissa on pitkät perinteen jousimiehien käytösä heitä saatetaan arvostaa kuitenkin keihäsmiehiä enemmän. Näiltä alueilta saatetaan jousimiehiä värvätä myös palkkasotureiksi.

Tyypillinen Suurtarhan mailla käytetty pitkäjousi on tehty siten, että sen paksuus on ainakin 5/8 sen leveydestä ja että se on levein kädensijan kohdalla. Pitkäjousta on käytetty sodassa ja metsästyksessä. Yleensä marjakuusesta valmistettu pitkäjousi ("war bow" eli sotajousi, kuten sitä kutsutaan) on ollut tehokas ase useissa sodissa ja pitkäjousin varustetut talonpoikaisjousimiehet ovat useissa taisteluissa tuhonneet ritariratsuväkeä. Erityisesti Dornea vastaan käydyissä sodissa ratsuritarien toiminta vuoristossa ja solissa on ollut vaikeaa tai jopa mahdotonta ja juuri näissä taisteluissa pitkäjousimiehet ovat usein todistaneet arvonsa.

Varsijousimiehet

Varsijousimiehet ovat yleensä linnojen varusväkeä tai sodan aikana erityisesti varustettuja jalkaväen miehiä. Koska varsijousta pidetään pitkäjousen tavoin vain sodankäyntiin tarkoitettuna aseena eivät useat linnanherrat halua nähdä niitä muiden, kuin luotetun varusväen käsissä.

Varsijousen käyttö on käsijousta helpompi omaksua ja sen tehokkuus on valtava. Raskaimmat kenttätaisteluissa käytetyt varsijouset heittivät nuolen yli 400 metrin päähän ja läpäisivät haarniskan 200 metrin etäisyydeltä. Aseen haittana on sen hidas virittäminen, joka tapahtuu taljakoneiston ja kampilaitteen avulla. Sen yhtä osaa, pientä juoksupyöräparia jänteeseen tarttuvine koukkuineen, kutsutaan nimellä vekara, josta se on jäänyt suomen kieleen. Kevymepi jalkajousi viritetään laittamalla aseen kärjessä oleva jalustin jalkaterän ympäri. Jousen jänne kiinnitetään ampujan vyöllä olevaan koukkuun ja suoristaessaan selkänsä ampuja virittää aseen.

Nostoväki

Nostoväeksi kutsutaan sodan aikana palvelukseen kutsuttuja maalaisia, jotka varustetaan linnanherran toimin yleensä vain kypärällä ja keihäällä. Heillä ei ole sopimusta palveluksesta, vaan heidät on käytännössä pakkovärvätty sodan ajaksi joka saattaa käytännössä tarkoittaa mitä tahansa muutamasta viikosta vuosiin. Lukuisa maatiloja on ajautunut vararikkoon pidempien sotien aikana, kun miesväki on värvätty palkatta nostoväen riveihin.

Linnat

Linna on sotilaallinen suojarakennus tai -rakennusryhmä, jonka tärkeimpiä osia ovat muurit ja torni tai tornit. Linnoilla on myös toissijainen merkitys hallitsijoiden asuntoina ja hallinnollisina keskuksina. Tämän vuoksi puolustusrakenteisiin on sijoitettu myös asuin- ja edustustiloja, uskonnollisia ynnä muita rakennuksia kulloisenkin käyttötarkoituksen mukaan. Linna on kuitenkin pääasiassa sotilaallinen puolustusasema. Puolustettavuutta parannetaan mm. muureilla, torneilla ja vallihaudoilla. Linna voi olla erillinen oma rakennus tai rakennuskokonaisuus tai se saattaa liittyä selvästi erottuvana osana kaupunginmuuriin.

Kumpu (eng. Motte ) on maakumpu jonkan päälle linnoitusrakennelma, torni tai talo tehdään. Tornin materiaalina käytettin ensin tyypillisesti puuta myöhemmin kiveä. Motten yhteyteen rakennettiin tyypillisesti myös esilinna. Esilinna on linnoitettu suljettu alue. Tämän tyyppinen piha on tyypillinen linnan piirre ja monissa linnoissa on niitä ainakin yksi. Kummun päällä oleva torni toimi viimeisenä ja parhaana suojapaikkana ja esilinnaan sijoitettiin sinne paremmin mahtuvia toimintoja.

Sakaroidut muurit löytyivät usein ainakin ympärysmuureilta sekä porttitorneista. Sakaroinnilla tarkoitetaan yleisesti järjestelmää, jossa rakennuksen (muuri, torni ym. ) harjalla on ns. lyhyt muuri, jossa sakarat ja aukot vaihtelevat vuorotellen. Tämän tarkoitus on, sekä antaa suojaa puolustajille, että mahdollistaa aseiden käyttö hyökkääjää vastan. Ampuma-aukkoja voi olla sakaroissa tai muualla muurissa. Ampuma-aukon tarkoitus on suojata puolustavaa jousiampujaa pienentämällä osumalle alttiina olevaa pinta-alaa verrattuna tilanteeseen, jossa ampuja olisi näkyvissä sakaroinnin välissä. Muurin ylin osa voi ulottua heiman ulospäin jolloin mahdollistuu erilaisten esineiden ja nesteiden tiputtaminen suojasta suoraan muurin vierällä olevien hyökkääjien päälle. Olkakivien välisessä osassa on usein aukko josta voidaan pudottaa jotain muurin juurella olevien hyökkääjien päälle. Olkakivien ja kivisen puolustuskäytävän sijasta tällainen ulokkeellinen puolustuskäytävä voitiin rakentaa myös kokonaan tai osittain puusta.

