Kuten olen jo uhoillut, vetänen seuraavalla osallistumallani leirillä 60-luvun New Yorkin jazz-maailmaan sijoittuvan pelin.
Pelin nimi on Touchin' On Trane, joka on saanut nimensä Charles Gaylen samannimisen levyn mukaan.
Peliin voi osallistua kuka vaan, systeeminä käytän itse kehittelemääni N.A.T.A:S.-järjestelmää (se, että nimi on Satan väärinpäin on yhteensattuma), joka vaatii lähinnä tyhjän paperin, mielikuvitusta ja snadisti kirjoitustaitoa. Säännöt ovat ihan oikeat säännöt, niissä vaan valtaosa numeroista otetaan hahmon kuvailutekstistä ja sovelletaan sitten pelimaailman ja tilanteen realiteetteihin. Lisäksi vaaditaan jazzin sietokykyä, sillä taustamusiikkina soi tietysti vain ja ainoastaan jazz. Jos yllämainittu Charles Gayle ei mene alas, niin sitten ehkä peli ei sovi luonteelle!
Peli sijoittuu oikeaan maailmaan (tai no ehkä vähän elokuvamaiseen versioon siitä), mutta mikäänhän ei estä tekemästä hahmoksi vaikka mystikkoa, siitä toimivatko loitsut käytännössä onkin sitten eri asia.
N.A.T.A.S. on myös erittäin joustava systeemi ja sovellankin sitä niin, että myös jazz on myös jokaisella pelaajalla oleva statti. Pelissä on myös jazz hit pointsit normaalien lisäksi ja siten voi toki saada jazz damageakin.
Puhtaasti läpänheittopeli tämä ei ole, toimintaakin mukaan mahtuu! Sopivassa suhteessa roolipeliä, jazzia, väkivaltaa ja nopanheittoa, niin että kaikki pysyvät tyytyväisenä.
Comments
Mitään ennakkotietoa jazzista tai 60-luvun New Yorkista ei tarvitse, tosin ei niistä haittaakaan ole. Printtailenen kyllä jotain perus-Wikipedia-artikkeleita aiheen ympäriltä, mutta ei niitäkään nyt pakko ole lukea jos ei halua, kaikki tarpeellinen informaatio tulee suullisesti pelinjohtajalta.
Pelinjohtajan näkösuojana toimii luonnollisesti jonkun klassikko jazz-albumin vinyyliversion gatetold-kannet!
https://www.youtube.com/watch?v=JwkHCLI1j1w&t=644s
Elikkä mystinen, vapaa, afrosentrinen, mustavalkoinen, virtuoosimainen ja lievästi koominen.
Suosittelen katsomaan/kuuntelemaan, jos on 21:04 ylimääräistä aikaa!
Touchin' on Trane pelataan kuten hahmot olisivat päähahmoja todelliseen maailmaan sijoittuvassa TV-sarjassa tai elokuvassa, eli sivuhahmot eivät esim. tappelussa (jos sellaisia tulee siis, ei välttämättä tule yhtäkään) yleensä aiheuta suurta hengenvaaraa, ellei sivuhahmoilla ole huomattava miesylivoima tai aivan armoton noppatuuri. Muut päähahmot (eli pelaajahahmojen lisäksi kaikki pelinjohtajan erikseen nimeämät ja/tai tarkasti kuvailemat hahmot) sen sijaan voivat todella huonon tuurin käydessä tappaa toisen päähahmon (mukluk pelaajahahmon) välittömästi yhdellä iskulla, jopa nyrkillä. Tämä on epätodennäköistä, mutta kuitenkin mahdollista. Hahmot on sen sijaan melko helppoa hakata pökerryksiin tai tajuttomaksi. Eli käytännössä tämä johtaa siihen että tappeluja ja varsinkin vaarallisin asein käytäviä tappeluja kannattaa kunnioittaa, vaikka todennäköistä onkin että pelaajahahmot yleensä voittavat ne.
Järjestelmässä, vaikka onkin erittäin simppeli (käytännössä joka toiminto, taistelu mukaanlukien, on lähes aina vain yksi nopanheitto), on myös joitain hauskoja yksityiskohtia, kuten onnistuneen heiton mahdolliset sivuhaitat. Esimerkkinä vaikka poliisien panttivankitilanne, jossa hahmo on tarkka-ampuja, joka yrittää ampua pahiksen. Noppien niin määrätessä voi käydä esim. niin että pahis kuolee osumasta, mutta osumalla on jokin pelinjohtajan määrittelemä sivuhaitta, esim tässä tilanteessa vaikka se, että tulitus tappaa myös jonkun panttivangeista. Sivuhaitat toki skaalataan aina tilanteen mukaan, mitä vähäpätöisempää asiaa yrittää sitä vähäpätöisempi on myös sivuhaitta ja päinvastoin tietenkin myös. Tämä pitää peliteknisesti pelin mielenkiintoisena, kun joka nopanheitossa on sekä tietty kriittisen epäonnistumisen ja onnistumisen mahdollisuus että myös sinänsä onnistuneen toiminnan sivuhaitat. Mikään näistä ei tietenkään ole mikään järin yleinen tapahtuma, mutta mahdollisuus molempiin aina noppia heitettäessä on.
PS. Enpä ole koskaan muuten tehnyt näin paljon taustatyötä kuin tätä skenaariota varten jo tähän mennessä olen. Tarkoituksena on saada sekä jazzin maailmasta että 60-luvun New Yorkista mahdollisimman lähellä totuutta oleva. Joissain asioissa tietty pakko ottaa taiteellisia vapauksia, kun ei tuon ajan tapahtumia nyt ihan niin tarkasti ole ylös kirjoitettu, aikana ennen Internetin.