Vallihauta on puolustusrakennelmaksi tehty kaivanto. Kaivanto saattaa olla kuiva tai täytetty vedellä. Kaivannon tarkoitus on estää hyökkäystornien lähestyminen sekä tunnelien kaivaminen muurien alle. Suuressa kuivassa ja syvässä vallihaudassa puolustaja saattoi saada sotilaallista etua vastahyökkäyksessä rynnäkköä vastaan esimerkiksi käyttämällä raskasta ratsuväkeä jalkaväkeä vastaan.

Hyökkääjällä on käytössään kaksi taktiikkaa: piiritys ja rynnäkkö. Piiritystilanteessa hyökkäjä pyrki voittoon ehdyttämällä linnan puolustustahdon tai resurssit: tyypillisesti juoman ja ruoan. Tyypillinen tapa puolustuksen murtamiseen rynnäköllä on muurin ylittäminen tikkaiden, köysien tai piiritystornien avulla. Rynnäkön helpottamiseksi tai mahdollistamiseksi muuria pyritään murtamaan heittokoneilla singotuilla ammuksilla tai sortamalla muuri sen alle kaivettuun tunneliin.

Huolto

Marssiosasto saapuu kylään

Ryöstely on usein osa sodankäyntiä

Linnoissa taistellessaan armeijat tukeutuvat linnojen muurien sisällä olevien kauppiaiden ja käsityöläisten palveluihin, mutta heti kun sota siirtyy pois oman linnan alueelta tarvitsee armeija kuormastoa ja joutuu todennäköisesti hankkimaan ruokaa ryöstelemällä maaseutua.

Kuormastot

Marssilla olevaa armeijaa seuraa lähes aina kuormasto, jossa kulkee ruoka- ja juomavaroja, varusteita ja varahevosia. Erittäin tärkeä, ja parhaiten vartioitu, osa kuormastoa on sotakassa, jossa säilytetään kaikkea sitä hopeaa ja kultaa, jota tarvitaan sotilaille maksamiseen ja tarvikkeiden ostamiseen marssin aikana. Kuormastoon lasketaan kuuluvaksi myös aatelisten mukanaan tuomat palvelijat, sepät, eläintenhoitajat, välskärit ja kauppiaat, joiden läsnäolo on välttämätöntä ritariratsuväen ylläpitämiseksi. Kuormaston perässä vaeltavat leiriseuralaiset, jotka muodostavat merkittävän osan muun marssilla olevan armeijan huollosta. Leiriseuralaiset ovat pääosin naisia, jotka saattavat olla jonkun jalkaväen sotilaan tai vapaaratsastajan "sotavaimoja" tai liikenteessä itsenäisinä toimijoina. Vaikka leiriseuralaiset yhdistetäänkin usein seksuaalisiin palveluihin, on heidän läsnäolonsa välttämätöntä armeijan toiminnalle myös muista syistä. Leiriseuralaiset pesevät ja huoltavat vaatteita, keräävät ja valmistavat ruokaa, paimentavat mukana seuraavaa teuraskarjaa, sekä osallistuvat vihollisen maaseudun ja taistelukenttien ryöstelemiseen ja saaliin kuljettamiseen.

Ryöstely

Liikkuva armeija ellä ryöstelemällä. Linnanherran omilla ja tärkeimpien liittolaisten mailla ruoka ja muu sotamateriaali jota kuormasto ja leiriseuralaiset eivät itse valmista ostetaan, mutta usein tähänkin kaupankäyntiin liittyy ryöstön piirteitä: Maalaisilla ei välttämättä olisi varaa myydä ruokavarastojaan, mutta sadan nälkäisen ja raskaasti aseistetun sotilaan saapuminen kylään ei usein anna muuta vaihtoehtoa vaikka sotilaat marssisivatkin ystävällismielisen tahon viirien alla. Lisäksi erityisesti aatelisilla on tapana vaatia ilmaista kestitystä, joka saattaa tulla hyvinkin kalliiksi paikalliselle, jo valmiiksi köyhälle, maaseutuväestölle.

Marssin siirtyessä vihollisen maille ja sodan jatkuessa ryöstely muuttuu avoimemmaksi. Ruokaa ja tarvikkeita vaaditaan ja otetaan, eikä niistä välttämättä makseta. Tosin vihollisenkin marssiessa kylään saattaa kylä hyvinkin säästyä pahimmilta väkivaltaisuuksilta ja jopa saada maksun osasta tavaroitaan, mikäli sotilasjoukolla sattuu olemaan rahaa ja asiasta ehditään neuvottelemaan aatelisten kanssa. Monissa tapauksissa kylän kannattaakin nöyrästi kestittää marssivan joukon aatelisia ja toivoa, että nämä pitävät edes jonkinlaista kuria joukoissaan.

Mikäli marssikuormaston sotakassa alkaa olla turhan kevyt saattaa aatelisto kuitata palkkavelat antamalla jonkin kylän sotilailleen vapaasti ryöstettäväksi. Tämä tapahtuu erityisesti mikäli vastarintaa on esiintynyt kylän mailla. Tällöin kylä saattaa hyvinkin nopeasti joutua täydellisen tuhon kohteeksi, kun aseistetut ryöstelijät murtautuvat taloihin ja ottavat väkivalloin mitä haluavat.

Suurtarhan alueen armeijoita

Rykkerin Huone

Rykkerin vaakuna

20 ritaria

200 jalkaväen miestä

Hyrnen Huone

Harten Huone

Manningin Huone

Rykkerin huoneella kokonaisuudessaan on hallussaan runsaasti maita ja linnoja. Suvun aseellinen voima, vasallit mukaan luettuna, on kokoon kutsuttuna useita satoja ritareita ja kaksituhatta jalkaväkimiestä. Suurin osa Rykkerin maista kuitenkin sijaitsee Iltahämärän laaksossa Kuninkaansataman pohjoispuolella, josta he saivat maita reilu kaksikymmentä vuotta sitten käydyn sodan seurauksena. Näitä maita hallitsee Renfred Rykker. Etelässä, Suurtarhan mailla, sijaitsevat Rykkerien maat koostuvat Justin Rykkerin linnasta ja hänen alaisista huoneistaan. Justin Rykker menetti vastikään merkittävän osan ritareistaan Dannettien jousimiesten nuoliin Pikkupuron taistelussa. Justin Rykkerin linnan omilta mailta kyetään kokoamaan vain noin 20 ritarin ja 200 jalkaväkimiehen aseellinen voima. Näin ollen lordi Justin Rykkerillä on alaisuudessaan Suurtarhan mailla noin 120 ritaria ja 800 jalkaväen miestä, eli noin kolmannes suvun koko asevoimasta.

Hyrnen Huone

Hyrnen vaakuna

Pitkäjärven kartano (Hall)

20 ritaria (Elite Guard)

300 jalkaväen miestä, joista 100 jousimiestä (Trained Garrison, Infantry, Archer)

Linnamäen Manwoodyn Huone

Pitkäjärven kartanontornin poikkileikkaus

Kartanon etupiha ja ovea suojaavat linnoitteet

Kartanontorni on kolme kerroksinen ja sama pohjapiirros toistuu joka kerroksessa

Pitkäjärven Kartano

Pitkäjärven linna on Hyrnen suvulle pitkään kuulunut linnake, joka on rakennettu kiviselle niemelle Pitkäjärven itärannalle. Linna muodostuu esilinnasta, joka on käytännössä niemen poikki etelä-pohjois suunnassa rakennettu kivinen sakaramuuri, joka rajoittuu idässä niemen poikki kaivettuu vallihautaan ja yhtyy etelässä kartanon seiniin. Kartanon länsiseinä alapuolelta alkaa suoraan jyrkkä kivikko, joka putoaa järveen. Luoteispuolella kartanon ja järven väliin jää pieni veneranta, jonne pääsee luoteispuolella olevasta pikkuportista. Esilinnan sisäpuolisella linnan pienellä pihalla on sepän paja ja joukko talleja. Kukkulalle rakennetussa kivisessä kartanontornissa sijaitsevat Hyrnen huoneen aatelisten asuin ja edustustilat, sekä suurin osa linnan varastoista.

Kartanontorni on rakenteeltaan ristinmuotoinen ja sama pohjapiirros toistuu kaikissa kolmessa pääkerroksessa. Pääovi aukeaa pohjoiseen ja pääoven tasan alapuolella sijaitsevat kellarit, joista löytyy varastotiloja, sekä pieni järveen johtava tunneli, josta voidaan ottaa vettä suoraan kartanontornin sisälle. Kolmannessa kerroksessa sijaitsevat linnanherran, Lordi Hyrnen, omat tilat ja Yläsaliksi kutsuttu linnansali, jossa järjestetään pienempiä ja yksityisempiä vastaanottoja, sotaneuvotteluita ja muita yksityisempiä tilaisuuksia. Ensimmäisessä kerroksessa on pääosin ritareiden tiloja, sekä Alasali, jossa julkiset juhlatilaisuudet ja vastaanotot järjestetään. Porraskuiluja on kaksi: Koillisessa kulmassa olevat Pääportaat ja lounaiskulmassa olevat Eteläportaat. Eteläportaista on suora reitti keittiöstä toisen ja kolmannen kerokseen isoihin asuintiloihin ja sitä käyttävät lähinnä Hyrnen perheen henkilökohtaiset palvelijat. Pohjoisportaita käytetään muuhun liikenteeseen kerrosten välillä. Kartanontornin katolle, sakaroiden väleihin on rakennettu puinen neljäs kerros, joka koostuu neljästä erillisestä pienestä puutornista katolla.

Huoneen Kaarti

Hyrnen Huoneen Kaarti on yksi alueen tunnetuimpia sotilasyksiköitä, jonka perinteet juontavat juurensa satojen vuosien taakse. Se on kahdestakymmenestä Hyrnen huoneen alaisuudessa palvelevasta ritarista koostuva osasto, joka toimii Hyrnen huoneen henkivartiokaartina, lähimpinä virkamiehinä, sekä raskaana ratsuväkenä. Jokainen kaartilainen on koulutettu ritariksi lapsesta pitäen ja viettänyt käytännössä koko ikänsä Hyrnen huoneen palveluksessa aseellisia taitoja harjoittaen. Hyrnen huoneen kaartin komentajana toimii perinteisesti Hyrnen lordin vanhin poika. Rauhallisinakin aikoina linnassa on aina paikalla neljästä kuuteen kaartilaista, jotka seisovat vartiossa Hyrnen lordin rinnalla ja toimivat samalla linnan varusväen vartiopäälliköinä.

Linnan varusväki

Linnan varusväki on yhteensa sadan miehen vahvuinen vartiosto, josta palveluksessa kerralla on 12 miestä. Nämä kaksitoista miestä vastaavat Pitkäjärven linnan muurien ja porttien vartioinnista kolmeen vahtivuoroon jaettuna. Varusväen miehet ja heidän perheensä asuvat kaikki alle päivän matkan päässä Hyrnen linnasta, joten sodan uhan ollessa ilmassa heidät voidaan kutsua kokoon hyvinkin nopeasti. Monet varusväen miehet ovat entisiä rastaita ja vaikka he ovatkin siten hiukan vanhempaa väkeä on heillä yleensä tuoda palvelukseen elämänkokemuksen lisäksi kypärä, rengashaarniska ja hyvä keihäs.

Hyrnen Rastaat

Hyrnen huoneen maaseudulta värvättyä jalkaväkeä, sekä heidän leiriseuralaisia kutsutaan yleisesti rastaiksi. Nimitys on vanha ja juontaa juurensa siihen, että sota-aikana heidän on tapana nukkua peltoja reunustavissa pensasaidoissa. Tämä erikoislaatuinen majoittuminen marssilla puolestaan johtuu siitä, että noin puolet rastaista on jousimiehiä, jotka ovat tottuneet metsästämään lintuja ja jäniksiä Hyrnen itäisillä metsämailla. Vaikka korkeintaan kevyesti panssaroidut rastaat eivät herätäkään taistelukentällä samanlaista pelkoa, kuin Hyrnen Kaartin päästä jalkoihin asti panssaroidut raskaat ritarit valtavine sotahevosineen, niin pensasaitaan ryhmittynyttä keihäs ja jousimiesten osastoa on vaikea ajaa pakoon asemistaan edes ratsuväen avulla.

Jalkaväen keihäs- tai jousimiehenä palveleva rastas on sitoutunut 45 vuorokauden aseelliseen palvelukseen vuodessa, jota voidaan jatkaa 45 vuorokautta palkallisena. Yleensä rastaat palvelevat tästä ajasta vuosittain 12 vuorokautta harjoituksissa joka kuukauden viimeisenä sunnuntaina, sekä noin 30 päivää erilaisissa partio- ja vartiotehtävissä rajakaartilaisten johtamina. Vakituiset leiriseuralaiset ja jalkaväen miesten perheet eivät ole sidottuja säädettyyn palvelusaikaan, mutta käytännössä rajakaartilaiset ja heitä seuraava jalkaväki on tottuneet luottamaan heidän apuunsa partiomatkoilla majoituksen, hevosten rehun tai vaikka iltapalan suhteen.

Linnamäen Manwoodyn Huone

Linnamäen vaakuna

Linnamäen rakennustyömaa

20 vapaaratsastajaa (Trained Special)

Linnamäen rakennustyömaa

Toistaiseksi tulevan kartanon rakennuspaikka on kartoitettu, mutta rakennustöitä ei ole aloitettu.

Rajakaarti

Hyrnen rajakaarti on perinteisesti Hyrnen huoneen sherifin johdossa toimiva kahdenkymmenen vapaaratsastajan osasto, joka vastaa rauhan aikana järjestyksenpidosta Hyrnen mailla. Salametsästäjien ja maantierosvojen jäljittäminen on erityisesti heidän vastuullaan. Rajakaartilaiset ovat virallisesti palveluksessa 90 vuorokautta vuodesta ja heille maksetaan pientä palkkaa tältä ajalta. Käytännössä tämä tarkoittaa kuitenkin sitä, että minä tahansa hetkenä neljästä kuuteen rajakaartilaisten on partioimatkalla tai erikseen käsketyllä tehtävällä muiden ollessa pitämässä järjestystä kotikylissään, joista heidät voidaan kutsua avuksi hyvinkin nopeasti. Partiomatkoillaan rajakaartilaiset liikkuvat yksin, pareittain tai useamman "Hyrnen rastaan" avustamina. Sodan aikana rajakaartilaiset toimivat marssirivistön edessä tiedustelijoina tai jalkaväen tukena. Periaatteessa rajakaartilaisen tärkeimmät työvälineet ovat hyvä ratsuhevonen, miekka tai keihäs ja hyvät silmät, mutta monet ovat varustautuneet lisäksi jousella ja rautapaidalla. Vastuu rajakaartin ylläpitämisestä siirtyi Linnamäen läänityksen myötä Ser Morien Manwoodylle.

Manningin Huone

Manningin vaakuna

Kypäräkiven kartano (Hall)

20 ritaria (Veteran Cavalry)

200 jalkaväen miestä, joista 100 jousimiestä (Trained Infantry, Archer)

Kypäräkiven kartano

Kypäräkiven kartano on rakennettu saman nimisen kylän välittömään läheisyyteen, jyrkkärinteisen kukkulan päälle. Kypäräkiven kartano koostuu jyrkkärinteisen kukkulan päälle rakennetusta kivikartanosta, jota suojaavat kolmesta viiteen metriä korkeat kivikkoiset jyrkänteet etelästä, idästä ja lännestä. Pohjoispuolella kartanolle johtaa kapeahko tie, jonka alkupäässä on pieni porttitorni.

Siniset leijonat

Manningin suvun Sinisiksi leijoniksi kutsutaan suvun palveluksessa olevia ritareita, jotka kokoontuvat taisteluihin sinisen merileijonaviirin alla. Pääosa leijonista on Harten suvun kanssa käytyjen rajakahakoiden veteraaneja, joskin joukkoon mahtuu myös muutamia nuorempia ja kokemattomampia ritareita. Tavanomaisesti kahdesta neljään ritaria on kunakin aikana paikalla Kypäräkivellä varusväen vartiopäälliköinä, muiden ollessa omilla maillaan tai suurempien kylien vartio-osastojen mukana.

Sinikissat

Sinikissat ovat Manningin sukujen mailta maaväestöstä koottua jalkaväkeä ja näiden leiriseuralaisia, jotka ovat saaneet nimensä asepaitoihin ommelluista sinisistä merileijonista. Monet sinikissoista ovat olleet aivan viime aikoihin asti mukana rajakahakoissa Harten suvun kanssa ja siten tottuneet siihen, että heidän vuosittainen 45 päivän asepalveluksensa muodostuu rangaistusretkistä Harten mailla piileskelevien salametsästäjien kiinnisaamiseksi tai kylien vartioinnista Harten ratsastajien yllätyshyökkäysten varalta. Monet sinikissat ovat metsästäjiä itsekin ja näin ollen noin puolet Manningin suvun jalkaväestä on jousimiehiä. Sinikissojen jousimiehet osallistuivat Hopeasodassa Pitkäjärven kartanon toiseen piiritykseen ja saavuttivat mainetta pitäessään kartanon ulkomuuria Dannettien jalkaväkeä vastaan.

Harten Huone

Harten vaakuna

Helmisakaran linna (Small Castle)

40 ritaria (Trained Cavalry)

100 jalkaväen miestä (Trained Garrison)

Helmisakaran linna

Helmisakaran viisitorninen linna on yksi lähialueiden parhaita linnoituksia. Se on rakennettu pienelle keinotekoiselle kukkulalle Harten laakso keskelle ja sitä ympäröi leveä vedelle täytetty vallihauta. Linnakkeen suurehkon koon vuoksi sen sisälle mahtuu merkittävä osa lähiseudun asukkaista ja sillä on jatkuvasti riittävät varastot jopa vuoden piiritystä varten. Valitettavasti linnan koko ja sijainti keskellä alavaa, avointa maastoa tarkoittaa myös sitä, että sen vartioiminen ja suojaaminen sitoo jatkuvasti suurimman osan Harten suvun asemiehistä.

Harten ritarivartio

Harten viljava laakso kykenevät pitämään yllä runsaan määrän ritaritaloja ja siten Harten suku voikin kutsua palvelukseensa jopa neljäkymmentä ratsuritaria. Suurin osa näiden ritarien ajasta kuluu kuitenkin Helmisakaran linnoituksen vartiotehtävissä, joten vaikka Harten ritariratsuväki onkin hyvin varustettua, niin harvemmalla heistä on runsaasti taistelukokemusta. Monet heistä ovatkin "pitkän kesän ritareita", jotka pärjäävät kyllä turnajaisissa, mutta joista ei ole ollut taistelukentällä vastusta Manningin kokeneemmille Sinisille leijonille.

Linnan varusväki

Harten suvun jalkaväki muodostuu käytännössä Helmisakaran varusväestä. Helmisakaran linnan vartioimista varten linnassa on jatkuvasti paikalla kymmenestä kahteentoista asemiestä ja tämäkin määrä on liian vähän niin ison linnan vartioimiseksi. Näin ollen monet varusväestä palvelevat jatkuvasti 60 tai jopa 75 vuorokautta vuodesta, osan palkalla, josta suurimman osan he viettävät vartiovuoroissa jossakin Helmisakaran viidestä tornista. Koska varusväelle kertyy paljon palvelusta ja palkkatuloja ovat monet heistä käytännössä ammattisotureita ja hankkineet itselleen sen mukaiset varusteet. Harvassa muussa linnassa tavallisilla asemiehillä on niin hyvät haarniskat ja hilparit, mutta valitettavasti aseellisten harjoitusten määrä on jäänyt varusväellä jatkuvan vartiopalveluksen vuoksi vähemmälle.

Siiderikartanon Fossowayn Huone

Siiderikartanon vaakuna

80 ritaria

700 jalkaväen miestä

Dannettin Huone

Luguksen Huone

Siiderikartanon Fossowaylla on merkittävästi sotilaallista mahtia Suurtarhan ja Myrskynpään alueiden rajalla. Sijaintinsa puolesta Fossowayt ovat kuitenkin tottuneet vannomaan miekkansa näistä kahdesta aina sen puoleen, joka kullakin hetkellä on tuntunut voimakkaimmalta.

Dannettin Huone

Dannettin vaakuna

Nuoliojan kartano (Hall)

20 ritaria (Veteran Cavalry)

300 jalkaväkeä, joista 100 jousimiehiä (Trained Garrison, Green Infantry, Green Archer)

Nuoliojan kartano

Nuoliojan kartano on suuri, neliömäinen kartano, joka on rakennettu vallihaudan rajaaman kukkulan päälle. Esilinnaa ei ole ja linnan piha on pieni, mutta muurit on rakennettu poikkeuksellisen korkeiksi ja ampuma-aukoista on hyvä näkyvyys avoimille pelloille, jotka levittäytyvät leveän, mutapohjaisen vallihaudan toisella puolella. Vallihaudan vesi tulee pienestä, mutta virtaukseltaan voimakkaasta purosta ja edellisen kerran kun linnaa vastaan hyökättiin Vallananastajan sodan loppumelskeissä suurin osa piirittäjän tappioista syntyi heidän yrittäessään ylittää jyrkkäreunaista ja syvää vallihautaa. Lopulta Ethan Hyrne käski padota puron sen alajuoksulta, jonka seurauksena vallihauta tulvi penkereidensä yli ja lähiseudun pellot muuttuivat mutavelliksi. Vallihaudan jyrkistä penkereistä ei kuitenkaan ollut enää haittaa ja lopulta piiritystikkaat saatiin tuotua ponttonien avulla aivan kartanon muuriin kiinni.

Hopeahuput

Dannettin huoneen alaisuudessa palvelee kaksikymmentä ritaria, joita kutsutaan Hopeahupuiksi heidän ketjupaitojensa kiiltävien huppujen mukaan. Kaikki kaksikymmentä Dannettin suvun palveluksessa olevaa ritaria on varustettu hyvillä sotahevosilla, raskailla panssareilla ja laadukkailla aseilla. He ovat pääosin hyvin koulutettuja ja kokeneita taistelijoita, joskaan eivät aivan Hyrnen huoneen kaartin veroisia.

Punavasamat

Asepaidassaan kantamansa punaisen nuolen mukaan nimetty Nuoliojan varusväki on kohtalaisen hyvin harjoitettu ja varustettu vartio-osasto. Lähes jokainen Punavasama on varustettu ketjupaidalla ja miekalla, sekä keihäällä.

Jalkaväki

Pääosa Dannettin huoneen jalkaväki muodostuu sadasta keihäsmiehestä ja sadasta jousimiehestä. Toisin, kuin Hyrnen huoneen jalkaväki Dannettin jalkaväkimiehet viettävät suurimman osan vuosittaisesta 45 vuorokauden palvelusajastaan jatkuvissa harjoituksissa Nuoliojan kartanolla. Sotien aikana Dannettin suvulla on ollut tapana kutsua armeijaansa suuria määriä nostoväkeä, mutta pysyvän vasallisopimuksen pääsevät solmimaan vain rajakahakoissa tai harjoituksissa kunnostautuneet. Dannettin jalkaväki tunnettiin aikaisemmmin kokeneena, hyvin koulutettuna ja tehokkaana joukkona, mutta Hopeasodan taisteluissa Dannettit menettivät merkittävän osan kokeneista miehistään. Tappioita korvattiin nostoväellä ja sodan jälkeen nämä joukot eivät enää olleet entisensä veroisia.

Luguksen Huone

Dannettin vaakuna

Punavirran Linna (Small Castle)

20 ritaria (Trained Cavalry)

Crastorin Huone

Punavirran Linna

Punavirran Linna on vanha ja hyvin varustettu linna, joka on ollut Lugusten suvun hallussa satojen vuosien ajan. Linna on rakennettu kivisen kukkulan laelle ja sen alkuperäinen nimi on Kolmitornin linna kolmiomaisen muodon ja kolmen ison tornin mukaan. Punavirran linnaksi nimi vakiintui Kansan suussa heidän kerrottuaan kauhutarinoita linnassa tapahtuneista Luguksen suvun keskinäisistä välien selvittelyistä, joiden aikana "verta oli punaisena virtana linnan pihalla". Linna on ollut pitkään huonossa kunnossa ja lukuisten erillisten korjaus- ja rakennusvaiheiden johdosta se on melkoinen sokkelo. Kolme vuotta sitten linnalla aloitettiin taas uusia korjaustöitä, jotka jatkuvat edelleen.

Luguksen Ritarit

Lugusten suku ei ole lähihistoriansa aikana käynyt suurempia sotia naapuriensa kanssa, joten sillä ei ole ollut tarvetta pysyvän jalkaväen ylläpitämiseen. Silloin harvoin, kun jalkaväkeä on tarvittu ovat Lugukset tyytyneet maaseudulta hätäisesti koottuihin nostoväen komppanioihin. Tästä perinteestä johtuen Luguksen suvun palveluksessa olevat ritarit aseenkantajineen toimivat Punavirran pääasiallisena vartioväkenä ja heidän koulutustasoaan ei pidetä erityisen kehuttavana. Luguksen suvulla on kuitenkin aina ollut rahaa tuhlata ja ritarit ovat poikkeuksellisen hyvin varustettuja.

Crastorin Huone

Crastorintorni (Tower)

40 vapaaratsastajaa (Veteran Cavalry)

100 rakentajaa (Green Engineer)

Crastorintorni

Crastorintornia on rakennettu kolmen vuoden ajan ja se on vasta osittain valmis. Suunnitelmien mukaisesti tarkoituksena on rakentaa ristinmuotoinen kartanontorni, jota ympäröi neliömäinen ulkomuuri ja neljä pienempää tornia. Käytännössä rakennuksesta on toistaiseksi saatu valmiiksi vasta kartanontornin pääosat ja ulkomuurin virkaa toimittaa matala puinen aita ja rivi piikkipensaita. Linnakkeen rakennustyöt ovat viivästyneet aikataulusta koska kokeneimmat rakennusmiehet on aika-ajoin viety töihin Lugusten Punavirran Linnan korjauksiin.

Mustaviitat

Rakennuskomppania

Sunglassin Huone

Pääosa Sunglassin huoneen maista sijaitsee Lohikäärmekivellä. Huoneella on käytössään toistakymmentä sotalaivaa ja riittäväsri väkeä niiden miehittämiseen, mutta Rambtonien huoneen asevoimien lisäksi heillä ei ole aseellista voimaa mantereen puolella. On myös syytä huomioida, että ainoa vesireitti lähelle Rambtonien huonetta kulkee Manderin jokea ylävirtaan koko Suurtarhan maiden poikki, joten Rambtonien ainoa yhteys vasalliherraansa on Myrskynpään poikki maitse. Tämän takia Rambtonit ovatkin luoneet vasallisuhteita myös Tyrellien alaiseen Fosswayn sukuun.

Rambtonin Huone

Rambtonin vaakuna

Pässikukkulan torni (Tower)

40 raskaan ratsuväen ratsastajaa, joista 20 ritareita (Veteran Cavalry)

300 jalkaväen miestä (Green Guerrilla)

Pässikukkulan torni

Rambtonien ainoa linnake, Pässikukkulan torni, on yksinäinen torni, joka on rakennettu siten, että ainoa tie jyrkkärinteisen kukkulan huipulla sijaitsevaan kylään kulkee tornin läpi. Torni itsessään kestää piiritystä pitkään kellarissa olevan kaivon ja varastojen ansiosta, mutta sen suojaan mahtuu vain kourallinen varusväkeä. Pitkällisen piirityksen sattuessa itse Pässikukkulan kylä ei pysty ylläpitämään kovinkaan suurta ihmismäärää ja vaikka kylään hyökkääminen tornin ohi onkin lähes mahdotonta, niin kylän puiset rakennukset ovat silti alttiita tulinuolille.

Pässikukkulan peitset

Pässikukkulan peitsiksi kutsutaan raskasta ratsuväkeä, joka toimii niin Rambtonien asevoimien kovana ytimenä, kuin myöskin heidän torninsa vartijoina. Noin puolet yhteensä neljästä kymmenestä kokeneesta rastumiehestä on valan vannoneita ritareita lopun ollessa vapaaratsastajia ja kersantteja. Jokainen Rambtonien peitsistä on kuitenkin varustettu raskaan ratsuväen tavoin ja he kykenevät taistelemaan tarvittaessa yhtenä neljänkymmennen ratsastajan joukkona tai kahtena erillisenä raskaan ratsuväen komppaniana. Pässikukkulan peitset tunnetaan kokeneina ja hyvin koulutettuina veteraaneina, jotka vetävät taistelussa vertoja hyvinkin Manningin Sinisille leijonille tai Dannettin Hopeahupuille.

Rambtonin rastaat

Rambtonien mailla ei ole samanlaista vapaamiehistä kootun jalkaväen perinnettä, kuin monien heidän naapurisukujensa mailla. Tämä johtuu osittain siitä, että heidän maillaan on suuria kyliä harvassa, eikä Pässikukkulan vaatimaton torni tarvitse suurta varusväkeä vartioikseen. Sen sijaan Rambtonit ovat perinteisesti maksaneet hyviä tapporahoja metsästäjille ja lammaspaimenille metsärosvojen ja susien metsästämisestä. Sodan aikana monet kokeneimmista metsästäjistä kulkevat Rambtonien marssirivistön mukana ryöstellen maaseutua ja häiriten vihollisen joukkoja. Rambtonin rastaiden nimi on perintöä Vallananastajan sodan ajoilta, jolloin Rambtonin ja Hyrnen jalkaväkimiehet taistelivat pitkään yhdessä Myrskynpään piirityksen aikana ja molempia ruvettiin kutsumaan samalla nimityksellä. Hyrnen rastaista Rambtonien jalkaväki eroaa siten, että he ovat tottuneet jahtaamaan susia ja ihmisiä jyrkkärinteisillä vuoristoniityillä ja kivikkoisissa metsissä ja ovatkin usein varustautuneet vain käsijousella tai lingolla, sekä tukevalla kartulla. Minkäänlaista taistelumuodostelmaa ei heistä saa aikaan, mutta tarvittaessa nämä rastaat ilmestyvät nopeasti paikalle, lähettävät nuoli ja kivikuuron vihollisen niskaan ja katoavat yhtä nopeasti.

Hopeasota

Lordi Justin Rykkerin johdolla pidetyn sotaneuvoston päätöksellä Rykkerit vasalleineen marssivat Dannetteja vastaan pyrkimyksenään voittaa Pikkupuron ja Rajapuron kylät itselleen, sekä syrjäyttää Lordi Alfric Dannett sukunsa johdosta. Sotaa varten kerättiin Hyrnen, Harten, Manningin ja Rykkerien suvuista yhteinen armeija, jota lordi Justin Rykker johti. Rykkerin ja heidän vasalliensa armeijan vahvuus oli sodan alussa 80 ritaria, 20 vapaaratsastajaa ja 400 jalkaväkimiestä. Dannettien armeijan vahvuudeksi arvioitiin 20 ritaria ja 300 jalkaväkimiestä. Sodan pitkittyessä siihen osallistuivat Dannettien puolella myös Hewettien suvun laivamiehet, sekä joitakin Luguksen suvun asemiehiä ja ritareita.

Sodan ensimmäisen taistelun, Pikkupuron, aikana Rykkerien ritarit kärsivät suuria tappiota ja vaikka taistelu voitettiin lordi Justin Rykker palasi ritareineen kotiinsa ja sodan johto jäi käytännössä Hyrnen suvulle. Kuultuaan siitä, että Justin Rykker oli lähtenyt sotakentältä lordi Gerard Harte, joka ei alunperinkään ollut innokas liittymään sotaan, käytti vasalliherransa poissaoloa syynä vetää omat ritarinsa kotiin ja irtautua sodasta. Pian tämän jälkeen Lugusten liittyminen sotaan ja Kaksisarveen tehty yllätyshyökkäys pakotti Manningit siirtämään suurimman osan joukoistaan kotiin. Osasto Sinikissojen jousimiehiä jäi kuitenkin Hyrnejen avuksi ja osallistui merkittävällä tavalla muun muassa Pitkäjärven Kartanon Toiseen Piiritykseen.

Pikkupuron Taistelu

Rykkerien armeija marssi Pikkuron kylään ja valtasi sen ilman vastarintaa. Muutaman vuorokauden kuluttua kylän valtauksesta Dannettien armeija marssi paikalle ja kylän ulkopuolella käytiin taistelu, johon osallistui Rykkerien puolelta 60 ritaria ja 100 jalkaväen miestä, jotka hyökkäsivät 200 Dannettien jalkaväen miestä vastaan Dannettien ritarien vetäydyttyä paikalta taistelutta. Rykkerien ja Harten ritarie ensimmäinen rynnäkkö epäonnistui Rykkerien ritarien kärsiessä suuria tappiota Dannettien jousimiesten nuolista. Tämän jälkeen Hyrnen Kaarti rynnäköi apuun ja Dannettien jalkaväki ajettiin hajalleen. Taistelussa Hyrnet menettivät 2 miestä, Hartet 4 miestä, Rykkerit menettivät 12 miestä ja Dannettit 44 miestä. Vaikka taistelukenttä jäikin Rykkerin vasalleille merkittävä osa heidän kaatuneista oli ritareita ja näiden aseekantajia. Lisäksi useita hevosia menetettiin.

Pitkäjärven Ensimmäinen Piiritys

Hewettien suvun viisi laivaa purjehti Pitkäjärvelle ja yritti vallata Pitkäjärven Kartanon öisellä yllätyshyökkäyksellä. Hewettien merimiehet pääsivät linnan ulkomuurien sisällle, mutta heidät lyötiin hajalle palavalla sisäpihalla käydyssä verisessä lähitaistelussa. Ensmmäisen hyökkäyksen jälkeen laivat piirittivät kartanoa järveltä vielä muutaman päivän ajan, kunnes Ser Lawrence Hyrne pääsi neuvotteluissa sopimukseen piirityksen purkamisesta ja Hewettien suvun irtautumisesta sodasta. Tässä piirityksessä surmansa sai lopulta 3 Hyrnen Varusväen miestä ja 22 Hewettien merimiestä.

Rajapuron Taistelu

Pitkäjärven Ensimmäisen Piirityksen aikana Hartejen ja Manningien ritarit Lordi Hyrnen ja Ser Morien Manwoodyn johdolla valtasivat Rajapuron kylän. Rajapuron kylän nostoväki teki vastarintaa, mutta ratsuväki saartoi heikosti koulutetut ja aseistetun nostoväen kylän pelllolle ja löi sen hajalle muutamassa minuutissa. Taistelussa kuoli 23 nostoväkimiestä. Hyökkääjille ei tullut tappioita. Taistelun jälkeen Hyrnen Rastaat miehittivät Rajapuron kylän.

Kaksisarven Ryöstö

Lugusten ratsuväki hyökkäsi Kaksisarven kylään Manningien alueella lyöden kylän nostoväen ja polttaen useita taloja. Varsinaiset taistelut jäivät vähäisiksi, mutta kylästä tapettiin kaksitoista miestä ja lukuisia naisia raiskattiin. Lisäksi Kaksisarven kylän koko sato menetettiin. Tämän hyökkäyksen vuoksi Manningien ritarit kuitenkin vetäytyivät Dannettien vastaiselta rintamalla omien maidensa suojaksi.

Pitkäjärven Toinen Piiritys

Pitkäjärven Toinen Piiritys alkoi Dannettien jalkaväen öisellä yllätyshyökkäyksellä Pitkäjärven Kartanoon. Ulkomuurilla käydyssä sekasortoisessa taistelussa Ser Erryk (tuolloin vielä Erryk Joki) johti Sinikissojen jousimiehiä, jotka taistelivat urheasti mutta joutuivat lopulta luovuttamaan sisäpihan viholliselle. Vihollinen oli kuitenkin öisessä taistelussa lyöty niin pahasti, että se ei jatkanut hyökkäystä, vaan tyytyi leiriytymään kartanon ulkomuurien suojaan ja piirittämään kartanoa. Piiritys kesti neljättä päivää, jonka jälkeen Hyrnen ratsuväki saapui paikalle. Dannettien jalkaväki lyötiin hajalle muurien ulkopuolelle ratsuväen ja varusväen yhdenaikaisella hyökkäyksellä. Hyrnen kaarti kärsi hiukan tappiota jousimiesten nuolista, mutta lopulta taistelu oli melko yksipuolinen. Dannettien eloonjääneistä monet pakenivat uimalla tai kahlaamalla pakoon rantakaislikon suojassa. Pitkäjärven toisessa piirityksessä kaatui 23 Sinikissaa, 10 Hyrnen miestä ja 86 Dannettien miestä. Merkittävä osa Hyrnen kaatuneista oli Kaartin ritareita ja näiden aseenkantajia. Suurin osa Dannettien jalkaväen varusteista jäi kentälle.